Kevättalvi 2015 ja Fredde TK2

Helmi- ja maaliskuukin ovat menneet pian, mutta me on opiskeltu ja opittu paljon!

Kävimme koirattomalla talvilomalla tammi-helmikuun vaihteessa ja ajatusten päästyä irti rutiineista, monet asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Loman jälkeen Fredde oli täynnä tulta ja tappuraa vietettyään omaa lomaansa koirahoitolassa. Ensimmäisen viikon se oli lähdössä vain kuuta kiertävälle radalle, mutta kerrankin annoin sen olla sellainen kuin se on. Tarjoilin sille vain palloa purtavaksi ja lähetin sitä treeneissä juoksemaan, kunnes liiat virrat oli päästetty pihalle. Tähän menikin sitten aikaa lähes viikko. Varsinaista treeniä ei voinut edes kuvitella tekevänsä.

Ensimmäinen henkinen romahdus tuli reilun viikon kuluttua, kun lähdin pyörremyrsky-Fredden kanssa Oilin tsemppiryhmän treeneihin ja sain suoraa palautetta asioiden laadusta. Oi, että se jysähti! Minä niin mieleni pahoitin tiputtuani pilvilinnoistani… Mutta! Tällä kertaa en suostunut vaipumaan epätoivoon, vaan otin itseäni niskasta kiinni ja kuuntelin yksityiskohtaisen palautteen mitään väistämättä ja päätin, että me nousemme tästä! Olen sentään päässyt asemaan, jossa ihmiset antavat suoraa palautetta ilman kainosteluja! Ihmiset oikeasti ja aidosti pyrkivät auttamaan! Siitä olen kyllä kiitollinen, vaikka itse palautteen sisältö ei aina mieltä lämmitäkään… Mutta onnistuttuani ulkoistamaan itseni palautteen suhteen, pystyin kerrankin näkemään jotain syvempää, mitä en ole aiemmin nähnyt. Ja näen edelleen maailman näillä laseilla, vaikka tapahtumasta on jo pian 1,5 kk.

Ulkoistin siis jotenkin tunteeni koko koirankoulutuksesta. Olen objektiivisempi kuin aiemmin ja sen myötä hommat ovat alkaneet toimia. Ei tokikaan koko aikaa, mutta ihan eri mittakaavoissa kuin aiemmin. Olen vähentänyt turhaa treenaamista ja treenannut vain, kun minulla on oikeasti jonkinlainen suunnitelma, minkä avulla pääsen eteenpäin. Olen arjessa kiristänyt kriteerieni pitoa ja ottanut käänteisen houkuttelun käyttöön niin koirakohtaamisissa kuin missä tahansa muissakin tilanteissa, joissa näen Fredden jännittyvän ja nostavan irokeesia pystyyn. Ja kas asiat toimivat! Myös Ihku on rennompi kaikissa ohituksissa ja tänään se jopa katseli haukkumatta, kun kiimainen jänöpoika yritti flirttailla kissan kanssa… (olisittepa nähneet sen kissan ilmeen! J)

14.3. kävin myös Ilkka Stenin tuomaroimassa kokeessa Fredden kanssa ja kaikki sujui kuin unelma (ainakin näin jälkikäteen!). Koira oli mukanani koko pitkän päivän (aamulla oli karsinnat, joissa olin liikkurina) ja vaikka vieras halli oli täynnä vieraita koiria (lähes 80 osallistujaa alemman luokan kokeissa, 3 kehää  ja tuomaria!), niin Fredde oli vain niin hieno! Olimme koesuorituksen aika lailla samassa kuplassa ja koko suorituksen aikana tapahtui vain ihan muutama pieni herpaantuminen. Tuloksena 193 p. kp, 2. sija ja titteli TK2. Ja yhteisvaikutelma täysi 10! Ja oikeasti me ansaittiin se!

Fredde TK2 

Nyt olemme taas hetken tauolla varsinaisesta toko-treenauksesta, mutta sen sijaan olen keskittynyt perusteisiin eli tällä hetkellä ohjelmistossa leluista luopumista ja perusasennon tarjoamista, kake-jumppaa, kierron harjoittelua & sheippaamista, missä projektina opettaa Freddelle ymmärrys takajaloista. Puolipallo tyynyt alkaa jo löytyä parin päivän treenaamisen seurauksena ja fokus työntekoon on kasvanut joka treenikerralla. Olen vihdoista viimein tajunnut (tässäkin!!!) antaa koiralle aikaa miettiä ja sisäistää, ja kas sehän tajuaa!

Aivan pelkkää iloittelua elämä ei ole ollut, sillä koirien keskinäiset välit alkoivat kiristyä tuossa helmikuun loppupuolella ja tilanne kärjistyi reilu viikko sitten, kun koirat yrittivät ottaa autossa yhteen väliaidan läpi! Jostain pulpahti mieleeni ajatus testata kipulääkkeen tehoa Ihkuun ja uskomatonta… vielä samana iltana mun karvakaverini aloittivat peuhaamisen keskenään ja tuota iloittelua on jatkunut, kunhan muistan lääkitä poroista. Varsinaista syytä Ihkun kipuiluun ei ole löytynyt, mutta jotain mättöä on lavoissa ja etuliikkeissä. Kipulääkkeillä homma näyttää nyt kuitenkin olevan kunnossa ja tilanne on seurannan alla. Toivotaan, että vaiva väistyy ja pääsemme pian eroon lääkityksistä. Jos näin ei tapahdu, siirrymme seuraavaan lääkekokeiluun…

Olen kiitollinen maailman ihanimmista koirista! Olen niin onnellinen, kun ystäväni Riitta valittiin TOKO:n MM-edustusjoukkueeseen! Olen kiitollinen ihanista treenikavereista, jotka viitsivät ja jaksavat neuvoa minua, vaikka tie onkin välillä pitkä ja kivinen!!! 

Luopuminen on päivän sana! WIN – What’s Important Now? Keskity oleelliseen positiviisen haasteen kautta!

AVO 1

Kävimme SBCAK:n rotumestiksissä Pieksämäellä 15.11.

Kiva reissu mitä parhaimmassa seurassa! Kiitos Riitta & Tikka! Herätys aamusta 04.25 olikyllä rankka,mutta hyvin selvisimme päivän koitoksista.

Tuloksena nipin napin riman ylittävä 1.tulos eli 161 p., mutta silläkin saavutimme rotumestiksissä 2. sijan AVO-luokassa. :) Ohessa video räpellyksestämme. Alkujännitysten jälkeen nautin kokeesta kyllä täysin siemauksin ja oikeesti! Meillä oli molemmilla kivaa! Tämäoli 1.koe,missä Fredde aidosti oikeasti palkkautui sosiaalisesti, vaikka edelleenkin liikkeiden välit ko. kokeessa olivat vaikeimmat osuudet... Tai palkkauksesta taas töihin siirtymät. Mutta ne ongelmat näkyvät kyllä tuossa videolla ;)

Fredden avo-starttaus



Kiitos kuvasta Pauliina Havolle!

Tänään kävimme tehokolmikon kanssa huippukoulutuksessa ja sain täsmäneuvoja väleihin. Yksinkertaista, mutta niinhän se aina... ;) Palkkaa lisää mukana tulemiseen & sivullesiirtymiin. Liikkeiden palastamista, kunnes kaikissa osa-alueissa näkyy suuri palkan odotuksen aiheuttama innostuneisuus. Mustavalkoisuus kriteerien pidossa (mm. seuruun kontaktissa!) ja fokuksen luominen esim. kaukokäskyihin. Häiriötreenejä lisää koiran omaa aktiivisuutta sisältävissä tehtävissä kuten luoksetulossa, noudossa & ruudussa. Stabiliteettia luoksetulon stoppeihin. Huh! Ihanaa! Tästä on taas niin ihanaa jatkaa seuraavaan tavoitteeseen eli salaseuran alkutreeneihin joulukuussa! :)

Piirinmestikset & suuria ajatuksia ja myös käytännön toimia vahvisteiden & rankaisujen suhteen

Kiirettä on pitänyt, kun en ole ehtinyt blogia päivittämään… Toisaalta olen priorisoinut ja tehnyt kaikkea kivaa ja tämän päivitys ei ehkä kuitenkaan ole se tärkein asia elämässä...

Fredde kisasi Pohjois-Hämeen piirinmestiksissä ja oli huimasti kehittynyt sitten kesäkuun kokeiden. Tuloksena 185p + KP ja 3. sija. Onnenkantamoisena pääsimme ensimmäiseen paikkamakuuryhmään, sillä toisesta Fredde ei olisi selvinnyt, kun kolme koiraa karkasi rivistöstä ja kaksi niistä vielä hieman matsasikin… Meillä oli ihan pitelemistä siellä kehän laidalla, kun pikkumies olisi halunnut osallistua kahakkaan… Mutta koe meni siis kivasti. Edelleen häiriöt haittaavat kovasti, mutta nyt selvisimme kokonaisuudesta ilman yhtään protestihaukkua!!! Jee! 

https://www.youtube.com/watch?v=NG3XQsRqg84

Kuvasta kiitos Pauliina Havolle!

Sitten viime päivityksen olemme osallistuneet sekä Vappu Alatalon että Jessica Svanljungin koulutuksiin että kahdesti Oili Huotarin valmennukseen. Kaikissa noissa olemme läpikäyneet kuuntelua ja miettineet kuinka saisin Fredden vastaamaan yrityksellä virheeseen. 

Alkuun testasin passiivisuutta eli annoin Fredden vain haukkua ja odotin sen hiljenemistä. Jo muutamassa päivässä tämä tie oli läpikäyty, sillä vaikka koira alkuun näytti vastaavan hyvin, niin jo kolmantena päivänä haukkuminen lisääntyi eksponentiaalisesti ja testi oli ihan pakko lopettaa oman henkisen hyvinvoinnin takia. ;)

Seuraavaksi testasin rauhallista mutta välitöntä koiran raahausta pois kentältä. Tämäkin alkoi sujua ihan kivasti, mutta mulla on vaikeuksia kriteerin pidossa, sillä treenin keskeytys tällä tavalla toimii rankaisuna myös minulle, kun on pakko pitää paussia… Silloin, kun treenaan Ihkua ja Freddeä vuorotellen, homma toimii kuitenkin aika kivasti ja F myös vastaa siihen.

Viimeiseksi olen testannut ihan suoraa puuttumista jo ensimmäiseen koiran mokaan niin, että kiellän sitä ja käyn korjaamassa pannasta heti, jos ensimmäinen kielto ei aiheuta sopivaa reaktiota. Käytännössä olen työstänyt tätä läpi kaukokäskyissä, sillä niissä kriteerin hallinta itselleni (maahan-istu-vaihdoissa) on aika selkeä ja on helppo olla mustavalkoinen. Tilanne on hiukan kinkkinen, sillä en haluaisin käyttää oppimisteorian valossa positiivista rankaisua sen sisältämien sivuvaikutusten takia, mutta jotain on tehtävä, jottei tuo kaikesta mahdollisesta palkkiintuva koirani saisi määrätä marssin tahtia!!! Sehän todellakin tuntuu palkittuvan ihan kaikesta, joten vahvisteen poistaminen ei ole ihan yksinkertaista. Fredde valitsee vain seuraavan asian minkä kokee vahvisteena ja jumpittelee edelleen… ;)

Viime yönä asia kristalloitui hieman mielessäni. Tärkeintä on siis muistaa, että vahvisteet luovat käytöksen, rangaistukset vain vähentävät sitä. Jos haluan päästä palkitsemaan koiraa mahdollisimman paljon, minun on mahdollisimman nopeasti päästävä tilanteeseen, jossa estän ei-toivotut vahvisteet. Jos koira ei tee kunnon istumista, sen voisi olettaa palkittuvan ympäristön katselemisesta ja paikallaan laiskana makaamisesta enemmän kuin minun tarjoamastani vahvisteesta, jonka edellytyksenä on lihasten käyttö ja istumaan pomppaaminen. Jotta pääsisin haluamaani päämäärään eli vahvistamaan haluamaani toimintaa, minun on poistettava ympäristön katselun ja laiskana makaamisen mahdollisuus. Ja avot! Nyt tullaan siihen, miksi pannasta tarttuminen näyttää toimivan! Sillä saan poistettua molemmat em. asiat, jotka ovat koiran mielestä kivoja, jolloin koiralle jää mahdollisuus tehdä minun toivomani asia, joka tässä tapauksessa muuttuu kannattavaksi koiran silmissä, sillä siitä seuraa kuitenkin vahviste. J Ok. On totta, että pannasta tarttuminen voidaan käsittää myös positiivisena rankaisuna, mutta koira on se, joka asian määrittää. Jotta kyseessä olisi mahdollisimman pitkälle palkkion menetys (eli negatiivinen rankaisu), treenaan muissa tilanteissa paljon pannasta tarttumista ja vahvistan tässä kohden sitä, että koira antaa siihen tarttua ja oikeastaan jopa painaa kättäni vasten, jotta tarttuisin siihen!

Olen yrittänyt puuttua koiran toimintaan mahdollisimman nätisti, mutta se on ihan tosi vaikeaa silloin, kun en ole itse ihan varma kuinka olisi parasta toimia. Nyt asiat tuntuvat taas ihan todella paljon selkeämmiltä! Wow! Aika ihanaa! Nyt odotan vain innoissani, mitä arvoisat pohdiskelijakaverini Riitta & Riikka ovat mieltä ajatuksistani… ;) En ole ehtinyt näitä vielä kelleen jakaa.

Muuten treenit jatkuvat. Kaket, luoksarin stoppi & tunnari ovat olleet viime aikoina kuvioissa ja uusien asioiden treenaus on ollut kyllä tosi kivaa. Ja nyt se onnistuukin, kun tuo muu yhteistyö on hiljalleen lähetenyt toimimaan.

Kesä 2014

Huh! 2 kk kulunut edellisestä päivittämisestä! Ja paljon on tapahtunut...

Kesä-heinäkuussa kävin Fredden kanssa aika paljon (ainakin minun mittakaavassani!) aksailemassa sekä Tähtitekniikan Parviaisen Annan että Tamskin Kärkkäisen Päivin valvovien silmien alla. Huippukivaa, mutta todella haastavaa opetella kaikkia uusia asioita. Kesäloman 4 viikkoa olimme tauolla kaiken muun mukavan vuoksi, mutta katsotaan tässä nyt lähdetäänkö vielä uuteen nousuun. Eilisellä tunnilla oli kyllä niin kivaa, että innostuin taas!

Toko-SM-kisoissa olimme kisaturisteina kannustamassa sekä Tamskin joukkueita että RallyTassujen joukkuetta. Huisan hienon viikonlopun kruunasi Riitan ja Tikan pääsy finaaliin karsintapäivän parhaana koirakkona! Ihan mieletöntä! Onnea vielä ja edelleen! Myös muut treenikaverit pärjäilivät hyvin ja joukkuehenki oli kohdillaan kaikissa joukkueissa. Varsinkin Tamskilaisten menestys oli päätä huimaavaa!!!

Elokuun alussa kävin katsastamassa myös Tokon MM-finaalin. Aivan loistavaa, vaikka supersuosikkini ei päässytkään finaaliin saakka. Mielettömän hienoja suorituksia nollakoirasta voittajaan - voittaja oli suorastaan mykistyttävän hyvä... Kiitos Jannelle & Riikalle kisakatsomoseurasta & pohdinnoista!

Fredden kanssa olemme treenanneet tokoa pääosin Tamskin tavoitteellisten ryhmän sekä Riitan (maailman parhaimmat!!!) kanssa. Nuorten koirien jengin kanssa kävimme Kiviahon Katjan koulutuksessa. Kristan ja Riitan kanssa kävimme lisäksi C:n yksärillä. Lisäksi osallistuin Fanny Gottin koulutuspäiviin Siuntiossa. Viimeisessä vaihdoin treenit aksasta tokoon varsin sujuvasti ja tuon paripäiväisen perusteella muistui sheippaus ja tarjoaminen taas mieleeni. Paljon on siis opittu kontrollista vapaaehtoiseen tarjoamiseen. Molemmat puolet ovat äärimmäisen tärkeitä. Tasapainon hakemisessa näiden välillä onkin sitten opettelemista.

13.8.osallistuimme Tamskin valmennusryhmän karsintaan asenteella "Se ei pelaa, joka pelkää!". Pelasin siis upporikasta ja rutiköyhää ja ilmoitin alokasluokkalaiseni voittajaluokan karsintaan. Ajattelin, että minun on joka tapauksessa hyvä opetella käsittelemään haasteita ja epämukavuusalueelle joutumista. Pikkukoiralle tapahtuma kävi hyvästä kokonaisuustreenistä. Riskin otto näytti myös kannattavan, sillä eilen illalla sain tiedon, että pääsimme seuraavalle kaudelle 1. valkkuryhmään! Ei se ryhmäpaikka yksistään vaan onnistuminen! Hei me oltiin karsinnassa tosi monen tosi hyvän myös evl-tasoisen koirakon kanssa ja selvitettiin ihan alokkaina tiemme tavoitteeseen! Suurin kiitos tästä on Riitan, joka on järkähtämättä jaksanut uskoa meihin ja onnistunut valamaan tuota uskoa myös minuun! KIITOS!

Valkkukarsinnan yksilöliikkeet

Nyt vain kohden uusia haasteita. Oppia voi näemmä yhä vain.

Ihku on nyt lopullisesti siirtynyt kisakoiran virasta eläkkeelle. Se on pitkästä aikaan osoittanut aggression piirteitä tuiki tuntemattomia ihmisiä kohtaan ja kaikkien turvallisuuden takaamiseksi vanhat päätökseni ovat vahvistuneet. Sen kanssa ei enää kisata. Onneksi karvakorva on kotioloissa suloinen ja sympaattinen ja äärimmäisen rakas. Toivon vain, että se saisi jatkaa elämäänsä sopuisasti mahdollisimman pitkään eikä joutuisi kahakoihin. Sen kanssa elämä ei todellakaan ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan eikä näytä sujuvan varmuudella niin jatkossakaan. Mutta päivä kerrallaan tässä mennään. <3 Ihku <3

Toko alo 17.6.14 ja hieman muuta...

Tiistaina Fredde kävi toisessa alokasluokan kokeessaan Tamskin tallilla. Tällä kertaa tuomarina oli Tuire Marjamäki.

Suoritus oli lähes yhtä kaaoottista kuin sunnuntaina, vaikka paikka oli nyt tuttuakin tutumpi. Näin voin siis todellakin todeta, että työsarkaa riittää :)

Saimme kuitenkin 169p kasaan ja luokkavoiton, joten jossain olemme tokionnistuneetkin. Ohessa video mellastuksesta. Paikkamakuusujui tällä kertaa hiljaa, mutta pikkuherran pää oli kyllä ylhäällä ensimmäiset 30s ja taas se tarvitsi kaksi käskyä..

Fredden 2. alokasluokan koe

Keskiviikkona pääsin Riitan kanssa Lahteen SM-treeneihin. Päivä oli pitkä mutta kaikinpuolin loistava. Ensinnäkin huomasin, että olen päässyt jännityksen käsittelyssä aivan uudelle tasolle. Jännitin kyllä paikalle mennessämme mutta kun hain koiran kehiin, jännitys jäi ja keskityin vain treeniin. :)

Sain parikseni pätevän HOTilaisen Riitta Tommolan kelpiensä Toscan kanssa. Kiitos! Oli sairaan kivaa! :) Fredde harjoitteli hieman kehääntuloa, hihnaseuruuta, luoksarin jättöjä ja hyppyä alo & avo-tyyliin. Kimpassa teimme vielä paikkamakuut & -istumiset ja wow! Olin enemmän kuin tyytyväinen! Toki kelpie oli lähteä kuuta kiertävälle radalle, mutta sen asenne mua kohtaan parani koko ajan harjoitusten edetessä ja paikallaolot sujuivat jo ihan mallikkaasti. Nyt puutuin alussa kuuntelemattomuuteen ja sain kuin sainkin koiran liggiin, missä se oli tiukasti, vaikka häiriöitä oli vaikka muille jakaa (mm. juoksuinen Tosca vieressä... ).

Kiitos tästä mahdollisuudesta Riitta ja Oili!!!

Tänään olemme sitten viettäneet ansaittua lepopäivää. Kävimme lenkillä Riitan & Sallin kanssa ja hienosti Fredde oli kuulolla, vaikka tyttöystävää olisi ollut niiiiin ihanaa liehitellä... <3 Tästä aion nyt pitää kiinni!!!

Toko alo 15.6.2014

Do di. Tänään Fredde kävi sitten ensimmäisessä virallisessa tottelevaisuukokeessa. 172p ja 1. palkinto, 2.sija kiltiltä Tiina Heinolta. Tulokseen olen kyllä todella tyytyväinen, mutta itse suoritus oli aikas kaaoottista. Tosin ihan sitä, mitä pelkäsinkin. ;) Optimistina toki toivoin, että asiat olisivat menneet hieman hallitummin, mutta ei tämä huonosti näinkään mennyt, kun mietin millaista treenauskin oli vielä kaksi viikkoa sitten koirien sairauslomien ja mun työmatkani jälkeen!

Kaksi viikkoa sitten en päässyt edes treenaamaan koiraa, sillä se oli fokusoitunut ihan kaikkeen muuhun paitsi minuun. Blääh.Meinasin jo viskata hanskat naulaan, mutta Riitta kannusti ja aloitin tiukan "käy siihen" -treenin. Treeni alkoikin tuottaa tulosta ihan muutamassa päivässä ja yhdessä tekemistä on hiukan löytynyt taas. Toki Fredde ajoittain jumpittaa ja kovasti.

Tuota kisavideota katsoessani (Kiitos Tiia videoinnista!!!) huomasin, että koiraakin suurempi ongelma on edelleen oma toimintani. Kun Fredde lähtee liikkeiden välissä henkisesti jonnekin, mä edelleen anelen sitä enkä selkeästi keskeytä sen touhuja. Parantamista on siis hihnan tässä päässä. Kokeissa ja muiden ihmisten silmien alla on vain niin vaikeaa olla selkeä ja pitää kriteeristä kiinni, vaikken enää muita ihmisiäniin aktiivisesti ajattelekaan. Historiasta on vaan vaikea päästää irti. Mutta mä kyllä teen vielä sen! Se on niin paljon reilumpaa sekä mulle että koiralle ja vain niin voin päästää Fredden tekemään oman osuutensa innokkaasti ja niin hienosti kuin tiedän sen osaavan!

Ohessa räpellykset siis videolta. Kuvanlaatu on tosi heikko, mutta ei se paljoa suorituksesta eroa ;)

Fredden alo 1

Nuorten koirien TOKO-rinkiin haku ja sairautta...

Huhtikuu on mennyt aikalailla treenatessa nuorten koirien TOKO-karsintoihin. Olemme harjoitelleet kokonaisuuksia, vireen hallintaa ja vaihtelua, häiriöitä, liikkeiden välejä... Kävimme kaksissa harjoituskokeissa,joista ensimmäinen oli aikamoinen fiasko
toinen jo huomattavasti parempi.

Pääsin sekä Christan että Jessican valvovien silmien alle ja jotenkin tästä kaikesta kehkeytyi jotain.
Nuorten koirien TOKO-ringin karsinta:
Seuruu:
Luoksetulo:
Nouto:
Vapaavalintainen liike

Paikallamakuuvideota en viitsinyt tähän ladata, mutta siitä olin superonnellinen! Fredde oli rivistössä vieraiden koirien keskellä (iso, hiukan levoton sushukkasuros ja grotskunarttu) ja onnistui rentoutumaan niin, että palatessani rivistöön se oli silmät kiinni... ja näemmä nukkui... Okei. Perusasentoon tarvittiin kaksi käskyä, mutta aivan käsittämätöntä kuinka tuon koiran mielentila paikkamakuisiin on muuttunut! Vielä vuodenvaihteessa koira vinkui ja kitisi ja pää pyöri. Nyt koissuli vajosi ensimmäisellä käskyllä leuka maahan ja oli siinä levollisena koko suorityuksen ajan! Ja huom! Mä olen palkannut pääosin nämä paikkamakuut lelulla. Kiihdyttävällä palkalla voidaan siis saada rauhallista toimintaa, kun vain vahvisteen ajoitus on oikea!

En tiedä vielä kuinka karsinnassa meidät arvosteltiin, mutta pääasia on, että nyt tiedän, että olemme oikealla tiellä. Jatkossa keskityn hakemaan asennetta enemmän kuin tuota vahvisteiden hallintaa, mihin olen keskittynyt viime aikoinat, ja alan hiljalleen opettaa lisää asioita pienelle koiralle.

Nyt keskitymme ikävä kyllä vain kennelyskästä toipumiseen... Vappuna kävimme lähellä pahinta mahdollista Fredden kuumeillessa 41 asteen verran, mutta onneksi saimme loistavaa apua sekä Tuhatjalasta ell Laura Mäkelältä että Hakametsän eläinlääkäriasemalta luottolääkäriltämme Johanna Virtaselta! Nyt vain molemmat koirat levossa, kunnes tauti talttuu.

Maaliskuun mietteitä...

Sinikäyrää koko maaliskuu... On ihan vaikea palauttaa mieleen, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Onneksi olen kirjoittanut ahkerasti treenipäiväkirjaa ja sieltä voi hiukan lunttia...

Kuukauden teemana on ollut fokus ja mielentila. Treeneissä olen käyttänyt paljon käsitargettia, välillä kosketuskeppiäkin, tauoilla ja tarvittaessa halisessioita. Välillä homma on sujunut kuin tanssi... välillä on sitten painittukin... ainakin henkisesti. Lisäksi olemme treenanneet kokonaisuuksia Nuorten koirien tokoringin pääsykoetta silmällä pitäen. Ei ihan helppoa sekään...

Maaliskuus alussa F osallistui Tamskin koetreeniin, joka oli aikamoinen fiasko... Koira kiljui ja oli lähteä maata kiertävälle radalle hetkenä minä hyvänsä. Paljon treenissä oli kuitenkin hyvääkin ja onneksi otatin kaiken videolle, sillä nauhalta homma näytti kuitenkin paremmalta kuin miltä se itsestä tuntui...
8.3. pääsimme seuraavaan harjoitukseen, kun Tamskilla oli tokokokeet SDP-hallilla. Olin ollut päivällä karsinnoissa liikkurina, mutta siitä huolimatta keräsin koiran mukaani ja ajelimme treenaamaan kisatunnelmaa iltakokeisiin. Yllättäin Fredde pysyikin kuosissa kosketuskepin ja käsitargetin avulla ja onnistuin myös luikahtamaan kehään treenaamaan, kun koe loppui. Hienoa settiä, vaikkakin tietysti taajaan palkaten.

Em. koemaisten suoritusten lisäksi pääsimme kahdesti Koirakoutsille tuuraamaan tokoryhmiin. Ensimmäinen kerta oli ok, mutta toisella kerralla pakka kaatui taas käsiin ja epätoivo alkoi vallata mieltä. Koira vain kiljui enkä saanut tehtyä oikein mitään sen kanssa... Onneksi Riitan kärsivällisyys kantoi tämänkin yli ja seuraavana päivänä teimme vielä täsmätreeniä vaikeiden asioiden yli. Ja kyllähän taas alkoi muodostua valoa tunnelin päähän.

Eli asiaan. Suurin maaliskuun oivallus on muodostunut vahvisteiden saannin rajoittamisesta. En siis oikeasti anna Freddelle mahdollisuutta vahvistaa ns. huonoja valintoja, vaan vahvisteita tulee ainoastaan oikeista valinnoista. Ja minä toki itse päätän, mikä on oikein ja väärin... Nyt olen siis käskenyt koiran heti maahan, jos se on nostanut kierroksiaan ja ruvennut karjumaan turhaumaansa tai ihan mitä tahansa. Maassa kierrokset sitten yllättäin laskevat ja pääsen vahvistamaan rauhoittumista ihan tuolla.

Toinen asia on kieltäminen ja pannasta tarttuminen. Olen ruvennut reagoimaan asioihin heti enkä huomenna ja yllättäin koira on ostanut ajatukseni. Jos se siis tulee sivulle, mutta jää mulkoilemaan ympäristöä, kiellän sitä, nappaan pannasta ja siirrän sen pois niin että suoritus mutta myös ympäristön skannaus keskeytyvät. Tämän jälkeen uusi vihje ja uusi yritys ja palkka,jos koira tekee, kuten pyydettiin. Yllättävintä minulle itselleni on ollut, että Fredde ei näytä ahdistuvan lainkaan vaan sen yritteliäisyys on vain kasvanut ja turhauman sieto parantunut. Ja nyt parin viikon harjoittelun jälkeen myös oma ahdistukseni asiasta on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Olen vihainen vain väärille valinnoille, mutta keskeytettyäni sen seuraukset, voin olla taas täysin rento ja keskittyä rauhassa uuteen tilanteeseen.

Olen testannut tuota myös Ihkun kanssa ja vaste on ollut suorastaan uskomaton! Seuraamisen tiiviys on palannut nopeasti haluamakseni (olen työstänyt asiaa varmasti ainakin vuoden ajan ilman tulosta!!!) ja koira on innoissaan! Nyt se tajuaa mitä haluan ja arvailun myötä koiran itsetunto on noussut huimasti. Jopa siinä määrin, että olen taas ruvennut haaveilemaan kisaamisesta... :)

Asioiden mustavalkoistumisen myötä olen myös kiristänyt kriteeriä kuin huomaamatta ja yllättäin pikkukoira on vastannut koulutukseen. Siirsin luoksetulot ja noudot suoraan sivulle tapahtuviksi ja ne alkavat sujua jo kivasti. Ja kadonneet jäävätkin alkavat taas löytyä. Toki kriteereiden kiristyttyä olen joutunut miettimään extrapaljon myös treenien hauskuutta ja mielestäni olen onnistunut siinäkin. Hauskuun ei itse asiassa ole vähentynyt yhtään, kun olen oppinut itse "pelaamaan" enemmän. Molempien onnistuminen haasteissa on vain kasvattanut riemuitsemista! Nyt me oikeasti hillutaan onnistumisia eikä vain mekaanisesti leikitä... :)

Susan Garrettin viimeinen Inner Circle Coaching Call oli niin mieletön, että harkitsin taas jäsenyyden jatkamista. Ehkä tässä täytyy kuitenkin siirtyä eteenpäin ja seuraava nettisuunnitelmani kohdistuukin ihan naapurimaihin eli Maria Brandelin ja Siv Svendsenin No Limit Obedience -kurssille. Hauskaa! Vain pari viikkoa ja se alkaa.

Asioita mistä olen kiitollinen koirarintamalla ovat ainakin seuraavat: Ihku - jonka kanssa olen löytänyt yhteistyön uudestaan! Fredde - joka haastaa minua päivittäin, mutta joka sulattaa sydämen alta aikayksikön vallattomalla ja rajattomalla rakkaudellaan! Riitta - aina niin kärsivällinen coachini! Mika & Krista - super super treenikaverini Riitan ohella! Ja tuleva kevät - joka on niin täynnä upeita suunnitelmia! Ja kiitos jokaiselle ihmiselle, jonka kanssa saan hetkiäni elää!!!!!!!!!!!!!!!

Helmikuukin hurahtaa

Helmikuukin on jo loppupuolella. Aika juoksee kuin hirvi…

Aloitin kuukauden 3 treenin seteillä aina 3 päivää ja alku sujuikin ihan ok. Kävin läpi aikalailla kaikkia liikkeitä (ohjatusta vain merkkitreeniä) ja homma tuntui hyvältä. Mutta… sitten taas kaikki muuttui.

Kävin Vappu Alatalon yksärillä 9.2. ja siellä kävimme asioita läpi niiltä osin, kuin en ehtinyt kysellä siellä Sika-areenakoulutuksessa. Aiheina olivat koiran sitouttaminen, mitä tehdä, jos koira ei reagoi, mitä tehdä latenssin kanssa ja kuinka treenata kokonaisuuksia. Lisäksi kävimme käytännössä läpi mm. häiriöihin reagoimista ja puhuimme paljon siitä erosta, kuinka osa koiran toimista tapahtuu puhtaasti autonomisen hermoston kautta, osa on tietoisia ratkaisuja. Nämä asiat ovat tärkeitä erottaa toisistaan, sillä vain siten niitä voi ruveta muokkaamaan järkevästi.

Hanskaan jäi päällimmäisenä ajatus siitä, että mun täytyy analysoida ja katsoa, mitä koira antaa. Ei niinkään keskittyä vain treenisuunnitelman läpiviemiseen! Ja tän mä todella tunnustan! … aina vaikeuksien tullessa, kiihdytän vain omaa vauhtiani ja rupean toteuttamaan treenisuunnitelmaa ilman ajatuksen häivää… 

Lisäksi puhuimme paljon sheippauksesta ja sen vaikutuksesta koiran turhauman sietoon. Ja käytännössä huomasin, että  mä en todellakaan ole puhtaasti sheipannut Freddeä vaan ennemminkin yhä lisääntyvässä määrin langennut houkutteluun… ja sitä kautta olen itse asiassa onnistunut sheippaamaan koirasta hyvin hyvin passiivisen. Karua.

Kissahäiriön siedätys muuttui kotona ykkösteemaksi kera sheippauksen. Siinä onkin hommaa, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä!

Kyllä olikin hyvä koulutustuokio!!!

Seuraavalla viikolla kävimme Kristan ja Annukan kanssa Jessicalla. Mukava päiväreissu, joka alkoi hienosti, kun innoissani katselin muiden treenejä ja kyselin ruutu-neuvoja. Mutta sitten… huomasin, että toteutan treenikaavaa enkä katso koiraa. Ja toinen puoli mun osuudestani uppouduimmekin jälleen tuohon koiran sitoutumiseen ja siihen kuinka olen opettanut sen passiiviseksi… Huaaah! Kauheaa, mutta totuus on joskus.

Kävimme asioita läpi siis sydänjuuria myöden, mutta tärkeintä on, että näen ongelman ja voin ruveta työstämään sitä. Fredde on superhieno koira ja tämä yksi ongelma ei meitä kaada – se on vain työstettävä muiden asioiden lomassa. Sain hirveästi uskonvahvistusta asioihin vaikka takki tyhjenikin kertaheitolla. Kiitos Jessica! Kiitos Krista & Annukka!

Kotona katsoin tilannetta, ja havaitsin, että sheippaussessioissa Fredde kääntyi heti minusta poispäin ja odotti tuossa oudossa asennossa ad 20 s ennen kuin tarjosi muuta! Se siis todella on oppinut, että minusta poispäin kääntyminen on kannattavaa, sillä minä muutun silloin aktiiviseksi ja vedän koiran mukaani… Huoooaaaah!!!! Tukka lähtee päästä!!!

Aloitimme siis alusta. Vahvistin kaikkea minua kohden suuntautuvaa toimintaa ja lopulta katsekontaktia ja sillähän se koira lähti toimimaan. Otin myös ääni-CD:n taustalle käyttöön ja havaitsin, että äänisiedätystäkin täytyy ruveta tekemään…

Näin sujui hyvin muutama päivä, mutta sitten tuli seuraava romahdus, kun keskiviikkotreeneissä olin päivystyksen jälkeen väsynyt, enkä pystynyt prosessoimaan neuvoja järkevästi… ennen kuin reilun vuorokauden viiveellä. Kiitos Mika ja Riitta! Taas ajattelemisen aihetta!

Kotona tulin siihen tulokseen, että yksi osatekijä sitoutumattomuuden taustalla on siinä, että koira saa valita leikkiikö minun kanssani vai ei riippuen lelujen läsnäolosta tai olemattomuudesta… Voitte siis arvata, että koira lopettaa leikin heti, kun lelut menevät piiloon. Se ei siis miellä leikkimistä leikiksi ilman niitä. Yhdenlainen Don’t wanna don’t hafta-tilanne. Tätä rupesin sitten seuraavaksi työstämään ja parissa päivässä tilanne muuttui, niin, että nyt menemme lenkit iloisesti rallattaen ja leikkien, mutta leluja ja nameja tarjoillaan siinä ohessa tosi harvoin.

Koulutus-burn-outissa lähdin sitten Trainer’s Choice kana-koira-kurssille… Yritin myydä paikkaani, mutten (onneksi) onnistunut. Takki tyhjänä päätin lähteä vain aikaa kuluttamaan, kun Mikkokin lähti reissuun. Mutta yllättäin sain Jaanalta monta monta kirkastumista ajatuksiini! Nyt siis treeneihin lisättiin kosketuskeppitreenit kotona ja ulkona lähelläolotreenit. Em. keppileikillä uskoisin saavani muokattua koiran sitoutumista ja toisaalta kasvatettua ruoan arvoa vahvisteena. Lähelläolotreenit ovat sitten vain tosi kivoja! Ja kanojenkin kanssa olin edistynyt sitten viimeisen oikean kanakurssin!!! Pääsin piruetin alkuun molemmilla – ja olin äärimmäisen tyytyväinen itseeni!!! Ihan oikeasti!

Niin tai näin. Paljon on siis taas tapahtunut, mutta onneksi positiiviseen suuntaan. Viikonloppuna koirien kanssa touhuilut sujuivat leikiten. Niiden kanssa lenkkeily on nykyisin äärimmäisen ihanaa, sillä molemmat ovat kuulolla, kukaan ei vedä hihnassa ja aina loppulenkistä ajaudumme hurjaan hihnan tappamisleikkiin molempien kanssa. On aika ihanaa, kun koirat toimivat niin, että ne oikeasti ihan itte haluavat olla mun kanssani!

Ihkulta poistettiin kyljestä patti vajaa 2 viikkoa sitten ja se on ollut aikas rauhallisesti sen vuoksi. Ollaan toki tehty sisällä sheippailuja ja nyt koira osaa jotenkin kääntyä edestä sivulle (vasemmalle) ja viekkuun (oikealle) puolelleni ja aloitettiinhan me jalkojen välissä kävelynkin treenaus. Huisan hauskaa!!! Ihku on niin vaan ihana!

Rentoutumista ja sääntöjen hiomista sekä Mika Jalosen että Outi Huotarin neuvojen turvin :)

Viime viikolla pohdin oikein urakalla pikkukoiran tulevaisuutta ja kävin sekä Mika Jalosen yksärillä Koirakoutsilla että Oili Huotarin tokokoulutuksessa Nuorten koirien ringin treeneissä. Huh!

Mikan yksäriin halusin kuultuani Kristan ja Mikan luennon kennelpiirillä. Totesin, että Fredden kierrokset ovat niin kaakossa, että jotain täytyy tehdä ja pian. Aloitin kyllä heti luennon jälkeen rauhoittumistreenit siirryttäessä tilasta toiseen ja nämä tuottivat selvästi tulosta eli minulla oli rauhallisempi ja keskittyneempi koira, mutta suurin muutosharppaus tapahtui keskiviikon yksärin jälkeen.

Talutimme Mikan kanssa Freddeä vuoronperään Koirakoutsin hallissa yhteensä reilun 2 h verran. Siinäpä treenin ulkonainen toteutus lyhyesti, mutta sisäisesti tapahtui jotain suurta. Minä sain paljon paljon vahvistusta omille ajatuksilleni ja koira rentoutui silminnähden havaittuaan, että voi itse säädellä kaulapantaan tulevaa painetta. Treenisession jälkeen olimme molemmat aivan puhki!

Seuraavan yön nukuin äärimmäisen huonosti, kun alitajuntani jäsenteli asioita, mutta jo torstaina olo tuntui huomattavasti seesteisemmältä ja siitä aloitimme kotitreenit. Tärkeimpänä uutena asiana oli kriteerin pito hihnassa kulkemisen suhteen. Eli nyt etenemme vain, kun hihna on löysällä. Jos hihna kiristyy, palaan rauhallisesti taaksepäin 6 askelta, minkä jälkeen uusi yritys eteenpäin. Mikäli hihna kiristyy jälleen, palaan takaisin 12 askelta. Jos edelleen kiristyy, palaan 24 ja 48 askelta… ja tarvittaessa palaan kotiin saakka, jos eteneminen ei vain onnistu. Näin kävi eilen illalla, kun pikkukoira oli niin väsynyt Oilin koulutuksen jälkeen, ettei vain voinut keskittyä enää! Tavoitteena on rauhoittua, mikä koskee sekä minua että Freddeä. Tarvittaessa pidämme hetken tuumaustaukoa vain seisten ja silloin lähden liikkeelle vasta, kun Fredde on aivan rauhoittunut ja lopettanut kitinän.

Rauhoittumista teemme myös ennen ja jälkeen jokaisen treenisession. Koira pääsee hommiin vain rauhoituttuaan eli lopetettuaan kitinän ja vinkunan ja otettuaan kontaktin. Ja tämä on ollut tehokasta! Treeneissä aika on kulunut osin seisoskeluun, mutta olemme kuitenkin onnistuneet treenaamaan samassa ajassa, sillä rentoutumisen jälkeen pikkukoira on ollut hyvin fokusoitunut ja treeni on sujunut jouhevasti läpi ja asiaan keskittyen! Jeeees!

Eilen kävimme siis Oilin opissa ja sain sieltäkin niin paljon mietittävää ja ihan suoria jo eilen käyttööni ottamiani uusia keinoja. Tärkeintä meillä lienee yhteisten pelisääntöjen alleviivaus, johon sain kovasti apua. Freddehän on tosi ärsyttävä, kun se murisee ja pörrää helposti, jos puutun sen menoon, kun se ei itse sitä haluaisi. Olen yrittänyt välttää tilanteita, kun en ole oikein tiennyt kuinka toimisin ko. tilanteissa ja mua inhottaa olla konfliktissa koiran kanssa, mutta eilen ko. tilanteita tuli niin roppakaupalla vastaan, että se muodostui tokopäivämme hyvin keskeiseksi sisällöksi. Nyt reagoin murinoihin sitkeydellä. En päästä irti vaan kiristän jopa hieman otettani ja odotan ja odotan ja odotan, kunnes koira antaa periksi. On hieman hankala määrittää milloin tuo periksi antaminen tapahtuu, mutta yritän nyt opetella sitä. Jos minulle jää tunne, että päästin irti liian aikaisin, tartun kiinni vain uudestaan ja jatkan. Ja tällä olen itse alkanut havaita, miltä koiran pitää tuntua, kun viesti menee perille.

Toinen tärkeä asia oli palkkaamisen laatu ja sisältö. Nyt keskityn ensin sosiaaliseen palkkaan niin, että koira on aktiivinen mua kohtaan, mutta ei höyrähdä yli. Kun se vastaa aktiviteetilla, palkkaan sen ensin namilla ja sitten uuden sosiaalisen palkan jälkeen lelulla, jonka annan koiralle enkä sorru sen kanssa kovaan kaksintaisteluun, koska sen maltti ei näytä kestävän sitä ainakaan tällä hetkellä. Ja nämä ovat kyllä todellisia DWDH-tilanteita (Don't wanna, don't have to!), sillä koira ei todellakaan saa palkkaa tai muutakaan vahvistetta ennen kuin vastaa sosiaalisesti!

Lisäksi sain koulutuksesta runsaasti eväitä kokonaisuustreenejä ja häiriötreenejä ajatellen. Niiden suhteen täytyy toki miettiä, mitä haluan itse. Kuinka pitkälle olen valmis menemään? Toivon, että DWDH-treenillä pääsemme pitkälle, mutta todennäköisesti jossain kohden mun kanttia kysytään vielä tätäkin enemmän. Ihkun suhteenhan jouduin jälkipellolla haastamaan itseni, kun otin mukaan alkuvirittelyksi tarkoitetut juoksupätkät. Alkuun Ihku ei suostunut juoksemaan mun kanssani lainkaan vaan jouduin tarttumaan sitä pannasta kiinni ja juoksemaan, kunnes se lopetti hanttiin laittamisen ja sai siitä palkkioksi vinkupallon. Pian tilanne kääntyi siihen, että koira rupesi juoksemaan ihan itse ja nykyisinhän se rupeaa nostamaan virettään jo ilman juoksua vain sillä, että lähestymme jälkipeltoa. Mutta tässäkin kyse on samasta asiasta eli DWDH!

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut oppia niin paljon uutta samoista vanhoista asioista, joita olen jossain määrin tiennyt jo aika kauan!!! J

Kennellegret!!!

Kävimme Fredden kanssa viime viikolla kasvattajan luona Tanspot-paimennusleirillä Ruotsissa. Det var jättekul!!!! Paikalla oli Fredden 2 veljeä ja 3 sisarta sekä 1 velipuoli Mitchens kennelistä. Perjantaina myös iskä-Leo kävi näyttämässä, kuinka homma sujuu, kun sen osaa. Kouluttajana toimi Karin Söderberg, joka oli kyllä aivan loistava! Nyt mä aloin tajuta jotain siitä, mihin paimentamisen kouluttaminen perustuu!!! Ja hyvin operanttia oli tämäkin!!!

Matka oli pitkä, mutta vaivan arvoinen; lautalla Tukholmaan, sieltä autolla Göteborgiin ja siitä Maria Winbergin luokse ja sama reissu sitten tietty takaisin. Onneksi hyvä ystäväni lähti seurakseni Göteborgiin ja takaisin, joten matka sujui rattoisasti.

Fredde käyttäytyi hienosti laivalla. Ei pöhkimistä eikä mitään sellaista levottomuutta, mitä olin pelännyt. Jopa laivan "hiekkalaatikolla" käyminen sujui kuin vanhalta tekijältä - poju teki jopa tyttöpissit sinne, sillä sopivaa tolppaa laatikossa ei ollut. Ja muualle sivistynyt koiruus ei ensimmäisen pienen huomautuksen jälkeen edes yrittänyt merkata. :) Ja automatkatkin sujuivat ilman ongelmia.

Leiripäivät olivat pitkiä, mutta antoisia. Sain seurata upeita suorituksia vanhemmilta koirilta ja olla samalla aitiopaikalla sisarusten suoritusten suhteen. Freddellä oli kolme settiä sekä torstaina että perjantaina ja vielä kaksi pikaista lauantaiaamuna, kun Maria sai ylipuhuttua meidät lammasaitaukseen vielä ennen kotimatkalle lähtöä. Paimentaminen on kivaa ja Fredde oli superhieno!!! Ja mä sain todella hyvät neuvot siihen, kuinka jatkaa harjoituksia Suomessa!

Leirin parasta antia oli kuitenkin se, että huomasin, kuinka hieno pikkukoira onkaan. Vaikka sisaruksetkin oli hienoja, niin Fredde on kyllä niin vaan paras mulle! Onhan sen kiihkeydessä omat haasteensa, mutta eiköhän me niistä selvitä. Paimentaminen ja muiden touhujen seuraaminen auttoivat mua myös jäsentelemään ajatuksiani ja sen seurauksena olo huojentui melkoisesti. Esim. aamulenkeillä Fredde tuli joka kerran loistavasti luokse ja lopetti jopa pikkutipien jahtaamisen, kun vain kerran kerroin sille, mitä mieltä olen moisesta tavasta. Kaikki alkois sujua niin sutjakkaasti, notta ei ole todellista! Ja ihan oikeasti elämä on jatkunut myös kotosalla sama virne naamalla.

Kiitos Maria tästä huikeasta mahdollisuudesta! Ensi vuonna sitten toivottavasti uudestaan!

Kiviahon Katjan koulutus

Sunnuntaina pääsimme Fredden kanssa Katjan koulutukseen! Huippua!

Ensimmäisessä setissä pyysin Katjan mielipidettä yleisestä tekemisestämme ja reagoimisista virheisiin. Teimme demona hiukan seuruuta & luoksetuloa ja saimme hyviä ohjeita.
- Fredden kanssa taisteluleikeissä kannattaa olla hiukan varovainen, sillä koira käy tosi kuumana ja leikissä on hiukan haasteen makua. Enemmän siis lyhyttä taistelua, pallon heittoa yms. Silloin homma pysyy jotenkin hallitumpana.
- Mustavalkoisuutta vieläkin enemmän kaikkiin vihjeisiin. Ja mahdollisen toisen tehoamattoman käskyn jälkeen sitten asian näyttö ihan oikeasti. Koiralla on helpompi olo kaikin puolin, kun säännöt ovat selvät - kaikessa!
- Jos koira tekee väärin, auta esim. käsillä, mutta älä helpota varsinaista harjoitusta. Vie asiat loppuun.
- Kun koira odottaa tauolla, anna sille vaikka pallo purtavaksi, mutta maassa täytyy odottaa, kunnes toisin sanotaan.

Kakkososuudella kävin läpi noudon osia. Keksimme lauantaina Riitan kanssa, että naru kapulassa auttaa Freddeä pitämään kiinni hyvällä otteella. Kotona jalostin tätä vielä hiukan eteenpäin laittamalla paksun kuminauhan kapulaan ja avot! Nyt pito on hyvä! Tää taisi olla alunperin Mia Skogsterin koulutuksesta napattu asia. Näytin tätä  ja nopeita nostoja Katjalle ja testailimme sitten kaikkea pientä. Uutena noutorepertuaariin voisin harjoitella hetsausta nostoihin läheltä ilman kiinnipitoa ja tehdä pitkän matkan noutoja vinkupallolla, sillä siihen Fredde vastaa heti kiihdyttämällä vauhtia tappiin saakka. Hyvät vihjeet nämäkin. Nyt vain nouto kuntoon ilman sen kummempia mutteja. Ihanaa!

Katjan koulutuksesta sain paljon muitakin vinkkejä, joilla yritän työstää hommaa nyt eteenpäin. Ihanan selkeää! Ja ihanaa, kun nyt tuon "valkkukokeen" jälkeen voin oikeasti ruveta keksittymään uusien asioiden treenaukseen.

Kiitos Katja!!!