Kevättalvi 2015 ja Fredde TK2

Helmi- ja maaliskuukin ovat menneet pian, mutta me on opiskeltu ja opittu paljon!

Kävimme koirattomalla talvilomalla tammi-helmikuun vaihteessa ja ajatusten päästyä irti rutiineista, monet asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Loman jälkeen Fredde oli täynnä tulta ja tappuraa vietettyään omaa lomaansa koirahoitolassa. Ensimmäisen viikon se oli lähdössä vain kuuta kiertävälle radalle, mutta kerrankin annoin sen olla sellainen kuin se on. Tarjoilin sille vain palloa purtavaksi ja lähetin sitä treeneissä juoksemaan, kunnes liiat virrat oli päästetty pihalle. Tähän menikin sitten aikaa lähes viikko. Varsinaista treeniä ei voinut edes kuvitella tekevänsä.

Ensimmäinen henkinen romahdus tuli reilun viikon kuluttua, kun lähdin pyörremyrsky-Fredden kanssa Oilin tsemppiryhmän treeneihin ja sain suoraa palautetta asioiden laadusta. Oi, että se jysähti! Minä niin mieleni pahoitin tiputtuani pilvilinnoistani… Mutta! Tällä kertaa en suostunut vaipumaan epätoivoon, vaan otin itseäni niskasta kiinni ja kuuntelin yksityiskohtaisen palautteen mitään väistämättä ja päätin, että me nousemme tästä! Olen sentään päässyt asemaan, jossa ihmiset antavat suoraa palautetta ilman kainosteluja! Ihmiset oikeasti ja aidosti pyrkivät auttamaan! Siitä olen kyllä kiitollinen, vaikka itse palautteen sisältö ei aina mieltä lämmitäkään… Mutta onnistuttuani ulkoistamaan itseni palautteen suhteen, pystyin kerrankin näkemään jotain syvempää, mitä en ole aiemmin nähnyt. Ja näen edelleen maailman näillä laseilla, vaikka tapahtumasta on jo pian 1,5 kk.

Ulkoistin siis jotenkin tunteeni koko koirankoulutuksesta. Olen objektiivisempi kuin aiemmin ja sen myötä hommat ovat alkaneet toimia. Ei tokikaan koko aikaa, mutta ihan eri mittakaavoissa kuin aiemmin. Olen vähentänyt turhaa treenaamista ja treenannut vain, kun minulla on oikeasti jonkinlainen suunnitelma, minkä avulla pääsen eteenpäin. Olen arjessa kiristänyt kriteerieni pitoa ja ottanut käänteisen houkuttelun käyttöön niin koirakohtaamisissa kuin missä tahansa muissakin tilanteissa, joissa näen Fredden jännittyvän ja nostavan irokeesia pystyyn. Ja kas asiat toimivat! Myös Ihku on rennompi kaikissa ohituksissa ja tänään se jopa katseli haukkumatta, kun kiimainen jänöpoika yritti flirttailla kissan kanssa… (olisittepa nähneet sen kissan ilmeen! J)

14.3. kävin myös Ilkka Stenin tuomaroimassa kokeessa Fredden kanssa ja kaikki sujui kuin unelma (ainakin näin jälkikäteen!). Koira oli mukanani koko pitkän päivän (aamulla oli karsinnat, joissa olin liikkurina) ja vaikka vieras halli oli täynnä vieraita koiria (lähes 80 osallistujaa alemman luokan kokeissa, 3 kehää  ja tuomaria!), niin Fredde oli vain niin hieno! Olimme koesuorituksen aika lailla samassa kuplassa ja koko suorituksen aikana tapahtui vain ihan muutama pieni herpaantuminen. Tuloksena 193 p. kp, 2. sija ja titteli TK2. Ja yhteisvaikutelma täysi 10! Ja oikeasti me ansaittiin se!

Fredde TK2 

Nyt olemme taas hetken tauolla varsinaisesta toko-treenauksesta, mutta sen sijaan olen keskittynyt perusteisiin eli tällä hetkellä ohjelmistossa leluista luopumista ja perusasennon tarjoamista, kake-jumppaa, kierron harjoittelua & sheippaamista, missä projektina opettaa Freddelle ymmärrys takajaloista. Puolipallo tyynyt alkaa jo löytyä parin päivän treenaamisen seurauksena ja fokus työntekoon on kasvanut joka treenikerralla. Olen vihdoista viimein tajunnut (tässäkin!!!) antaa koiralle aikaa miettiä ja sisäistää, ja kas sehän tajuaa!

Aivan pelkkää iloittelua elämä ei ole ollut, sillä koirien keskinäiset välit alkoivat kiristyä tuossa helmikuun loppupuolella ja tilanne kärjistyi reilu viikko sitten, kun koirat yrittivät ottaa autossa yhteen väliaidan läpi! Jostain pulpahti mieleeni ajatus testata kipulääkkeen tehoa Ihkuun ja uskomatonta… vielä samana iltana mun karvakaverini aloittivat peuhaamisen keskenään ja tuota iloittelua on jatkunut, kunhan muistan lääkitä poroista. Varsinaista syytä Ihkun kipuiluun ei ole löytynyt, mutta jotain mättöä on lavoissa ja etuliikkeissä. Kipulääkkeillä homma näyttää nyt kuitenkin olevan kunnossa ja tilanne on seurannan alla. Toivotaan, että vaiva väistyy ja pääsemme pian eroon lääkityksistä. Jos näin ei tapahdu, siirrymme seuraavaan lääkekokeiluun…

Olen kiitollinen maailman ihanimmista koirista! Olen niin onnellinen, kun ystäväni Riitta valittiin TOKO:n MM-edustusjoukkueeseen! Olen kiitollinen ihanista treenikavereista, jotka viitsivät ja jaksavat neuvoa minua, vaikka tie onkin välillä pitkä ja kivinen!!! 

Luopuminen on päivän sana! WIN – What’s Important Now? Keskity oleelliseen positiviisen haasteen kautta!

Kesä 2014

Huh! 2 kk kulunut edellisestä päivittämisestä! Ja paljon on tapahtunut...

Kesä-heinäkuussa kävin Fredden kanssa aika paljon (ainakin minun mittakaavassani!) aksailemassa sekä Tähtitekniikan Parviaisen Annan että Tamskin Kärkkäisen Päivin valvovien silmien alla. Huippukivaa, mutta todella haastavaa opetella kaikkia uusia asioita. Kesäloman 4 viikkoa olimme tauolla kaiken muun mukavan vuoksi, mutta katsotaan tässä nyt lähdetäänkö vielä uuteen nousuun. Eilisellä tunnilla oli kyllä niin kivaa, että innostuin taas!

Toko-SM-kisoissa olimme kisaturisteina kannustamassa sekä Tamskin joukkueita että RallyTassujen joukkuetta. Huisan hienon viikonlopun kruunasi Riitan ja Tikan pääsy finaaliin karsintapäivän parhaana koirakkona! Ihan mieletöntä! Onnea vielä ja edelleen! Myös muut treenikaverit pärjäilivät hyvin ja joukkuehenki oli kohdillaan kaikissa joukkueissa. Varsinkin Tamskilaisten menestys oli päätä huimaavaa!!!

Elokuun alussa kävin katsastamassa myös Tokon MM-finaalin. Aivan loistavaa, vaikka supersuosikkini ei päässytkään finaaliin saakka. Mielettömän hienoja suorituksia nollakoirasta voittajaan - voittaja oli suorastaan mykistyttävän hyvä... Kiitos Jannelle & Riikalle kisakatsomoseurasta & pohdinnoista!

Fredden kanssa olemme treenanneet tokoa pääosin Tamskin tavoitteellisten ryhmän sekä Riitan (maailman parhaimmat!!!) kanssa. Nuorten koirien jengin kanssa kävimme Kiviahon Katjan koulutuksessa. Kristan ja Riitan kanssa kävimme lisäksi C:n yksärillä. Lisäksi osallistuin Fanny Gottin koulutuspäiviin Siuntiossa. Viimeisessä vaihdoin treenit aksasta tokoon varsin sujuvasti ja tuon paripäiväisen perusteella muistui sheippaus ja tarjoaminen taas mieleeni. Paljon on siis opittu kontrollista vapaaehtoiseen tarjoamiseen. Molemmat puolet ovat äärimmäisen tärkeitä. Tasapainon hakemisessa näiden välillä onkin sitten opettelemista.

13.8.osallistuimme Tamskin valmennusryhmän karsintaan asenteella "Se ei pelaa, joka pelkää!". Pelasin siis upporikasta ja rutiköyhää ja ilmoitin alokasluokkalaiseni voittajaluokan karsintaan. Ajattelin, että minun on joka tapauksessa hyvä opetella käsittelemään haasteita ja epämukavuusalueelle joutumista. Pikkukoiralle tapahtuma kävi hyvästä kokonaisuustreenistä. Riskin otto näytti myös kannattavan, sillä eilen illalla sain tiedon, että pääsimme seuraavalle kaudelle 1. valkkuryhmään! Ei se ryhmäpaikka yksistään vaan onnistuminen! Hei me oltiin karsinnassa tosi monen tosi hyvän myös evl-tasoisen koirakon kanssa ja selvitettiin ihan alokkaina tiemme tavoitteeseen! Suurin kiitos tästä on Riitan, joka on järkähtämättä jaksanut uskoa meihin ja onnistunut valamaan tuota uskoa myös minuun! KIITOS!

Valkkukarsinnan yksilöliikkeet

Nyt vain kohden uusia haasteita. Oppia voi näemmä yhä vain.

Ihku on nyt lopullisesti siirtynyt kisakoiran virasta eläkkeelle. Se on pitkästä aikaan osoittanut aggression piirteitä tuiki tuntemattomia ihmisiä kohtaan ja kaikkien turvallisuuden takaamiseksi vanhat päätökseni ovat vahvistuneet. Sen kanssa ei enää kisata. Onneksi karvakorva on kotioloissa suloinen ja sympaattinen ja äärimmäisen rakas. Toivon vain, että se saisi jatkaa elämäänsä sopuisasti mahdollisimman pitkään eikä joutuisi kahakoihin. Sen kanssa elämä ei todellakaan ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan eikä näytä sujuvan varmuudella niin jatkossakaan. Mutta päivä kerrallaan tässä mennään. <3 Ihku <3

Maaliskuun mietteitä...

Sinikäyrää koko maaliskuu... On ihan vaikea palauttaa mieleen, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Onneksi olen kirjoittanut ahkerasti treenipäiväkirjaa ja sieltä voi hiukan lunttia...

Kuukauden teemana on ollut fokus ja mielentila. Treeneissä olen käyttänyt paljon käsitargettia, välillä kosketuskeppiäkin, tauoilla ja tarvittaessa halisessioita. Välillä homma on sujunut kuin tanssi... välillä on sitten painittukin... ainakin henkisesti. Lisäksi olemme treenanneet kokonaisuuksia Nuorten koirien tokoringin pääsykoetta silmällä pitäen. Ei ihan helppoa sekään...

Maaliskuus alussa F osallistui Tamskin koetreeniin, joka oli aikamoinen fiasko... Koira kiljui ja oli lähteä maata kiertävälle radalle hetkenä minä hyvänsä. Paljon treenissä oli kuitenkin hyvääkin ja onneksi otatin kaiken videolle, sillä nauhalta homma näytti kuitenkin paremmalta kuin miltä se itsestä tuntui...
8.3. pääsimme seuraavaan harjoitukseen, kun Tamskilla oli tokokokeet SDP-hallilla. Olin ollut päivällä karsinnoissa liikkurina, mutta siitä huolimatta keräsin koiran mukaani ja ajelimme treenaamaan kisatunnelmaa iltakokeisiin. Yllättäin Fredde pysyikin kuosissa kosketuskepin ja käsitargetin avulla ja onnistuin myös luikahtamaan kehään treenaamaan, kun koe loppui. Hienoa settiä, vaikkakin tietysti taajaan palkaten.

Em. koemaisten suoritusten lisäksi pääsimme kahdesti Koirakoutsille tuuraamaan tokoryhmiin. Ensimmäinen kerta oli ok, mutta toisella kerralla pakka kaatui taas käsiin ja epätoivo alkoi vallata mieltä. Koira vain kiljui enkä saanut tehtyä oikein mitään sen kanssa... Onneksi Riitan kärsivällisyys kantoi tämänkin yli ja seuraavana päivänä teimme vielä täsmätreeniä vaikeiden asioiden yli. Ja kyllähän taas alkoi muodostua valoa tunnelin päähän.

Eli asiaan. Suurin maaliskuun oivallus on muodostunut vahvisteiden saannin rajoittamisesta. En siis oikeasti anna Freddelle mahdollisuutta vahvistaa ns. huonoja valintoja, vaan vahvisteita tulee ainoastaan oikeista valinnoista. Ja minä toki itse päätän, mikä on oikein ja väärin... Nyt olen siis käskenyt koiran heti maahan, jos se on nostanut kierroksiaan ja ruvennut karjumaan turhaumaansa tai ihan mitä tahansa. Maassa kierrokset sitten yllättäin laskevat ja pääsen vahvistamaan rauhoittumista ihan tuolla.

Toinen asia on kieltäminen ja pannasta tarttuminen. Olen ruvennut reagoimaan asioihin heti enkä huomenna ja yllättäin koira on ostanut ajatukseni. Jos se siis tulee sivulle, mutta jää mulkoilemaan ympäristöä, kiellän sitä, nappaan pannasta ja siirrän sen pois niin että suoritus mutta myös ympäristön skannaus keskeytyvät. Tämän jälkeen uusi vihje ja uusi yritys ja palkka,jos koira tekee, kuten pyydettiin. Yllättävintä minulle itselleni on ollut, että Fredde ei näytä ahdistuvan lainkaan vaan sen yritteliäisyys on vain kasvanut ja turhauman sieto parantunut. Ja nyt parin viikon harjoittelun jälkeen myös oma ahdistukseni asiasta on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Olen vihainen vain väärille valinnoille, mutta keskeytettyäni sen seuraukset, voin olla taas täysin rento ja keskittyä rauhassa uuteen tilanteeseen.

Olen testannut tuota myös Ihkun kanssa ja vaste on ollut suorastaan uskomaton! Seuraamisen tiiviys on palannut nopeasti haluamakseni (olen työstänyt asiaa varmasti ainakin vuoden ajan ilman tulosta!!!) ja koira on innoissaan! Nyt se tajuaa mitä haluan ja arvailun myötä koiran itsetunto on noussut huimasti. Jopa siinä määrin, että olen taas ruvennut haaveilemaan kisaamisesta... :)

Asioiden mustavalkoistumisen myötä olen myös kiristänyt kriteeriä kuin huomaamatta ja yllättäin pikkukoira on vastannut koulutukseen. Siirsin luoksetulot ja noudot suoraan sivulle tapahtuviksi ja ne alkavat sujua jo kivasti. Ja kadonneet jäävätkin alkavat taas löytyä. Toki kriteereiden kiristyttyä olen joutunut miettimään extrapaljon myös treenien hauskuutta ja mielestäni olen onnistunut siinäkin. Hauskuun ei itse asiassa ole vähentynyt yhtään, kun olen oppinut itse "pelaamaan" enemmän. Molempien onnistuminen haasteissa on vain kasvattanut riemuitsemista! Nyt me oikeasti hillutaan onnistumisia eikä vain mekaanisesti leikitä... :)

Susan Garrettin viimeinen Inner Circle Coaching Call oli niin mieletön, että harkitsin taas jäsenyyden jatkamista. Ehkä tässä täytyy kuitenkin siirtyä eteenpäin ja seuraava nettisuunnitelmani kohdistuukin ihan naapurimaihin eli Maria Brandelin ja Siv Svendsenin No Limit Obedience -kurssille. Hauskaa! Vain pari viikkoa ja se alkaa.

Asioita mistä olen kiitollinen koirarintamalla ovat ainakin seuraavat: Ihku - jonka kanssa olen löytänyt yhteistyön uudestaan! Fredde - joka haastaa minua päivittäin, mutta joka sulattaa sydämen alta aikayksikön vallattomalla ja rajattomalla rakkaudellaan! Riitta - aina niin kärsivällinen coachini! Mika & Krista - super super treenikaverini Riitan ohella! Ja tuleva kevät - joka on niin täynnä upeita suunnitelmia! Ja kiitos jokaiselle ihmiselle, jonka kanssa saan hetkiäni elää!!!!!!!!!!!!!!!

FH2 Tuulenkuun Kato Moon Ihku

Ihku osallistui 3.9. Riihimäen Seudun Kennelkerhon järjestämään Erikoisjälki 2 – kokeeseen, missä tuomarina toimi Tero Oravasaari. Osallistujia oli huikeat kolme kappaletta, mutta meininki oli sitäkin mukavampi! Kiitos järjestäjille, jäljen tekijöille, tuomarille ja kaikille mukana olleille!!!

Ihkulle arvottiin kolmas jälki, joten pääsin seuraamaan muiden jälkiä rauhassa ennen omaa vuoroani. Käytössä oli aika pitkällä ruoholla oleva rehupelto, pelto oli todella rauhallisessa paikassa ja ilma aivan loistava. Oli lämmin, muttei kuuma. Tuuli hiukan, muttei kauheasti.

Jouduin hieman odottelemaan vuoroani, sillä edelliset jäljestäjät olivat nopsia ja niin minäkin siirtyessäni pellon laidalle odottamaan. Ihku oli loistavassa vireessä. Se haukkui hiukan jollekin linnulle, mutta alkoi sitten keskittyä hyvin minuun ja oli varsin riehakas. Juosten pellollen kättelyt & esittelyt ja sitten jäljelle, mihin lähetin Ihkun seisomasta n. metrin päästä paalulta.

Lähtö oli superhyvä. Ensimmäisessä suorassa ei ollut tuomarinkaan mielestä mitään huomauttamista! J Esineilmaisu oli hidas, ja se taisi kuitenkin olla paras ilmaisuista. Ne olivat siis todella hitaita, mutta aina esine löytyi etutassujen välistä tai vierestä ja asento oli joka kerralla suora. Ja mikä parasta - mä annoin koiran tehdä työn itse, en yhtään vaikuttanut siihen hihnalla, odotin vain! Pari kertaa Ihku karkasi jäljelle ennen lupaa, joten niihin on myös kiinnitettävä huomiota.

Itse jälki sai kaikin puolin tyydyttävän arvosanan, sillä pysähdyksiä tuli paljon ja pitkästä ruohosta johtuen koira jäljesti aika ilmavasti. Jälkikäteen kuulin, että pellolla oli ollut peura juuri ennen jäljestämistä, joten minun silmiini tuo selittää Ihkun pysähtelyt ja tuulen haistelut, vaikka tuomari tulkitsikin ne avun pyytämiseksi minulta. Apuja Ihku pyysi lähinnä viimeisellä suoralla, joka oli todella piiiitkä!!! Se oli varmaan 300m ja mullakin alkoi usko loppua… ;) Mutta me selvittiin!!!! Ihku ilmaisi viimeisenkin esineen ja lähti mallikkaasti jatkamaan jälkeä, mihin tuomari totesi, että koe muuten oli jo siinä. Kulmat menivät hyvin. Koira työskenteli niillä paremmin kuin suorilla ja löysi ne kaikki ilman oikeastaan minkäänlaista ongelmaa. Tyylipisteitä tippui tosin nenän nostelusta, mutta mä olin tosi tyytyväinen siihen, että nyt koira on oppinut tekemään työn itse, ilman minkäänlaista liinatukea tms.

Voi riemua! Aivan sairaan hienoa! Me tehtiin se! Saatiin 75p ja nyt Ihku on nyt maailman ensimmäinen lapinporokoira, joka on saanut koulutustunnuksen FH2!!!!  Se on siis Maailmanmestari!!!

Suurimmat kiitokset Outille opetuksesta, mutta myös kaikille niille, jotka ovat auttaneet meitä jälkiä tehden eli Annukalle, Sarille, Marikalle, Riitalle, Mikolle ja Tinille.

 

Häiriötreeniä ja stressinsietokyvyn kasvattamista! Sekä sheippausta...:)

Olen nyt kesäloman alettua ottanut pääteemakseni häiriötreenauksen molemmilla koirilla. Alku on ollut hieman hapuilevaa, mutta nyt alan innostua!

Asian alkoi muhia päässäni kuunneltuani Susan Garrettin luentoa frustraation sietämisestä. Havaitsin omistavani hieman erilaiset koirat - Ihku väistää ja luovuttaa, kun se turhautuu, Fredde puolestaan raivostuu tai passivoituu tai jatkaa älytöntä toimimattomien asioiden toistoa. Mikään näistä ei johda haluamaani päämäärään, joten nyt olen aloittanut sekä häiriötreenit että sheppaussessiot ajatuksenani nimenomaan muokata koirien stressin sietoa ja reagointia paineeseen.

Ihkun treenit on tehty jäljestämisen ohessa.Olen tehnyt sille nyt 4 lyhyttä harjoitusta, joissa tuore jälki, missä esineitä n. 30 askeleen välein. Kun koira on lähtenyt hyvin liikkeelle, olen ruvennut systemaattisesti häiritsemään sitä. Tarkoituksenani on aikaansaada reaktio, mutta sen jälkeen koiran valinta työn eli jäljestämisen jatkamisesta. Alkuun Ihku oli ihan pulassa, kun tein sille häiriöitä vinkupallolla, mutta eilen se tajusi ehkä asian. Olin aiheuttanut sille virheen ja kun se ei meinannut osata itse jatkaa, rupesin vetämään sitä rauhassa pois jäljeltä. Tämän jälkeen se jäljesti hienosti ja reagoi vain aivan minimaalisesti vinkupallon ääneen. Pieni uhka homman keskeyttämisestä toimi siis vahvisteena ja koira valitsi työskentelyn. Tätä ennen olin kyllä antanut koiran jatkaa hieman pidemmänkin henkisen keskeytymisen jälkeen, mutta koska tilanne ei pelkästään sillä näyttänyt etenevän tarpeeksi, otin tämän "rankaisun uhan" käyttöön.

Tänään Annukka oli avustamassa ja Ihku toimi ihan sairaan hienosti! Sitä kutsuttiin pois kesken jäljen ja kun se lakkasi reagoimasta tähän, sille vingutettiin lisäksi vinkupalloa. Lopulta Annukka kutsui koiraa pois, vingutti palloa ja heitteli vinkua pari metriä jäljestävän koiran sivuun etuviistoon... Ja Ihku vain jäljesti!!! Korvat hiukan reagoivat, mutta muuten ihan sairaan siistiä duunia!!! Hyvä Ihku! Kiitos Annukka!

Freddellä häiriötreeneissä on keskitytty nyt perusasennossa kontaktinpitoon. Se alkaa tajuta asian ja eilen se liisteröityi mun jalkaani, kun kissa kiehnäsi vieressä ja hamuili koiran ruokia. Tässä avain onnistumiseen oli ruveta työstämään asiaa ruokapalkalla, lelupalkkaus on jotenkin liian hektistä - se ei auta penneliä keskittymään. Hyvä huomio Anne & Riitta!

Lisäksi kasvatan meidän kaikkien kärsivällisyyttä sheippaamalla lähes joka päivä jotain. Toissapäivänä koirat sheipattiin ensin erikseen ja sitten yhtä aikaa omille matoilleen, eilen sukelleltiin tuolin ali. Tänään voisi olla aika kaivaa nenäkosketus esiin ja yhdistää se vaikka kaiteeseen. Pääasia, että näillä pienillä hommilla pääsemme kaikki harjoittelemaan... ja täytyy sanoa, että hommaon ollut yllättävän kivaa ja koukuttavaa myös minulle itselleni! :)

Taskisen Satun koulutus valkkuryhmälle

Satu kävi kouluttamassa meitä viikko sitten eli 8.6. ja päivä oli kyllä tosi antoisa! Tosin aika karu... ainakin minun osaltani.

Aloitin Ihkulla ja homma oli hikistä... kuin kivirekeä perässä vetäisi. Mutta koska asia on taas vaihteeksi näin, ajattelin että tartun härkää sarvista ja kysyn olnko Satulla mitään ajatusta, kuinka tästä jatkaa. Ja olihan hänellä. :)

Jatkossa yritän muokata treenit tarjoamis-/sheippaussessioiksi niin, että Ihku on aktiivinen ja minä aktivoidun vasta palkkaukseen. Koitan lisäksi namipalkkausta aiempaa enemmän, mutta yritän leikkiä ruoalla enemmän ja aktivoida koiraa sitä kautta jatkamaan aloittamaansa aktiivista toimintaa. Huh! Tää tulee olemaan henkisesti raskasta, mutta uskon, että aina kannattaa yrittää. Kotonahan Ihku on superaktiivinen sheippaussessioissa. Sama mentaliteetti pitäisi vain saada ulos.

Fredden kanssa katsoimme myös palkkausta ja sen suhteen sama asia, eli koira aktiivisemmaksi ja minä passiivisemmaksimuuten paitsi palkkauksessa, jossa mun täytyy aktivoitua huomattavasti etenkin, jos käytän nameja. No nythän en ole nameja juuri käytänyt, sillä Fredde ei niistä juuri motivoidu. ... Tai sanotaanko, ettei motivoitunut, sillä nyt otettuani leikkimisen mukaan myös namipalkkaukseen, ovat ruoatkin alkaneet maistua! :)

Lisäksi katsoimme seuraamista. Siinä kainalopallo käyttöön ja oikean seuruumuodon hakeminen ja vahvistaminen. Viikon treeni onkin vaikuttanut hyvin ja koira on siirtynyt taaksepäin ja pitäänyt kontaktia mun kasvoihin eikä oikeaan kätreen. Hyvä hyvä! :)

Muita tärkeitä asioita, mihin Satu puuttui, oli mun löperyys käskyjen merkityksestä huolehtimisessa! Jos laitan koiran maahan odottamaan, sen on siellä maattava, kunnes muuta kehoitan. Löperöllä toiminnollani hankaloitan vain koiran elämää eikä se oikein tiedä kuinka toimisi. Lisää siis sitä kuuluisaa mustavalkoisuutta, josta alan näin hiljalleen saada hiukan kiinni... Noloa... Tässä on tietenkin mun omana henk.koht. ongelmana ollut se, etten haluaisi fyysisesti rankaista koiraa, mutta kait se on nähtävä niin, että mustavalkoisuus ajaa joskus ideologian ohi... Koska en osaa (vielä) ihanteellisesti ideologiani mukaan kouluttaa, kannattaa ehkä kuitenkin puuttua asioihin vanhanaikaisesti, jotta väärät asiat eivät vahvistuisi. Tärkeintä koiralle on kuitenkin loogisuus. Clarity makes confidence, kuten Susan Garrettkin aina hokee.

Lisäksi luoksetuloissa jännitteen kasvattaminen myös pidemmille matkoille täytyy ottaa treeneihin ja on otettukin nyt. Ja luoksarit on aikas hienoja vaikka itse sanonkin, parantuivat kivasti tuolla ta i -jännitteellä.

Jeps. Opettavainen päivä kaiken kaikkiaan! Seuraavan kuun tavoitteena on treenata ihan oikeasti tokoa Fredden kanssa ja Ihku pääsee sheippauskurssille.:) Mä ainakin yritän!

Treenit med Hellu

Tänään käytiin Hellun kanssa treenailemassa ja näiden piti olla Ihkun kenraalit tulevan viikon kokeisiin. No kyllä ne olivatkin... Peruin juuri kaikki kokeet!

Mutta siis - loistavat treenit! Siis opettavaiset ja ajatuksia herättävät - eivät niin kovin häävit mun toimintani suhteen! Kiitos Hellu!

Ihkulla oli tarkoitus yrittää treeniä vieraalla kentällä koemaisella aloituksella, mutta palkaten. Sain koiran leikkimään laidalla kohtuullisesti ja se tuli vielä hyvin aloituspaikkaan, mutta merkille ei sitten voinut mennä, sillä Syke oli siellä jossain kentän laidalla... Yritin vielähiukan innostaa koiraa, mutta ei onnistunut ei.

Laitoin Ihkun kentän laidalle odottelemaan ja lopuksi yritin saman setin uudestaan. Nyt merkille meno oli ok, mutta merkin jälkeen se bongasi ruudun eikä ohjatun kapulaa ja homma valui siihen... Ja mä en sitten osannut tehdä mitään järkevää. Ravautin koiran merkille, siitä noutoon ehkä toisella? käskyllä... Vino palautus, mutta palkkailin kuin kaikki olisi sujunut tosi hyvin. Tästä tunnariin, jossa kapulan pudotus paluumatkalla (kuten niin monesti viimeaikoina - Miksiköhän sitten toistan asiaa aina vain samalla tavalla?!?) ja kolmannella lisäkäskyllä nouto. Tästä ruudun merkille ravaten  ja koira aivan vietitönnä ei tietenkään lähtenyt mihinkään... Ja hei! Tämä oli se parempi kierros!!!! :) Ja ei kun leikkien ruokakipalle ja autoon... Ja näin vahvistin jälleen huonoa ja hidasta toimintaa!!!! Jihuuuu!

Olen aikas väsynyt tuohon Ihkun kouluttamiseen. Olen tehnyt niin paljon virheitä ja katson edelleen tunnetilaa läpi sormien... Eipä siinä muuta tarvitakaan. Koira on juurikin niin hyvä kuin mitä olen siitä tehnyt. Talvella se oli pitkään hyvä -parempi kuin ikinä ennen, mutta näemmä olen saanut puserrettua siitä kaiken itsevarmuuden pois ilmoittamalla sen kisoihin ja vaihtamalla treenin vähemmän leikiksi jälleen kerran. Huh huh! Tarvitsemme siis aikalisän! Vaikeaa on tämä tavoitteista irtautuminen!!!!

Fredden treenit olisi mennyt ok, jos en olisi ahnehtinut... Alkuleikit ja luoksetulo hetsaten ok, samoin namikipolta eteentulot,mutta sitten ahnehdin aikaa edessäoloon ja palkkasin vain namilla...ja koiran motivaatio katosi.

Kakkososuudessa leikitin taas liikaa ja olin itse liian aktiivinen ja siis oikeasti houkuttelin koiraa taas toimintaan... Kiitos Hellu näkevistä silmistä! Mun taitaa olla pakko ottaa videokamera oikeasti käyttöön, kun treenaan näin holtittomasti!

Hiukan karua siis, mutta en aio luovuttaa ihan helpolla! Ihkulle nyt taukoa tavoitteista vaikka koko loppuikä ja vain asennetta yhteispeliin. Ja tämän asenteen kasvatuksen tarkoituksena ja päämääränä olkoon Ihkun hyvä olo ja se, että mä voin oppia olemaan toistamatta ihan kaikkia virheitäni! Ja Fredden treeneihin viedointi ja parempi suunnittelu mukaan! Mieti joka kerralle, mitä haluat parantaa ja treenaa sitten sitä - Älä vain hösellä ja hillu!!!

Ihku eläkkeelle ja Fredde töihin!

Perjantaina sain puserrettua päätöksen Ihkusta eli päätin, että lopetan kaiken "tavoitteellisen" treenauksen sen kanssa. Huh! Helpotti! :)

Ihku on ollut tosi opettavainen koira ja sen kanssa on pääsääntöisesti kiva touhuta, mutta minä ihan oikeasti olen menettänyt uskoni, että saisin siitä ikinä TVA:ta tai koulutettua sitä myöskään FH2-tasolle. Kyllä mä olen yrittänyt, mutta nyt kun on tuo pentukin, niin taidan priorisoida asioita. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin Ihkun kannalta tämä päätös olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten! Olen kuitenkin turhautuessani aiheuttanut sille turhia paineita...

Jatkossakin jatkan kyllä treenaamista sekä tokon että jäljestämisen saralla, mutta tavoitteet ovat mukavassa yhdessä olossa. Opetellaan enemmän yhteispelin sääntöjä kuin metsästetään mun unelmiani. Olen joka tapauksessa itseeni ja koiraani tyytyväinen! Olemme me paljon oppineet ja yhä opimme. Yksi askel tämäkin! :)

Fredden suhteen taas mun täytyy terästäytyä! En saa vajota omiin heikkouksiini ja antaa asioiden olla, kun en sitä kuitenkaan tahdo. Nyt mä ihan oikeasti yritän! Yritän siis oikeasti kouluttaa siitä mahdollisimman hyvän ja luotettavan harrastuskaverin!

Viikonlopun tokoleiri oli hyvä potkaisu peruuksille. Oli aikas noloa, kun mun pikkuhirviöni vain karjui ja huusi muille koirille eikä juurikaan pystynyt keskittymään... Olen ollut siis varsin löperö ja sitä saa mitä vahvistaa... tai minkä antaa vahvistua!!! Heti sunnuntaina otin uuden linjan (mikä on kyllä tosi vaikeaa!) eli en anna Fredden reuhata vaan oikeasti puutun asiaan. Haluaisin tehdä asian kuonopannalla, mutta koska pentua ei ole vielä totutettu kapistukseen kunnolla, mun on nyt toistaiseksi vain pakko kieltää ja vääntää koira pois tilanteista, joissa se sekoaa. Ja haukkumisen suhteen on ihan 0-linja! Hiukan voi murista, jos ahistaa, mutta se oli sitten siinä. Tuo mellastaminen on vahvistunut kuin itsestään ja koska ympäristön muokkaaminen reaktioita aiheuttamattomaksi on mahdotonta (ellen rupea pitämään Freddeä 100%:sti sisällä ja verhoja alhaalla koko ajan), mun on vain pakko tehdä näin.

Jatkan lisäksi Susan Garrett-harjoitteita ja yritän niissäkin järkeistää toimintaani. Ei siis "turhia" koiran kutsumisia ja superpalkka juuri niissä kohdin, joissa Fredde sitä viimeksi odottaa! Ei houkuttelua vaan oikeiden valintojen vahvistamista!!! Ja tämän vuoksi mun pitää myös miettiä asioiden arvotusta entistäkin tarkemmin. Mun täytyy kasvattaa omaa arvoani, laittamalla kaikki hyväksyntäni taakse. Olen tehnyt jo paljon asian eteen, mutta vielä on pientä säätöä, jossa voin tehostaa toimintaani.

Tokon suhteen yritän kirjata järkevän 1/2-vuotissuunnitelman, kunhan vain ehdin. Koska en ole vielä ehtinyt, en ole voinut treenata mitään ihmeellistä. Kotona olen kuitenkin vahvistanut sekä edessä istumista katsekontaktissa että eteentulojen tarjoamista. Olen tehnyt treeniä eri huoneissa ja lisääntyvissä määrin mukaan tuotujen häiriöiden kera ja siirtynyt eteenpäin heti, kun kaksi sessiota on onnistunut peräkkäin > 80%:sti. Ja toisaalta olen heti miettinyt, mikä menee pieleen, jos kaksi peräkkäistä sessiota ei ole onnistunut.

Tavoitteita on, mutta aika mukavalta tämä tuntuu, kun muistaa vain ajatella, kuinka asiat tehdään eikä jää turhaan pyörimään turhaumaan ja muihin heikkouksiin! ;)

Täältä me tullaan!!!!

Siedätystä häiriöihin, Susan Garrett'n Recallers 4.0 ja Ihku-murheita

Jessican viimekuisen koulutuksen jälkeen Fredden mörkökausi (sen koko elämäon ollut jonkinlaista mörkökautta...) syventyi. Treeneissä en voinut tehdä oikein mitään, sillä pennun keskittyminen hajaantui joka suuntaan eikä se fokusoinut minuun haluamallani tavalla. Tämän vuoksi olemme treenanneet paljon paljon perusteita eli leikkiä ja erilaisia kontaktin vahvistamisia.

Osallistuin myös Susan Garrett'n Recallers 4.0 nettikurssille ja ensimmäinen varsinainen treeniviikko on takana. En ole kuitenkaan pitänyt kiirettä asioiden kanssa, sillä kurssin esitehtävissäkin on vielä hiomista ja yritän saada hommat tehdyksi ilman, että kiirehdin. Esitehtävistä nimenomaan pantaantarrtumisleikki ja häkkileikit ovat tehneet muhun vaikutuksen.
Häkkihommia olen tehnyt koirien kanssa jnkv aikaisemminkin, mutta nyt olen saanut muodostettua siihen leikkiteeman ja se on kivaa! Koirat ovat ihan onnesta soikeana, kun pääsevät hommiin.
Pantaleikki oli minulle ihan uusi tuttavuus ja sen anti alkaa jo näkyä. Koirat heiluttavat häntäänsä, kun tartun niiden niskavilloihin ja minun stressitasoni myös ns. tositilanteissa on laskenut. Se oli yllättävä havainto, mutta eläimiähän tässä ollaan ja klassista ehdollistumista tapahtuu molemmin puolin.

Yritän keskittyä päivittäin huomaamaan, mitä kaikkea koirani ovat oppineet. Fredde alkaa olla jo aika hieno yksittäisten autojen kanssa, Teiskontien vieressä autovilinä vielä hiukan sekoittaa pienen päätä. Ihmiset ja lapset aiheuttavat enää harvoin haukkumista ja puskissa olevat kummituksetkin ovat vähentyneet. Vastaantulevat koirat ovat yllättäin ongelma, sillä penneli on tietenkin oppinut Ihkulta huonoja toimintamalleja... Mutta niidenkin kanssa on selvitty ihan kohtuudella, kun rupesin kiinnittämään huomiotani enemmän Ihkuun. Ihku on koirista se, joka useimmiten reagoi ensimmäisenä vastaantulijoihin. Jos huomaan tämän ja reagoin heti eli käännyn ympäri ja rauhoitan koiraa nameilla, selviämme usein tilanteesta niin, että pentu ei ehdi huolestua lainkaan vaan tyytyy namitarjoiluun ilman tunnekuohua ja pienen paluumatkan jälkeen olemme päässeet takaisin alkuperäiseen suuntaan. Kuulostaa vaivalloiselta, mutta asioilla on puolensa. Stressitason matalana pysyminen on kuitenkin niin mukavaa, että mieluusti mutkailen hieman matkalla ja annan itsestäni idiootin kuvan. :)

Ihku on aiheuttanut hiukan huolta viime aikoina. Fredde törmäsi siihen tässä kertaalleen niin, että sattui ja koko porokoira oli aivan jäykkänä ja yritti seistä vain vasemman puoleisilla jaloillaan. Kun menin katsomaan tilannetta, sain todella uhkaavan murinan osakseni. Koskea ei juurikaan saanut... Onneksi selvisimme säikähdyksellä, sillä ilmeisesti tärähdys vain oli niin kova, ettei koira kyennyt ensin liikkumaan. Mutta kyllähän tuo pisti miettimään, kuinka Ihkua voi ikinä hoitaa, jos sille sattuu mitään tai se sairastuu.... Jotain siinä on hiukan vialla, sillä eilen se makoili olkkarin lattialla ja sitten yhtäkkiä juoksi ylös hurjasti älähtäen ja taas ilme oli sellainen, että päätin pysyä etäämmällä... ohjasin vain koiran ulos, minne se yhtäkkiä halusi mennäkin. Ikävää, kun toinen ei anna yhtään auttaa, jos sattuu johonkin, mutta Ihkun elämä nyt vain on hiukan erilaista kuin normikoirien...

Pohdintaa Ihkusta ja uusista opeista!

Ihku on ollut hieman sekaisin, kun olen lisännyt uusia metodeja koulutustoimintaani. Eilen sille ei kelvannut ruoka, vaikka maha kurni niin, että minäkin sen kuulin… Ressukka on siis ollut ilmeisen stressaantunut.

Se mitä olen nyt muuttanut koulutuksessani ja yleisessä toiminnassani suhteessa aikaisempaan, on, että nyt ihan rehellisesti huomautan koiralle, jos se tekee väärin tai jotain, mitä en halua sen tekevän. Olen miettinyt ja pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että tämä on oikeasti kaikista reiluinta sekä koiralle että minulle. Huomauttamiseni tapahtuu rauhallisesti eikä se sisällä tarkoituksella yhtään painetta. Toki Ihku kokee tällä hetkellä tilanteen painostavana, mutta uskon, että se tajuaa pian eron entiseen. Tuon huomauttamisen tarkoituksena on vain toimia "väärin-signaalina" koiralle ja sen seurauksena koira menettää palkkion tavoittelemisen mahdollisuuden hetkeksi eli kyseessä on pohjimmiltaan negatiivista rankaisua edeltävä signaali, vaikkakin juuri nyt koulutuksen muutosvaiheessa Ihku varmasti kokee tilanteen positiivisena rankaisuna. Menen siis rauhassa koiran luo ja nuhtelen sitä matalalla äänellä. Samalla estän siltä poistumisen ja muiden vaihtoehtoisten toimintojen mahdollisuuden pitämällä sitä kiinni. Kun koira korjaa ja tekee oikein, kehun sitä kunnolla ja seuraavasta oikeasta reaktiosta se saa taas palkan myös lelun tai muun vahvisteen muodossa.

Käytännössä olen nyt siis mustavalkoistanut treeniäni todella paljon. En hyväksy edes ajatusta haistelusta ja fokuksen tippuminen johtaa huomautukseen ja sen jälkeen uudelleen yritykseen. Olen niin pelännyt tällaista, mutta uskomatonta on nähdä kuinka koira toimii oikeasti rennosti ja innostuneesti korvat pystyssä ja häntä kipparalla ja leikkii ja syö todella kiihkeänä, kun ruoka tulee treenin jälkeen! Ero on huimaava! Ja vaikka toko-urastamme ei ikinä tulisikaan mitään, nyt meidän normi arkemme on huomattavasti aikaisempaa helpompaa! Minun ei tarvitse kiristellä voimattomana, vaan voi oikeasti vaikuttaa koiraan ja se näyttää vastaavan asioihin toivotusti! Ja nimenomaan asenteeltaan, ei vain fyysiseltä toiminnaltaan!

Uudet mietinnän alla olevat asiat ovat siis hyvin selitettävissä koulutuksen tieteellisillä perusperiaatteilla. Huomautus on signaali, jota seuraa negatiivinen rankaisu eli koira menettään vahvisteen mahdollisuuden. Ainoastaan nyt välivaiheessa Ihku näyttää osin kokevan itse huomautuksen positiivisena rankaisuna.

Ns. sosiaalinen palkkaus muodostuu klassisen ehdollistamisen kautta, kun koira yhdistää sos. palkkauksen sekundaarivahvisteeksi (kuten naksunkin), joka edeltää varsinaista primaarivahvistetta eli esim. lelua tai ruokaa.

Näinhän se menee – hyvin yksinkertaisesti!!!! Heureka! Kiitos Salzi loistavasta perusteiden pureskelusta!!!!

Syvyyksistä nousuun - bipolaarista elämää!

Vajosin Ihkun kanssa jälleen kerran epätoivon syövereihin tekohengitettyäni sitä yhdet valkkutreenit läpi... Mun maailmani on aina välillä tosi musta... Ja vaikka tämä on tapahtunut tosi monta kertaa, se tulee näköjään tapahtumaan yhä uudestaan ja uudestaan! ;)

Jeps. Mä vaan hermostuin niin kovasti koiran piittaamattomuudesta ja kaikki kärjistyi, kun se lenkillä suhasi nenä maassa haistellen narttujen merkkejä. Sain siis primitiivikohtauksen ja meni ainakin 4 päivää ennen kuin sain koostettua ajatukseni uudestaan. Siinä Ihku oli paljon kotona - en viitsinyt ottaa sitä kuin välttämättömille lenkeille, sillä tiedän kyllä, ettei koira voi ymmärtää mun raivoani. Sari sai kuunnella vuodatustani ja varmaan muutama muu muukin sai tuta hermorakenteeni repeilystä... Kiitos kaikille tilannetta seuraamaan joutuneille!

Loppuviimeksi pääsin tasapainoon ja nyt elämä sujuu taas aika harmonisesti. Ihku näyttää palautuneen, vaikka toki se on edelleen aikas herkkä, jos yhtään tiuskaisen sen suuntaan... edes vahingossa... Mutta nykyinen toimintamallimme on päivitetty lähinnä nuuskuttelun suhteen niin, että Ihku saa kyllä haistella, mutta hajuista on luovuttava heti, kun sanon "irti". Yritän siis vain olla mustavalkoisempi ja toisaalta atrkempi sen suhteen, etten anna koiran upota liikaa hajuihin. Jos se kiinnostuu hajuista liikaa mun makuuni, jatkamme lenkkiä vallan haistelematta, kunnes koira on taas kuulolla.

Treeneissä olen ottanut absoluuttisen nolla-linjan haistelun suhteen eli treeni alkaa ja loppuu, kun tulemme kentälle/poistumme sieltä ja sinä aikana nenä ei laskeudu maahan kertaakaan. Okei. Ryhmäpaikallaoloissa en voi tuhota muiden paikkamakuuta, mutta kaikessa muussa yritän pitää koiruutta niin tarkasti silmällä, ettei se yksinkertaisesti onnistu haistelemaan mitään.

Näillä eväillä on menty viime perjantaista asti ja hyvin on homma sujunut!

Fredde on ollut hieman sivussa. Sen kanssa on vain menty ja tehty tavallisia asioita. Sain vihdoin videoitua hieman sen seuraamista... katsotaan saanko pätkää tänne ikinä... Tykkään pikkukoirasta ihan sikana! Eikä se ole enää ihan pieni, sillä viime perjantaina se painoi jo 12,7 kg!!!

Ulkotreenikausi korkattu!!!!

Tällä viikolla olen korkannut ulkotreenikauden! Ihanaa! Fredde on kasvanut niin, ettei se jäädy heti omaa vuoroaan odotellessaan ja toisaalta sen kärsivällisyys on myös kasvanut niin, ettei se räjähdä innosta ja odottamisen turhaumasta. Okei. Muutaman kerran olen joutunut hieman kieltämään sitä, mutta pääosin penneli on odottanut ihan hiljaisena omaa vuoroaan. Toki Ihkun treenisessiot ovat olleet lyhyitä ja aluksi tehtiin ihan lähellä Freddeä. Nyt ollaan kuitenkin tehty Ihkun kanssa jo ohjattua noutoa ja vauhtipalkkauksia ja hyvin F pysyy nahoissaan. Luulen, että pahin asia on se, kun minä etenen pennun mielestä liian kauas…

Ensimmäiset ulkotreenit tein niin, että heittelin penskulle nameja ja Ihkulle palloa. Omalla vuorollaan pensku saa tehdä asioita kytkettynä, sillä sen pinna ei ulkona riitä kuitenkaan keskittymään harjoituksiin aivan täpöllä. Näin voin poistaa kilpailevat ärsykkeet ja pääsen oikeasti vahvistamaan yhdessä tekemistä ilman konflikteja.

Fredde aloitti treenit istumisilla ja maahanmenoilla, mutta huomasin heti, että ulkona moinen harjoitus on liian vaativaa. Muutaman testauksen jälkeen näyttää treenimoodi löytyneen. Teemme vinkupalloleikkiä ja kosketuskeppiä ja mikäli nämä sujuvat, myös muita harjoituksia. Eilen huomasin, että Freddellä oli hieman vaikeuksia luopua vingusta leikin jälkeen, joten senkin osuutta on kuitenkin tarkoin säädeltävä. Varsinaisena harjoituksena teimme istumisen ja maahanmenon erottelua ja hyvinhän tuo alkaa sujua.

Ihkun kanssa ulkotreeniteemana on ollut siis seuraamisen ja sen eri osien vahvistaminen sekä ohjattu nouto. On ihana nähdä kuinka hommat etenevät! Nyt oikean ja vasemman erottelu on vahvistunut ja eilen koira meni pomppuloikkaa merkille, mikä on siis loistavaa, kun kyse on Ihkusta! Sehän ei ole maailman nopein, mutta tehdessään pomppuloikkaa, se on todella innoissaan! Muru…

Ihkun moottorista

Eilen tajusin vihdoista viimein sen, mitä Sari on minulle vuosikausia jauhanut, mutta jota en ole halunnut uskoa… Eli Ihkun moottorin akku ei vain riitä kovin pitkäkestoiseen ja intensiiviseen suorittamiseen. Heh! Kaikki muut ovat varmuudella nähneet tämän, mutta mun uskoni on näköjään tosi kova J

Olen tässä joulukuun alkupuolelta pohtinut, miksi Ihku on niin vetelä, kun se oli aikaisemmin niin hyvä!? Ero marraskuun ja joulukuun välillä on suurin. Syytin alkuun itseäni, siitä, että olen jälleen vaatinut koiralta liikaa ja onnistunut jotenkin litistämään sen henkisesti vaatimuksillani. Eilen kuitenkin havaitsin (ihan oikeasti! ;)), että koira on kyllä onnellinen ja leikkii ja tekee, mutta kun virtaa ei pitkän päivälenkin ja pennun kanssa painimisen jälkeen ole jäljellä, niin ei sitä vain ole, vaikka kuinka haluaisin!

Ongelmanahan on mun kova tarve treenata ja tehdä… En ole vain malttanut antaa koiran tehdä vähempää… Itsekästä ja ajattelematonta, mutta sitähän elämä usein on. No nyt minulla onneksi on tuo pikkukoira, jonka energiataso on todennäköisesti huomattavasti sopivampi minulle kuin porokoiran. Jatkossa yritän siis rajoittaa Ihkun lenkkejä ja riekkumista penskun kanssa ainakin maanantaisin ja sunnuntaisin, kun treenit ovat illalla. Teen sen kanssa vain pienen lenkin ja jatkan sitten pennun kanssa seuraavalle. Silloin kun treenit voidaan vetää ennen lenkkiä, voin antaa koiran riekkua niin paljon kuin se tahtoo. Ja tämä sama metodi täytynee ottaa kesäkaudella käyttöön myös jäljestämisen suhteen… Jos haluan innokkaan koiran treeneihin, mun on yksinkertaisesti pakko laskeskella, kuinka energiamäärä saadaan riittämään. Parempi harvat ja onnistuneet treenit kuin monet ja väärässä henkisessä tilassa tehdyt!