Matka oli pitkä, mutta vaivan arvoinen; lautalla Tukholmaan, sieltä autolla Göteborgiin ja siitä Maria Winbergin luokse ja sama reissu sitten tietty takaisin. Onneksi hyvä ystäväni lähti seurakseni Göteborgiin ja takaisin, joten matka sujui rattoisasti.
Fredde käyttäytyi hienosti laivalla. Ei pöhkimistä eikä mitään sellaista levottomuutta, mitä olin pelännyt. Jopa laivan "hiekkalaatikolla" käyminen sujui kuin vanhalta tekijältä - poju teki jopa tyttöpissit sinne, sillä sopivaa tolppaa laatikossa ei ollut. Ja muualle sivistynyt koiruus ei ensimmäisen pienen huomautuksen jälkeen edes yrittänyt merkata. :) Ja automatkatkin sujuivat ilman ongelmia.
Leiripäivät olivat pitkiä, mutta antoisia. Sain seurata upeita suorituksia vanhemmilta koirilta ja olla samalla aitiopaikalla sisarusten suoritusten suhteen. Freddellä oli kolme settiä sekä torstaina että perjantaina ja vielä kaksi pikaista lauantaiaamuna, kun Maria sai ylipuhuttua meidät lammasaitaukseen vielä ennen kotimatkalle lähtöä. Paimentaminen on kivaa ja Fredde oli superhieno!!! Ja mä sain todella hyvät neuvot siihen, kuinka jatkaa harjoituksia Suomessa!
Leirin parasta antia oli kuitenkin se, että huomasin, kuinka hieno pikkukoira onkaan. Vaikka sisaruksetkin oli hienoja, niin Fredde on kyllä niin vaan paras mulle! Onhan sen kiihkeydessä omat haasteensa, mutta eiköhän me niistä selvitä. Paimentaminen ja muiden touhujen seuraaminen auttoivat mua myös jäsentelemään ajatuksiani ja sen seurauksena olo huojentui melkoisesti. Esim. aamulenkeillä Fredde tuli joka kerran loistavasti luokse ja lopetti jopa pikkutipien jahtaamisen, kun vain kerran kerroin sille, mitä mieltä olen moisesta tavasta. Kaikki alkois sujua niin sutjakkaasti, notta ei ole todellista! Ja ihan oikeasti elämä on jatkunut myös kotosalla sama virne naamalla.
Kiitos Maria tästä huikeasta mahdollisuudesta! Ensi vuonna sitten toivottavasti uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti