Rentoutumista ja sääntöjen hiomista sekä Mika Jalosen että Outi Huotarin neuvojen turvin :)

Viime viikolla pohdin oikein urakalla pikkukoiran tulevaisuutta ja kävin sekä Mika Jalosen yksärillä Koirakoutsilla että Oili Huotarin tokokoulutuksessa Nuorten koirien ringin treeneissä. Huh!

Mikan yksäriin halusin kuultuani Kristan ja Mikan luennon kennelpiirillä. Totesin, että Fredden kierrokset ovat niin kaakossa, että jotain täytyy tehdä ja pian. Aloitin kyllä heti luennon jälkeen rauhoittumistreenit siirryttäessä tilasta toiseen ja nämä tuottivat selvästi tulosta eli minulla oli rauhallisempi ja keskittyneempi koira, mutta suurin muutosharppaus tapahtui keskiviikon yksärin jälkeen.

Talutimme Mikan kanssa Freddeä vuoronperään Koirakoutsin hallissa yhteensä reilun 2 h verran. Siinäpä treenin ulkonainen toteutus lyhyesti, mutta sisäisesti tapahtui jotain suurta. Minä sain paljon paljon vahvistusta omille ajatuksilleni ja koira rentoutui silminnähden havaittuaan, että voi itse säädellä kaulapantaan tulevaa painetta. Treenisession jälkeen olimme molemmat aivan puhki!

Seuraavan yön nukuin äärimmäisen huonosti, kun alitajuntani jäsenteli asioita, mutta jo torstaina olo tuntui huomattavasti seesteisemmältä ja siitä aloitimme kotitreenit. Tärkeimpänä uutena asiana oli kriteerin pito hihnassa kulkemisen suhteen. Eli nyt etenemme vain, kun hihna on löysällä. Jos hihna kiristyy, palaan rauhallisesti taaksepäin 6 askelta, minkä jälkeen uusi yritys eteenpäin. Mikäli hihna kiristyy jälleen, palaan takaisin 12 askelta. Jos edelleen kiristyy, palaan 24 ja 48 askelta… ja tarvittaessa palaan kotiin saakka, jos eteneminen ei vain onnistu. Näin kävi eilen illalla, kun pikkukoira oli niin väsynyt Oilin koulutuksen jälkeen, ettei vain voinut keskittyä enää! Tavoitteena on rauhoittua, mikä koskee sekä minua että Freddeä. Tarvittaessa pidämme hetken tuumaustaukoa vain seisten ja silloin lähden liikkeelle vasta, kun Fredde on aivan rauhoittunut ja lopettanut kitinän.

Rauhoittumista teemme myös ennen ja jälkeen jokaisen treenisession. Koira pääsee hommiin vain rauhoituttuaan eli lopetettuaan kitinän ja vinkunan ja otettuaan kontaktin. Ja tämä on ollut tehokasta! Treeneissä aika on kulunut osin seisoskeluun, mutta olemme kuitenkin onnistuneet treenaamaan samassa ajassa, sillä rentoutumisen jälkeen pikkukoira on ollut hyvin fokusoitunut ja treeni on sujunut jouhevasti läpi ja asiaan keskittyen! Jeeees!

Eilen kävimme siis Oilin opissa ja sain sieltäkin niin paljon mietittävää ja ihan suoria jo eilen käyttööni ottamiani uusia keinoja. Tärkeintä meillä lienee yhteisten pelisääntöjen alleviivaus, johon sain kovasti apua. Freddehän on tosi ärsyttävä, kun se murisee ja pörrää helposti, jos puutun sen menoon, kun se ei itse sitä haluaisi. Olen yrittänyt välttää tilanteita, kun en ole oikein tiennyt kuinka toimisin ko. tilanteissa ja mua inhottaa olla konfliktissa koiran kanssa, mutta eilen ko. tilanteita tuli niin roppakaupalla vastaan, että se muodostui tokopäivämme hyvin keskeiseksi sisällöksi. Nyt reagoin murinoihin sitkeydellä. En päästä irti vaan kiristän jopa hieman otettani ja odotan ja odotan ja odotan, kunnes koira antaa periksi. On hieman hankala määrittää milloin tuo periksi antaminen tapahtuu, mutta yritän nyt opetella sitä. Jos minulle jää tunne, että päästin irti liian aikaisin, tartun kiinni vain uudestaan ja jatkan. Ja tällä olen itse alkanut havaita, miltä koiran pitää tuntua, kun viesti menee perille.

Toinen tärkeä asia oli palkkaamisen laatu ja sisältö. Nyt keskityn ensin sosiaaliseen palkkaan niin, että koira on aktiivinen mua kohtaan, mutta ei höyrähdä yli. Kun se vastaa aktiviteetilla, palkkaan sen ensin namilla ja sitten uuden sosiaalisen palkan jälkeen lelulla, jonka annan koiralle enkä sorru sen kanssa kovaan kaksintaisteluun, koska sen maltti ei näytä kestävän sitä ainakaan tällä hetkellä. Ja nämä ovat kyllä todellisia DWDH-tilanteita (Don't wanna, don't have to!), sillä koira ei todellakaan saa palkkaa tai muutakaan vahvistetta ennen kuin vastaa sosiaalisesti!

Lisäksi sain koulutuksesta runsaasti eväitä kokonaisuustreenejä ja häiriötreenejä ajatellen. Niiden suhteen täytyy toki miettiä, mitä haluan itse. Kuinka pitkälle olen valmis menemään? Toivon, että DWDH-treenillä pääsemme pitkälle, mutta todennäköisesti jossain kohden mun kanttia kysytään vielä tätäkin enemmän. Ihkun suhteenhan jouduin jälkipellolla haastamaan itseni, kun otin mukaan alkuvirittelyksi tarkoitetut juoksupätkät. Alkuun Ihku ei suostunut juoksemaan mun kanssani lainkaan vaan jouduin tarttumaan sitä pannasta kiinni ja juoksemaan, kunnes se lopetti hanttiin laittamisen ja sai siitä palkkioksi vinkupallon. Pian tilanne kääntyi siihen, että koira rupesi juoksemaan ihan itse ja nykyisinhän se rupeaa nostamaan virettään jo ilman juoksua vain sillä, että lähestymme jälkipeltoa. Mutta tässäkin kyse on samasta asiasta eli DWDH!

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut oppia niin paljon uutta samoista vanhoista asioista, joita olen jossain määrin tiennyt jo aika kauan!!! J