Sinikäyrää koko maaliskuu... On ihan vaikea palauttaa mieleen, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Onneksi olen kirjoittanut ahkerasti treenipäiväkirjaa ja sieltä voi hiukan lunttia...
Kuukauden teemana on ollut fokus ja mielentila. Treeneissä olen käyttänyt paljon käsitargettia, välillä kosketuskeppiäkin, tauoilla ja tarvittaessa halisessioita. Välillä homma on sujunut kuin tanssi... välillä on sitten painittukin... ainakin henkisesti. Lisäksi olemme treenanneet kokonaisuuksia Nuorten koirien tokoringin pääsykoetta silmällä pitäen. Ei ihan helppoa sekään...
Maaliskuus alussa F osallistui Tamskin koetreeniin, joka oli aikamoinen fiasko... Koira kiljui ja oli lähteä maata kiertävälle radalle hetkenä minä hyvänsä. Paljon treenissä oli kuitenkin hyvääkin ja onneksi otatin kaiken videolle, sillä nauhalta homma näytti kuitenkin paremmalta kuin miltä se itsestä tuntui...
8.3. pääsimme seuraavaan harjoitukseen, kun Tamskilla oli tokokokeet SDP-hallilla. Olin ollut päivällä karsinnoissa liikkurina, mutta siitä huolimatta keräsin koiran mukaani ja ajelimme treenaamaan kisatunnelmaa iltakokeisiin. Yllättäin Fredde pysyikin kuosissa kosketuskepin ja käsitargetin avulla ja onnistuin myös luikahtamaan kehään treenaamaan, kun koe loppui. Hienoa settiä, vaikkakin tietysti taajaan palkaten.
Em. koemaisten suoritusten lisäksi pääsimme kahdesti Koirakoutsille tuuraamaan tokoryhmiin. Ensimmäinen kerta oli ok, mutta toisella kerralla pakka kaatui taas käsiin ja epätoivo alkoi vallata mieltä. Koira vain kiljui enkä saanut tehtyä oikein mitään sen kanssa... Onneksi Riitan kärsivällisyys kantoi tämänkin yli ja seuraavana päivänä teimme vielä täsmätreeniä vaikeiden asioiden yli. Ja kyllähän taas alkoi muodostua valoa tunnelin päähän.
Eli asiaan. Suurin maaliskuun oivallus on muodostunut vahvisteiden saannin rajoittamisesta. En siis oikeasti anna Freddelle mahdollisuutta vahvistaa ns. huonoja valintoja, vaan vahvisteita tulee ainoastaan oikeista valinnoista. Ja minä toki itse päätän, mikä on oikein ja väärin... Nyt olen siis käskenyt koiran heti maahan, jos se on nostanut kierroksiaan ja ruvennut karjumaan turhaumaansa tai ihan mitä tahansa. Maassa kierrokset sitten yllättäin laskevat ja pääsen vahvistamaan rauhoittumista ihan tuolla.
Toinen asia on kieltäminen ja pannasta tarttuminen. Olen ruvennut reagoimaan asioihin heti enkä huomenna ja yllättäin koira on ostanut ajatukseni. Jos se siis tulee sivulle, mutta jää mulkoilemaan ympäristöä, kiellän sitä, nappaan pannasta ja siirrän sen pois niin että suoritus mutta myös ympäristön skannaus keskeytyvät. Tämän jälkeen uusi vihje ja uusi yritys ja palkka,jos koira tekee, kuten pyydettiin. Yllättävintä minulle itselleni on ollut, että Fredde ei näytä ahdistuvan lainkaan vaan sen yritteliäisyys on vain kasvanut ja turhauman sieto parantunut. Ja nyt parin viikon harjoittelun jälkeen myös oma ahdistukseni asiasta on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Olen vihainen vain väärille valinnoille, mutta keskeytettyäni sen seuraukset, voin olla taas täysin rento ja keskittyä rauhassa uuteen tilanteeseen.
Olen testannut tuota myös Ihkun kanssa ja vaste on ollut suorastaan uskomaton! Seuraamisen tiiviys on palannut nopeasti haluamakseni (olen työstänyt asiaa varmasti ainakin vuoden ajan ilman tulosta!!!) ja koira on innoissaan! Nyt se tajuaa mitä haluan ja arvailun myötä koiran itsetunto on noussut huimasti. Jopa siinä määrin, että olen taas ruvennut haaveilemaan kisaamisesta... :)
Asioiden mustavalkoistumisen myötä olen myös kiristänyt kriteeriä kuin huomaamatta ja yllättäin pikkukoira on vastannut koulutukseen. Siirsin luoksetulot ja noudot suoraan sivulle tapahtuviksi ja ne alkavat sujua jo kivasti. Ja kadonneet jäävätkin alkavat taas löytyä. Toki kriteereiden kiristyttyä olen joutunut miettimään extrapaljon myös treenien hauskuutta ja mielestäni olen onnistunut siinäkin. Hauskuun ei itse asiassa ole vähentynyt yhtään, kun olen oppinut itse "pelaamaan" enemmän. Molempien onnistuminen haasteissa on vain kasvattanut riemuitsemista! Nyt me oikeasti hillutaan onnistumisia eikä vain mekaanisesti leikitä... :)
Susan Garrettin viimeinen Inner Circle Coaching Call oli niin mieletön, että harkitsin taas jäsenyyden jatkamista. Ehkä tässä täytyy kuitenkin siirtyä eteenpäin ja seuraava nettisuunnitelmani kohdistuukin ihan naapurimaihin eli Maria Brandelin ja Siv Svendsenin No Limit Obedience -kurssille. Hauskaa! Vain pari viikkoa ja se alkaa.
Asioita mistä olen kiitollinen koirarintamalla ovat ainakin seuraavat: Ihku - jonka kanssa olen löytänyt yhteistyön uudestaan! Fredde - joka haastaa minua päivittäin, mutta joka sulattaa sydämen alta aikayksikön vallattomalla ja rajattomalla rakkaudellaan! Riitta - aina niin kärsivällinen coachini! Mika & Krista - super super treenikaverini Riitan ohella! Ja tuleva kevät - joka on niin täynnä upeita suunnitelmia! Ja kiitos jokaiselle ihmiselle, jonka kanssa saan hetkiäni elää!!!!!!!!!!!!!!!
<3
VastaaPoista