Helmikuukin on jo loppupuolella. Aika juoksee kuin hirvi…
Aloitin kuukauden 3 treenin seteillä aina 3 päivää ja alku
sujuikin ihan ok. Kävin läpi aikalailla kaikkia liikkeitä (ohjatusta vain
merkkitreeniä) ja homma tuntui hyvältä. Mutta… sitten taas kaikki muuttui.
Kävin Vappu Alatalon yksärillä 9.2. ja siellä kävimme
asioita läpi niiltä osin, kuin en ehtinyt kysellä siellä
Sika-areenakoulutuksessa. Aiheina olivat koiran sitouttaminen, mitä tehdä, jos
koira ei reagoi, mitä tehdä latenssin kanssa ja kuinka treenata kokonaisuuksia.
Lisäksi kävimme käytännössä läpi mm. häiriöihin reagoimista ja puhuimme paljon
siitä erosta, kuinka osa koiran toimista tapahtuu puhtaasti autonomisen
hermoston kautta, osa on tietoisia ratkaisuja. Nämä asiat ovat tärkeitä erottaa
toisistaan, sillä vain siten niitä voi ruveta muokkaamaan järkevästi.
Hanskaan jäi päällimmäisenä ajatus siitä, että mun täytyy
analysoida ja katsoa, mitä koira antaa. Ei niinkään keskittyä vain
treenisuunnitelman läpiviemiseen! Ja tän mä todella tunnustan! … aina
vaikeuksien tullessa, kiihdytän vain omaa vauhtiani ja rupean toteuttamaan
treenisuunnitelmaa ilman ajatuksen häivää…
Lisäksi puhuimme paljon sheippauksesta ja sen vaikutuksesta
koiran turhauman sietoon. Ja käytännössä huomasin, että mä en todellakaan ole puhtaasti sheipannut Freddeä
vaan ennemminkin yhä lisääntyvässä määrin langennut houkutteluun… ja sitä
kautta olen itse asiassa onnistunut sheippaamaan koirasta hyvin hyvin passiivisen.
Karua.
Kissahäiriön siedätys muuttui kotona ykkösteemaksi kera
sheippauksen. Siinä onkin hommaa, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä!
Kyllä olikin hyvä koulutustuokio!!!
Seuraavalla viikolla kävimme Kristan ja Annukan kanssa
Jessicalla. Mukava päiväreissu, joka alkoi hienosti, kun innoissani katselin
muiden treenejä ja kyselin ruutu-neuvoja. Mutta sitten… huomasin, että toteutan
treenikaavaa enkä katso koiraa. Ja toinen puoli mun osuudestani uppouduimmekin
jälleen tuohon koiran sitoutumiseen ja siihen kuinka olen opettanut sen
passiiviseksi… Huaaah! Kauheaa, mutta totuus on joskus.
Kävimme asioita läpi siis sydänjuuria myöden, mutta
tärkeintä on, että näen ongelman ja voin ruveta työstämään sitä. Fredde on
superhieno koira ja tämä yksi ongelma ei meitä kaada – se on vain työstettävä
muiden asioiden lomassa. Sain hirveästi uskonvahvistusta asioihin vaikka takki
tyhjenikin kertaheitolla. Kiitos Jessica! Kiitos Krista & Annukka!
Kotona katsoin tilannetta, ja havaitsin, että
sheippaussessioissa Fredde kääntyi heti minusta poispäin ja odotti tuossa
oudossa asennossa ad 20 s ennen kuin tarjosi muuta! Se siis todella on oppinut,
että minusta poispäin kääntyminen on kannattavaa, sillä minä muutun silloin aktiiviseksi
ja vedän koiran mukaani… Huoooaaaah!!!! Tukka lähtee päästä!!!
Aloitimme siis alusta. Vahvistin kaikkea minua kohden
suuntautuvaa toimintaa ja lopulta katsekontaktia ja sillähän se koira lähti toimimaan.
Otin myös ääni-CD:n taustalle käyttöön ja havaitsin, että äänisiedätystäkin
täytyy ruveta tekemään…
Näin sujui hyvin muutama päivä, mutta sitten tuli seuraava
romahdus, kun keskiviikkotreeneissä olin päivystyksen jälkeen väsynyt, enkä
pystynyt prosessoimaan neuvoja järkevästi… ennen kuin reilun vuorokauden
viiveellä. Kiitos Mika ja Riitta! Taas ajattelemisen aihetta!
Kotona tulin siihen tulokseen, että yksi osatekijä
sitoutumattomuuden taustalla on siinä, että koira saa valita leikkiikö minun
kanssani vai ei riippuen lelujen läsnäolosta tai olemattomuudesta… Voitte siis
arvata, että koira lopettaa leikin heti, kun lelut menevät piiloon. Se ei siis
miellä leikkimistä leikiksi ilman niitä. Yhdenlainen Don’t wanna don’t
hafta-tilanne. Tätä rupesin sitten seuraavaksi työstämään ja parissa päivässä
tilanne muuttui, niin, että nyt menemme lenkit iloisesti rallattaen ja
leikkien, mutta leluja ja nameja tarjoillaan siinä ohessa tosi harvoin.
Koulutus-burn-outissa lähdin sitten Trainer’s Choice
kana-koira-kurssille… Yritin myydä paikkaani, mutten (onneksi) onnistunut.
Takki tyhjänä päätin lähteä vain aikaa kuluttamaan, kun Mikkokin lähti
reissuun. Mutta yllättäin sain Jaanalta monta monta kirkastumista ajatuksiini!
Nyt siis treeneihin lisättiin kosketuskeppitreenit kotona ja ulkona
lähelläolotreenit. Em. keppileikillä uskoisin saavani muokattua koiran
sitoutumista ja toisaalta kasvatettua ruoan arvoa vahvisteena. Lähelläolotreenit
ovat sitten vain tosi kivoja! Ja kanojenkin kanssa olin edistynyt sitten
viimeisen oikean kanakurssin!!! Pääsin piruetin alkuun molemmilla – ja olin
äärimmäisen tyytyväinen itseeni!!! Ihan oikeasti!
Niin tai näin. Paljon on siis taas tapahtunut, mutta onneksi
positiiviseen suuntaan. Viikonloppuna koirien kanssa touhuilut sujuivat
leikiten. Niiden kanssa lenkkeily on nykyisin äärimmäisen ihanaa, sillä
molemmat ovat kuulolla, kukaan ei vedä hihnassa ja aina loppulenkistä ajaudumme
hurjaan hihnan tappamisleikkiin molempien kanssa. On aika ihanaa, kun koirat
toimivat niin, että ne oikeasti ihan itte haluavat olla mun kanssani!
Ihkulta poistettiin kyljestä patti vajaa 2 viikkoa sitten ja
se on ollut aikas rauhallisesti sen vuoksi. Ollaan toki tehty sisällä
sheippailuja ja nyt koira osaa jotenkin kääntyä edestä sivulle (vasemmalle) ja
viekkuun (oikealle) puolelleni ja aloitettiinhan me jalkojen välissä kävelynkin
treenaus. Huisan hauskaa!!! Ihku on niin vaan ihana!
