Vuosi vierähtänyt... ;)

Blogin päivitys on näemmä jäänyt tänä vuonna... Treenipäiväkirjaa olen kyllä kirjoittanut senkin edestä, joten kyllä me jotain on tehty vaikkei mitään niin julkista. :)

Tässä koioruudet leikkii... <3

Ihku on hengaillut mukana, mutta mystinen kipuilu on häirinnyt sen elämää. Puunhalaaja on sitä muutaman kerran käsitellyt ja siihen koira tuntuu vastanneen. Kipulääkityksiä on kuitenkin lisätty ja näistä viimeisimpänä nyt tänä aamuna aloitettu pitkävaikutteinen Trocoxin. Toivon todella, että siitä olisi apua, sillä vaisun koiran katsominen repii sielua... Onneksi Ihku on kuitenkin kotosalla ollut varsin onnellinen ja sydämellinen, liikkuminen vain on aina aka ajoin hiukan tahmeaa...

Fredde on onneksi ollut kunnossa ja olen saanut purkaa tarmoani sen kouluttamiseen. Vuoden aikana on Fredden kanssa kisattu voittajaluokassa ja saatiin TK3-tittelikin tässä marraskuussa ja jo aiemmin toukokuussa SBCAK voittajaluokan rotumestaruus. Ollaan treenattu erilaisissa porukoissa mutta tärkeimpänä treenikaverina edelleen Riitta & Tikka, varmasti tärkeimpänä treeniryhmänä Tamskin valmennusryhmä n:o 1, johon päästiin taas jatkamaan myös tulevalle kaudelle. Olen kyllä onnellisessa asemassa, kun loistavaa treeniseuraa on riittänyt! Kiitos kaikille siitä! <3

Arkikuviot Fredden kanssa ovat hiljalleen selkeytyneet vuoden aikana. Nyt pientä hörökorvaa voi pitää jo aika luotettavasti irtikin ja autojen sekä pyörien väijyminen on vähentynyt huomattavasti, vaikkei ihan kokonaan olekaan hävinnyt. Riista ei aiheuta enää pääsääntöisesti ongelmia. Jännintä ovat edelleen muiden koirien kohtaamiset ja satunnaiset vastaan poukkoilevat suunnistajat metsässä. Suurin kiitos arjen salojen ratkaisuista menee Vappu Alatalolle! Otin Nuppijumppaa helmikuusta marraskuulle ja siinä ohessa todella moni asia avautui ja selkiytyi (sekä arjen, treenien että oman ajattelun suhteen!). Suosittelen lämpimästi!

Ollaan me hiukan aksailtukin Tähtitekniikalla Annan opeissa. Eteneminen on ollut paikoin hidasta, mutta osa kuvioista sujuu jo vallan hienosti! Jossain kohden syksyllä mun aksapipo hieman kiristi, mutta nyt sekin on onneksi taas venähtänyt ja me voidaan oikeasti vain nauttia ko. hommasta palkaten aina parin kolmen esteen välein. On ihanaa tehdä jostain ilman selkeitä tavoitteita... vaikka se onkin mulle henkilökohtaisesti todella haastavaa!

Ohessa Fredden ekat kepit!

Koulutuksissa olen käynyt edelleen paljon. Christa, Oili ja Puolan Joanna Hewelt lienevät ne meitä useimmin kouluttaneet "ulkopuoliset" tahot. Nettijutuista olen edelleen jatkanut Susan Garrett'n IC-Peeps-ohjelmassa ja senkin olen kokenut huomattavan kannattavaksi, vaikka rahaa siihen palaakin... Monia muitakin olen tässä vuoden aikana kuunnellut, mutta yhä lisääntyvässä määrin olen vihdoista viimein alkanut luottamaan itseeni ja kantamaan vastuun ihan itse omista teoistani...

Olen saanut paljon uusia ystäviä ja olen päässyt jopa vetämään muutamia koulutuksia kuluneen vuoden aikana. Kiitos hirveästi kaikille koulutuksiini osallistuneille! Teiltä olen saanut paljon uutta päivittäessäni omia ajatuksiani!

Lähitulevaisuudessa treenataan uusia evl-liikkeitä, jotka alkavat olla jo aika kivalla mallilla parin viikon työstön jälkeen. Paljon on vanhoissakin hommissa hiomista ja kriteerin kiinni pitämisestä yritän itseäni muistuttaa lähes joka päivä. Siitä huolimatta yhdessä tekeminen ja asioiden arvon kasvattaminen sekä ilo tekemiseen on tärkeintä. Helmikuussa yritetään päästä taas kokeisiin tavoitteena saada evl-ykköset ja SM-kisaoikeus! Siinä sitä onkin jotain sellaista, mitä en ole ikinä aiemmin tehnyt. Toivon oikeasti kanttini riittävän uusille urille. Mutta eiköhän se riitä. Uskon ainakin niin!

Kevättalvi 2015 ja Fredde TK2

Helmi- ja maaliskuukin ovat menneet pian, mutta me on opiskeltu ja opittu paljon!

Kävimme koirattomalla talvilomalla tammi-helmikuun vaihteessa ja ajatusten päästyä irti rutiineista, monet asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Loman jälkeen Fredde oli täynnä tulta ja tappuraa vietettyään omaa lomaansa koirahoitolassa. Ensimmäisen viikon se oli lähdössä vain kuuta kiertävälle radalle, mutta kerrankin annoin sen olla sellainen kuin se on. Tarjoilin sille vain palloa purtavaksi ja lähetin sitä treeneissä juoksemaan, kunnes liiat virrat oli päästetty pihalle. Tähän menikin sitten aikaa lähes viikko. Varsinaista treeniä ei voinut edes kuvitella tekevänsä.

Ensimmäinen henkinen romahdus tuli reilun viikon kuluttua, kun lähdin pyörremyrsky-Fredden kanssa Oilin tsemppiryhmän treeneihin ja sain suoraa palautetta asioiden laadusta. Oi, että se jysähti! Minä niin mieleni pahoitin tiputtuani pilvilinnoistani… Mutta! Tällä kertaa en suostunut vaipumaan epätoivoon, vaan otin itseäni niskasta kiinni ja kuuntelin yksityiskohtaisen palautteen mitään väistämättä ja päätin, että me nousemme tästä! Olen sentään päässyt asemaan, jossa ihmiset antavat suoraa palautetta ilman kainosteluja! Ihmiset oikeasti ja aidosti pyrkivät auttamaan! Siitä olen kyllä kiitollinen, vaikka itse palautteen sisältö ei aina mieltä lämmitäkään… Mutta onnistuttuani ulkoistamaan itseni palautteen suhteen, pystyin kerrankin näkemään jotain syvempää, mitä en ole aiemmin nähnyt. Ja näen edelleen maailman näillä laseilla, vaikka tapahtumasta on jo pian 1,5 kk.

Ulkoistin siis jotenkin tunteeni koko koirankoulutuksesta. Olen objektiivisempi kuin aiemmin ja sen myötä hommat ovat alkaneet toimia. Ei tokikaan koko aikaa, mutta ihan eri mittakaavoissa kuin aiemmin. Olen vähentänyt turhaa treenaamista ja treenannut vain, kun minulla on oikeasti jonkinlainen suunnitelma, minkä avulla pääsen eteenpäin. Olen arjessa kiristänyt kriteerieni pitoa ja ottanut käänteisen houkuttelun käyttöön niin koirakohtaamisissa kuin missä tahansa muissakin tilanteissa, joissa näen Fredden jännittyvän ja nostavan irokeesia pystyyn. Ja kas asiat toimivat! Myös Ihku on rennompi kaikissa ohituksissa ja tänään se jopa katseli haukkumatta, kun kiimainen jänöpoika yritti flirttailla kissan kanssa… (olisittepa nähneet sen kissan ilmeen! J)

14.3. kävin myös Ilkka Stenin tuomaroimassa kokeessa Fredden kanssa ja kaikki sujui kuin unelma (ainakin näin jälkikäteen!). Koira oli mukanani koko pitkän päivän (aamulla oli karsinnat, joissa olin liikkurina) ja vaikka vieras halli oli täynnä vieraita koiria (lähes 80 osallistujaa alemman luokan kokeissa, 3 kehää  ja tuomaria!), niin Fredde oli vain niin hieno! Olimme koesuorituksen aika lailla samassa kuplassa ja koko suorituksen aikana tapahtui vain ihan muutama pieni herpaantuminen. Tuloksena 193 p. kp, 2. sija ja titteli TK2. Ja yhteisvaikutelma täysi 10! Ja oikeasti me ansaittiin se!

Fredde TK2 

Nyt olemme taas hetken tauolla varsinaisesta toko-treenauksesta, mutta sen sijaan olen keskittynyt perusteisiin eli tällä hetkellä ohjelmistossa leluista luopumista ja perusasennon tarjoamista, kake-jumppaa, kierron harjoittelua & sheippaamista, missä projektina opettaa Freddelle ymmärrys takajaloista. Puolipallo tyynyt alkaa jo löytyä parin päivän treenaamisen seurauksena ja fokus työntekoon on kasvanut joka treenikerralla. Olen vihdoista viimein tajunnut (tässäkin!!!) antaa koiralle aikaa miettiä ja sisäistää, ja kas sehän tajuaa!

Aivan pelkkää iloittelua elämä ei ole ollut, sillä koirien keskinäiset välit alkoivat kiristyä tuossa helmikuun loppupuolella ja tilanne kärjistyi reilu viikko sitten, kun koirat yrittivät ottaa autossa yhteen väliaidan läpi! Jostain pulpahti mieleeni ajatus testata kipulääkkeen tehoa Ihkuun ja uskomatonta… vielä samana iltana mun karvakaverini aloittivat peuhaamisen keskenään ja tuota iloittelua on jatkunut, kunhan muistan lääkitä poroista. Varsinaista syytä Ihkun kipuiluun ei ole löytynyt, mutta jotain mättöä on lavoissa ja etuliikkeissä. Kipulääkkeillä homma näyttää nyt kuitenkin olevan kunnossa ja tilanne on seurannan alla. Toivotaan, että vaiva väistyy ja pääsemme pian eroon lääkityksistä. Jos näin ei tapahdu, siirrymme seuraavaan lääkekokeiluun…

Olen kiitollinen maailman ihanimmista koirista! Olen niin onnellinen, kun ystäväni Riitta valittiin TOKO:n MM-edustusjoukkueeseen! Olen kiitollinen ihanista treenikavereista, jotka viitsivät ja jaksavat neuvoa minua, vaikka tie onkin välillä pitkä ja kivinen!!! 

Luopuminen on päivän sana! WIN – What’s Important Now? Keskity oleelliseen positiviisen haasteen kautta!

Vuoden vaihde ja uusi alkanut vuosi

Blogi on jäänyt pahasti päivittämättä... Kaikkea on ollut, sinikäyrää ja sellaista ;)

Joulukuussa saimme toisen avo-1- tuloksen taas vaivaisella 161 pisteellä, mutta kokeena se oli paras tähän astisista. Pisteet menivät liikevirheistä, mutta fokusta tekemiseen oli aikaisempaa enemmän ja saimmepa kokonaisvaikutuksesta täyden 10p!

Joulu-tammikuussa olen treenaillut paljon eri vakkariporukoissa ja jonkinverran itsekseenkin. Fokuksen metsästys meni hieman överiksi, mutta nyt vihdoin alkaa ilmeisesti löytyä tasapainoa asiaan. Kiitos kaikille kärsivällisille ja kannustaville treenikavereille! Fredden & mun ryppy rakkaudessa näyttää siloittuvan <3

En ole saanut pohdittua viime vuoden saavutuksia & ilon aiheita, enkä oikein suunnitellut tulevaisuuttakaan, mutta hällä väliä. Elämä jatkuu.

Tammikuun oivalluksia sain mm. David Applebylta; ihan klassinen - koiran on ensin tehtävä jotain, sitten vasta voin palkita sen. Etukäteispalkka on vain ja ainoastaan houkuttelua...
Omasta Tamskin loppiaiskoulutuksesta; ehdollistaminen toimii! Myös mielentilan hallinnassa. Treenaamaan pääsee, kun on oikeassa mielentilassa eli ihan hipi hiljaa. Kiitos Annika & Edla koekaniinina olosta!!! Mutta henkilökohtaisesti on tietenkin parasta, kun tajusin koulutuksen jälkeen, että myös Fredde vinkuu...ja korjaus on purrut myös siihen!!!
Vappu Alatalon A-esteen juoksuseminaarista; vahvisteilla mennään. Kieltämisellä ei maailmaa hallita...
Oili Huotarin valmennuksesta Nuorten TOKO-koirien treeneissä: Ystävät ja treenikaverit ovat parasta! Kiitos kannustuksesta!
Selkämaan Katilta; muista käänteinen houkuttelu eli Maria Brandelin neuvot!
Jalosen Mikan & mun leikkiseminaarista Koirakoutsilla; muista itsekin juosta ja olla yllätyksellinen - myös Ihkun kanssa!
Susan Garrett'lta; vaihtele palkkausta koko ajan, jotta et houkuttelisi ja jotta klassinen ehdollistuminen tapahtuisi ja omaarvosi kasvaisi!
Kivimäen Riitalta; unelmiin kannattaa uskoa ja kriteeristä pitää kiinni!

Näillä mennään! Kiitos kaikille mukana kulkijoille!

AVO 1

Kävimme SBCAK:n rotumestiksissä Pieksämäellä 15.11.

Kiva reissu mitä parhaimmassa seurassa! Kiitos Riitta & Tikka! Herätys aamusta 04.25 olikyllä rankka,mutta hyvin selvisimme päivän koitoksista.

Tuloksena nipin napin riman ylittävä 1.tulos eli 161 p., mutta silläkin saavutimme rotumestiksissä 2. sijan AVO-luokassa. :) Ohessa video räpellyksestämme. Alkujännitysten jälkeen nautin kokeesta kyllä täysin siemauksin ja oikeesti! Meillä oli molemmilla kivaa! Tämäoli 1.koe,missä Fredde aidosti oikeasti palkkautui sosiaalisesti, vaikka edelleenkin liikkeiden välit ko. kokeessa olivat vaikeimmat osuudet... Tai palkkauksesta taas töihin siirtymät. Mutta ne ongelmat näkyvät kyllä tuossa videolla ;)

Fredden avo-starttaus



Kiitos kuvasta Pauliina Havolle!

Tänään kävimme tehokolmikon kanssa huippukoulutuksessa ja sain täsmäneuvoja väleihin. Yksinkertaista, mutta niinhän se aina... ;) Palkkaa lisää mukana tulemiseen & sivullesiirtymiin. Liikkeiden palastamista, kunnes kaikissa osa-alueissa näkyy suuri palkan odotuksen aiheuttama innostuneisuus. Mustavalkoisuus kriteerien pidossa (mm. seuruun kontaktissa!) ja fokuksen luominen esim. kaukokäskyihin. Häiriötreenejä lisää koiran omaa aktiivisuutta sisältävissä tehtävissä kuten luoksetulossa, noudossa & ruudussa. Stabiliteettia luoksetulon stoppeihin. Huh! Ihanaa! Tästä on taas niin ihanaa jatkaa seuraavaan tavoitteeseen eli salaseuran alkutreeneihin joulukuussa! :)

Piirinmestikset & suuria ajatuksia ja myös käytännön toimia vahvisteiden & rankaisujen suhteen

Kiirettä on pitänyt, kun en ole ehtinyt blogia päivittämään… Toisaalta olen priorisoinut ja tehnyt kaikkea kivaa ja tämän päivitys ei ehkä kuitenkaan ole se tärkein asia elämässä...

Fredde kisasi Pohjois-Hämeen piirinmestiksissä ja oli huimasti kehittynyt sitten kesäkuun kokeiden. Tuloksena 185p + KP ja 3. sija. Onnenkantamoisena pääsimme ensimmäiseen paikkamakuuryhmään, sillä toisesta Fredde ei olisi selvinnyt, kun kolme koiraa karkasi rivistöstä ja kaksi niistä vielä hieman matsasikin… Meillä oli ihan pitelemistä siellä kehän laidalla, kun pikkumies olisi halunnut osallistua kahakkaan… Mutta koe meni siis kivasti. Edelleen häiriöt haittaavat kovasti, mutta nyt selvisimme kokonaisuudesta ilman yhtään protestihaukkua!!! Jee! 

https://www.youtube.com/watch?v=NG3XQsRqg84

Kuvasta kiitos Pauliina Havolle!

Sitten viime päivityksen olemme osallistuneet sekä Vappu Alatalon että Jessica Svanljungin koulutuksiin että kahdesti Oili Huotarin valmennukseen. Kaikissa noissa olemme läpikäyneet kuuntelua ja miettineet kuinka saisin Fredden vastaamaan yrityksellä virheeseen. 

Alkuun testasin passiivisuutta eli annoin Fredden vain haukkua ja odotin sen hiljenemistä. Jo muutamassa päivässä tämä tie oli läpikäyty, sillä vaikka koira alkuun näytti vastaavan hyvin, niin jo kolmantena päivänä haukkuminen lisääntyi eksponentiaalisesti ja testi oli ihan pakko lopettaa oman henkisen hyvinvoinnin takia. ;)

Seuraavaksi testasin rauhallista mutta välitöntä koiran raahausta pois kentältä. Tämäkin alkoi sujua ihan kivasti, mutta mulla on vaikeuksia kriteerin pidossa, sillä treenin keskeytys tällä tavalla toimii rankaisuna myös minulle, kun on pakko pitää paussia… Silloin, kun treenaan Ihkua ja Freddeä vuorotellen, homma toimii kuitenkin aika kivasti ja F myös vastaa siihen.

Viimeiseksi olen testannut ihan suoraa puuttumista jo ensimmäiseen koiran mokaan niin, että kiellän sitä ja käyn korjaamassa pannasta heti, jos ensimmäinen kielto ei aiheuta sopivaa reaktiota. Käytännössä olen työstänyt tätä läpi kaukokäskyissä, sillä niissä kriteerin hallinta itselleni (maahan-istu-vaihdoissa) on aika selkeä ja on helppo olla mustavalkoinen. Tilanne on hiukan kinkkinen, sillä en haluaisin käyttää oppimisteorian valossa positiivista rankaisua sen sisältämien sivuvaikutusten takia, mutta jotain on tehtävä, jottei tuo kaikesta mahdollisesta palkkiintuva koirani saisi määrätä marssin tahtia!!! Sehän todellakin tuntuu palkittuvan ihan kaikesta, joten vahvisteen poistaminen ei ole ihan yksinkertaista. Fredde valitsee vain seuraavan asian minkä kokee vahvisteena ja jumpittelee edelleen… ;)

Viime yönä asia kristalloitui hieman mielessäni. Tärkeintä on siis muistaa, että vahvisteet luovat käytöksen, rangaistukset vain vähentävät sitä. Jos haluan päästä palkitsemaan koiraa mahdollisimman paljon, minun on mahdollisimman nopeasti päästävä tilanteeseen, jossa estän ei-toivotut vahvisteet. Jos koira ei tee kunnon istumista, sen voisi olettaa palkittuvan ympäristön katselemisesta ja paikallaan laiskana makaamisesta enemmän kuin minun tarjoamastani vahvisteesta, jonka edellytyksenä on lihasten käyttö ja istumaan pomppaaminen. Jotta pääsisin haluamaani päämäärään eli vahvistamaan haluamaani toimintaa, minun on poistettava ympäristön katselun ja laiskana makaamisen mahdollisuus. Ja avot! Nyt tullaan siihen, miksi pannasta tarttuminen näyttää toimivan! Sillä saan poistettua molemmat em. asiat, jotka ovat koiran mielestä kivoja, jolloin koiralle jää mahdollisuus tehdä minun toivomani asia, joka tässä tapauksessa muuttuu kannattavaksi koiran silmissä, sillä siitä seuraa kuitenkin vahviste. J Ok. On totta, että pannasta tarttuminen voidaan käsittää myös positiivisena rankaisuna, mutta koira on se, joka asian määrittää. Jotta kyseessä olisi mahdollisimman pitkälle palkkion menetys (eli negatiivinen rankaisu), treenaan muissa tilanteissa paljon pannasta tarttumista ja vahvistan tässä kohden sitä, että koira antaa siihen tarttua ja oikeastaan jopa painaa kättäni vasten, jotta tarttuisin siihen!

Olen yrittänyt puuttua koiran toimintaan mahdollisimman nätisti, mutta se on ihan tosi vaikeaa silloin, kun en ole itse ihan varma kuinka olisi parasta toimia. Nyt asiat tuntuvat taas ihan todella paljon selkeämmiltä! Wow! Aika ihanaa! Nyt odotan vain innoissani, mitä arvoisat pohdiskelijakaverini Riitta & Riikka ovat mieltä ajatuksistani… ;) En ole ehtinyt näitä vielä kelleen jakaa.

Muuten treenit jatkuvat. Kaket, luoksarin stoppi & tunnari ovat olleet viime aikoina kuvioissa ja uusien asioiden treenaus on ollut kyllä tosi kivaa. Ja nyt se onnistuukin, kun tuo muu yhteistyö on hiljalleen lähetenyt toimimaan.

Ajatuksia koulutuksesta

Täytyy miettiä Freddelle seuraavat suunnitelmat ja tämän pohjaksi ajattelin kirjoitella ylös ajatuksia, joita tänä kesänä on taas muodostunut. Pääosa asioista on toki vanhoja, mutta tänään näen asiat näin.

Motivaatio on kaiken perusta.

Motivaatio voi perustua ruokaan tai leikkiin tai mihin tahansa muuhun mitä koira pitää arvokkaana kuten hajuihin, ääniin, riistaan, liikkeeseen, toisiin koiriin, toisiin ihmisiin, lepoon, varjoon etc. Tuo motivaatio ohjaa koiran toimintaa. Jotta voisimme motivoida koiraa tekemään asioita, jotka ovat meille tärkeitä, meidän täytyy pystyä motivoimaan/vahvistamaan haluamaamme toimintaa sekä estää koiraa motivoitumasta muista asioista, joita seuraa toiminnoista, joita emme välttämättä halua. Asiassa on siis kaksi puolta. Pelkkä oikean toiminnan vahvistaminen ei auta, jos koira voi koko ajan valita myös kilpailevia vahvisteita. Kilpailevat vahvisteet on siis rajattava koiran ulottumattomiin jase tekee koulutuksesta haastavaa!

Toinen motivaatioon liittyvä asia on sitoutuminen. Haluamme, että koiramme sitoutuu yhdessä tekemiseen 100%:sti, mutta harvoin vaadimme itseltämme vastaavaa sitoutumisastetta! Kuinka usein tuleekin roikotettua koiraa lelun päässä samalla kun juttelee treenikaverin kanssa tai vain heitettyä sille pallo, jotta se leikkisi itsekseen... Miksi koira tekisi meille tai meidän kanssamme töitä, jos me emme tee samaa sen kanssa?

Luulen, että ainakin jotkut ihmiset arvostelevat minua nykyisin, kun nappaan koiraa poskesta sen mennessä häiriöön perusasentotreenissä tai työntäessäni sen pois sen tullessa veltosi sivulleni. Toki. Myönnän, että toiminnassani onkin paljon arvosteltavaa, sillä välillä menen tunteella mukaan touhuun ja hermostun ja otteeni ovat liian kovakouraiset. Mutta ajatuksena kaiken takana on ei-toivotun vahvistumisen estäminen. Jos Fredde jää silmillään kiinni ohi viuhahtavaan fillariin ja annan sen vain katsoa pyörän perään, annan toiminnan vahvistua ja hyväksyn koiran katseen poiskääntämisen. Jos olen kuitenkin päättänyt, että seuraamisen kriteeriini kuuluu katsekontakti, minun on estettävä ei-toivottu käytös,jotta se ei koiran oman valinnan myötä vahvistuisi. Enhän minäkään voi surffata facebookissa tai pelata tetristä, kun olisi töitä tehtävänä. Sama asia. Kun koira on minulla hommissa, sen pitää tehdä oma osuutensa eikä se voi vain omien mieltymystensä mukaan valita mitä milloinkin tekee.

Olen jo useaan otteeseen havainnut, että en ole luontainen auktoriteetti koirilleni. Ne eivät vain mitenkään pelkää minua.. paitsi jos kimmastun... ja silloin niiden onkin syytä pelätä. En kuitenkaan voi elää elämääni olemalla koko ajan vihainen ja valmiina räjähtämään, jotta saisin haluamani läpi. Elämä sellaisenaan ei vain ole elämisen arvoista... tai ainakaan joku typerä tokottelu ei ole sen arvoista, että olisin aivan raivona koko ajan. Vaihtoehdoksi jää vain jääräpäinen kärsivällisyys. Minun on toistettava asiaa niin kauan, että koirani uskovat, että niillä ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin olla samaa mieltä kanssani. Jos Fredde perusasentotreenissä menee häiriöön, minä vain käännän sen pään takaisin ja pyydän tehtävän uudestaan. Jos yksi katseen siirtäminen ei riitä vaan koira yrittää uudestaan, yritän pitää sille puhuttelun, jossa se menettää vahvisteen arvon pidemmäksi aikaa ja joka on sille myös epämiellyttävää sikäli, että se ei voi tehdä mitään muutakaan puhuttelun aikana... Se voi vain hengittää ja olla ja katsoa minua. Ja minä jatkan puhutteluilla, kunnes koira on samaa mieltä asioista. Ei väliä vaikka kännykkä soi taskussa tai rupeaa satamaan vettä. Ei koira kuole siihen, että se toteuttaa yksinkertaisen tehtävän, jonka se aivan varmuudella tietää ja osaa. Henkinen vääntö sitä vastoin voi olla koiralle suurikin asia ja toisaalta olen onnellinen, että minulla on koira, joka ei aivan hevillä luovuta vaan yrittää vain sitkeästi tehdä haluamansa mukaan. Kun lopulta olemme samaa mieltä, bileet ovat melkoiset!

Toisinaan koira myöntyy vain osittain. Se tekee tehtävän, mutta ylläri ylläri se ei suostukaan leikkimään kunnolla kanssani. Se haluaa itse päättää mitä tekee. Mutta ei se mitään. Nyt tiedän, että nämäkin "en tahdo, ei ole pakko"-tilanteet täytyy käydä läpi. Jatkan leikkimistä, kunnes koira ei voi vastustaa, vaan alkaa oikeasti leikkiä kanssani. Usein se on alussa hieman raivostunut, mutta jossain kohden se vain alkaa leikkiä ja aikaisempi vääntö on poispyyhitty molempien mielistä.

Toki aina asiat eivät suju näin. Joskus ei vain ole mahdollisuutta saada asioita haluttuun muotoon, mutta yritän kaikkeni, että onnistuisin! Ja huomaan jo nyt, kun olen asiaa tässä kesän aikana harjoitellut, että oppi menee hiljalleen perille - sekä minulle että koiralle. Aikaisemmin täysin mahdottomilta tuntuneet asiat sujuvat helposti ja pystyn rakentamaan yhä uusia kerroksia, joilla voin testata koirani tietämystä ja tahtotilaa valita oikea asia.

Motivaation ja kontrollin lisäksi yritän nyt opetella lisää sheippausta ja antaa koiralle lisää vastuuta tehtävistä antamalla sille mahdollisuuden tarjota toimintoja. Jotta näkisin mikä koiran tahtotila on oikeasti, annan sille ns. vapaat kädet tehdä jotain vahvisteensa eteen. Jos koira nopean sheippaamisen myötä alkaa tarjota toimintoja minulle, voin olla aika varma, että käyttämäni vahviste on sille arvokas. Jos se lähtee omille teilleen, olen suunnitellut treenin huonosti. Ympäristö on liian houkutteleva tai oma vahvistetiheyteni on aivan liian matala tai vahvisteeni ei ylipäätään ole se, mitä koirani haluaa. Silloin keskeytän jälleen koiran toiminnan ja suunnittelen harjoituksen uudestaan.

Olen sössinyt Fredden noudon aika lailla vastaavastikuin edellistenkin koirieni noudot... Olen hinkuttanut palautusta liian alhaisessa viretilassa ja edennyt kokonaiseen noutoon liian nopeasti. Koiralla pitäisi alkumetreiltä saakka olla intohimo tarttua esineeseen ja kääntyä sen kanssa minua kohden ja tulla iholle. Nyt aloitamme homman osin aivan alusta. Olen vahvistanut juuttipatukkaan tarttumista, sen nostamista, kääntymistä ja käsitargettia pienissä osissa huolehtien koko ajan, että koira on kiihkeä ja haluaa olla 100%:sti hommassa mukana. Katsotaan kuinka asian kanssa käy. Alku näyttää lupaavalta.

Seuraava "konkreettinen" tavoitteemme on alo-1-tulos piirinmestaruuskisoissa 2 viikon kuluttua. Lisäksi jatkan noudon, stoppien ja kaukokäskyjen työstämistä avointa luokkaa varten. Olen niin superyksinkertainen, etten vain kykene treenaamaan kaikkea yhtä aikaa. Me etenemme nyt siis hieman tylsästi luokka kerrallaan. Lisäksi otan päiväohjelmaani Susan Garrett'in Recaller's leikit. Jospa saisin ohjelman harjoitukset läpikäytyä syyskuun loppuun mennessä...

Iloa treeneihin ja elämään! Se on ehkä se kaikista tärkein asia. Kerran täällä vain ollaan!

Kesä 2014

Huh! 2 kk kulunut edellisestä päivittämisestä! Ja paljon on tapahtunut...

Kesä-heinäkuussa kävin Fredden kanssa aika paljon (ainakin minun mittakaavassani!) aksailemassa sekä Tähtitekniikan Parviaisen Annan että Tamskin Kärkkäisen Päivin valvovien silmien alla. Huippukivaa, mutta todella haastavaa opetella kaikkia uusia asioita. Kesäloman 4 viikkoa olimme tauolla kaiken muun mukavan vuoksi, mutta katsotaan tässä nyt lähdetäänkö vielä uuteen nousuun. Eilisellä tunnilla oli kyllä niin kivaa, että innostuin taas!

Toko-SM-kisoissa olimme kisaturisteina kannustamassa sekä Tamskin joukkueita että RallyTassujen joukkuetta. Huisan hienon viikonlopun kruunasi Riitan ja Tikan pääsy finaaliin karsintapäivän parhaana koirakkona! Ihan mieletöntä! Onnea vielä ja edelleen! Myös muut treenikaverit pärjäilivät hyvin ja joukkuehenki oli kohdillaan kaikissa joukkueissa. Varsinkin Tamskilaisten menestys oli päätä huimaavaa!!!

Elokuun alussa kävin katsastamassa myös Tokon MM-finaalin. Aivan loistavaa, vaikka supersuosikkini ei päässytkään finaaliin saakka. Mielettömän hienoja suorituksia nollakoirasta voittajaan - voittaja oli suorastaan mykistyttävän hyvä... Kiitos Jannelle & Riikalle kisakatsomoseurasta & pohdinnoista!

Fredden kanssa olemme treenanneet tokoa pääosin Tamskin tavoitteellisten ryhmän sekä Riitan (maailman parhaimmat!!!) kanssa. Nuorten koirien jengin kanssa kävimme Kiviahon Katjan koulutuksessa. Kristan ja Riitan kanssa kävimme lisäksi C:n yksärillä. Lisäksi osallistuin Fanny Gottin koulutuspäiviin Siuntiossa. Viimeisessä vaihdoin treenit aksasta tokoon varsin sujuvasti ja tuon paripäiväisen perusteella muistui sheippaus ja tarjoaminen taas mieleeni. Paljon on siis opittu kontrollista vapaaehtoiseen tarjoamiseen. Molemmat puolet ovat äärimmäisen tärkeitä. Tasapainon hakemisessa näiden välillä onkin sitten opettelemista.

13.8.osallistuimme Tamskin valmennusryhmän karsintaan asenteella "Se ei pelaa, joka pelkää!". Pelasin siis upporikasta ja rutiköyhää ja ilmoitin alokasluokkalaiseni voittajaluokan karsintaan. Ajattelin, että minun on joka tapauksessa hyvä opetella käsittelemään haasteita ja epämukavuusalueelle joutumista. Pikkukoiralle tapahtuma kävi hyvästä kokonaisuustreenistä. Riskin otto näytti myös kannattavan, sillä eilen illalla sain tiedon, että pääsimme seuraavalle kaudelle 1. valkkuryhmään! Ei se ryhmäpaikka yksistään vaan onnistuminen! Hei me oltiin karsinnassa tosi monen tosi hyvän myös evl-tasoisen koirakon kanssa ja selvitettiin ihan alokkaina tiemme tavoitteeseen! Suurin kiitos tästä on Riitan, joka on järkähtämättä jaksanut uskoa meihin ja onnistunut valamaan tuota uskoa myös minuun! KIITOS!

Valkkukarsinnan yksilöliikkeet

Nyt vain kohden uusia haasteita. Oppia voi näemmä yhä vain.

Ihku on nyt lopullisesti siirtynyt kisakoiran virasta eläkkeelle. Se on pitkästä aikaan osoittanut aggression piirteitä tuiki tuntemattomia ihmisiä kohtaan ja kaikkien turvallisuuden takaamiseksi vanhat päätökseni ovat vahvistuneet. Sen kanssa ei enää kisata. Onneksi karvakorva on kotioloissa suloinen ja sympaattinen ja äärimmäisen rakas. Toivon vain, että se saisi jatkaa elämäänsä sopuisasti mahdollisimman pitkään eikä joutuisi kahakoihin. Sen kanssa elämä ei todellakaan ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan eikä näytä sujuvan varmuudella niin jatkossakaan. Mutta päivä kerrallaan tässä mennään. <3 Ihku <3

Toko alo 17.6.14 ja hieman muuta...

Tiistaina Fredde kävi toisessa alokasluokan kokeessaan Tamskin tallilla. Tällä kertaa tuomarina oli Tuire Marjamäki.

Suoritus oli lähes yhtä kaaoottista kuin sunnuntaina, vaikka paikka oli nyt tuttuakin tutumpi. Näin voin siis todellakin todeta, että työsarkaa riittää :)

Saimme kuitenkin 169p kasaan ja luokkavoiton, joten jossain olemme tokionnistuneetkin. Ohessa video mellastuksesta. Paikkamakuusujui tällä kertaa hiljaa, mutta pikkuherran pää oli kyllä ylhäällä ensimmäiset 30s ja taas se tarvitsi kaksi käskyä..

Fredden 2. alokasluokan koe

Keskiviikkona pääsin Riitan kanssa Lahteen SM-treeneihin. Päivä oli pitkä mutta kaikinpuolin loistava. Ensinnäkin huomasin, että olen päässyt jännityksen käsittelyssä aivan uudelle tasolle. Jännitin kyllä paikalle mennessämme mutta kun hain koiran kehiin, jännitys jäi ja keskityin vain treeniin. :)

Sain parikseni pätevän HOTilaisen Riitta Tommolan kelpiensä Toscan kanssa. Kiitos! Oli sairaan kivaa! :) Fredde harjoitteli hieman kehääntuloa, hihnaseuruuta, luoksarin jättöjä ja hyppyä alo & avo-tyyliin. Kimpassa teimme vielä paikkamakuut & -istumiset ja wow! Olin enemmän kuin tyytyväinen! Toki kelpie oli lähteä kuuta kiertävälle radalle, mutta sen asenne mua kohtaan parani koko ajan harjoitusten edetessä ja paikallaolot sujuivat jo ihan mallikkaasti. Nyt puutuin alussa kuuntelemattomuuteen ja sain kuin sainkin koiran liggiin, missä se oli tiukasti, vaikka häiriöitä oli vaikka muille jakaa (mm. juoksuinen Tosca vieressä... ).

Kiitos tästä mahdollisuudesta Riitta ja Oili!!!

Tänään olemme sitten viettäneet ansaittua lepopäivää. Kävimme lenkillä Riitan & Sallin kanssa ja hienosti Fredde oli kuulolla, vaikka tyttöystävää olisi ollut niiiiin ihanaa liehitellä... <3 Tästä aion nyt pitää kiinni!!!

Toko alo 15.6.2014

Do di. Tänään Fredde kävi sitten ensimmäisessä virallisessa tottelevaisuukokeessa. 172p ja 1. palkinto, 2.sija kiltiltä Tiina Heinolta. Tulokseen olen kyllä todella tyytyväinen, mutta itse suoritus oli aikas kaaoottista. Tosin ihan sitä, mitä pelkäsinkin. ;) Optimistina toki toivoin, että asiat olisivat menneet hieman hallitummin, mutta ei tämä huonosti näinkään mennyt, kun mietin millaista treenauskin oli vielä kaksi viikkoa sitten koirien sairauslomien ja mun työmatkani jälkeen!

Kaksi viikkoa sitten en päässyt edes treenaamaan koiraa, sillä se oli fokusoitunut ihan kaikkeen muuhun paitsi minuun. Blääh.Meinasin jo viskata hanskat naulaan, mutta Riitta kannusti ja aloitin tiukan "käy siihen" -treenin. Treeni alkoikin tuottaa tulosta ihan muutamassa päivässä ja yhdessä tekemistä on hiukan löytynyt taas. Toki Fredde ajoittain jumpittaa ja kovasti.

Tuota kisavideota katsoessani (Kiitos Tiia videoinnista!!!) huomasin, että koiraakin suurempi ongelma on edelleen oma toimintani. Kun Fredde lähtee liikkeiden välissä henkisesti jonnekin, mä edelleen anelen sitä enkä selkeästi keskeytä sen touhuja. Parantamista on siis hihnan tässä päässä. Kokeissa ja muiden ihmisten silmien alla on vain niin vaikeaa olla selkeä ja pitää kriteeristä kiinni, vaikken enää muita ihmisiäniin aktiivisesti ajattelekaan. Historiasta on vaan vaikea päästää irti. Mutta mä kyllä teen vielä sen! Se on niin paljon reilumpaa sekä mulle että koiralle ja vain niin voin päästää Fredden tekemään oman osuutensa innokkaasti ja niin hienosti kuin tiedän sen osaavan!

Ohessa räpellykset siis videolta. Kuvanlaatu on tosi heikko, mutta ei se paljoa suorituksesta eroa ;)

Fredden alo 1

Toukokuun koosteet

Toukokuu oli ja meni. Stressikäyrä hipoi korkeuksia työpaikan kuvioiden ja koirien sairastelun vuoksi ja varmasti sillä oli vaikutuksensa muuhunkin elämään. Onneksi nyt alkaa taas helpottamaan ja voin katsoa jo hieman valoisampaan tulevaisuuteen. :)

Fredde sai paikan siitä Pohjois-Hämeen nuorten koirien TOKO-ringistä! Ihanaa! Ja Krista ja Brii pääsivät myös, joten tuttua huippuseuraa yhdistettynä uusiin kuvioihin on tiedossa.

Ihku sai Lappalaiskoirayhdistykseltä kunniakirjan PK-tulostensa vuoksi. Se on siis III v. lappalais-PK-koira vm.2013. Luulin alkuun, että se sai I-palkinnon, mutta huomasin totuuden tänään kunniakirjaa katsoaessani... Heh hee! ;) No olin ja olen siitä tosi ylpeä joka tapauksessa!

Vappuna Fredde sairastui mystiseen ilmeisesti kennelyskän aiheuttamaan kuumeeseen ja lämpeni 41 asteeseen saakka. Sydän sykkyrällä kiikutin sen Tuhatjalkaan ja seuraavana päivänä vielä Hakametsään. Koira sai onneksi hyvää hoitoa ja paraneminen käynnistyi nopeasti. Ihkukin sairastui tuossa ohessa, mutta selvisi onneksi vain pienellä köhinällä. Rahanmenon lisäksi seurasi sitten sairauslomaa ja karanteenia... joka onneksi sattui päällekäin työmatkani kanssa niin että itse selvisin hieman helpommalla. Mikko tosin joutui hoitelemaan elikoita sitten senkin edestä... sisareni auttaessa päivälenkityksissä.

Mutta toki tästä kaikesta on seurannut se, että olemme aloittaneet monet asiat niin alusta kuin voi alusta aloittaa... Tullessani kotiin Fredde veti hihnassa ja molemmat reagoivat hurjasti vastaantulijoihin, treeneissä fokus oli kaikessa muussa kuin minussa ja kaikki oli vain niin rasittavaa, että meinasin aivan hajota...

Mutta ei toukokuu ihan kökköä ole ollut! Olemme käyneet Fredden kanssa lampailla kahdesti (kiitos Kaisa ja kiitos Anne!) ja molemmilla kerroilla on ollut ihanaa! Ja vihdoin kaiken sairastelun jälkeen pääsimme myös aloittamaan agilityn sekä Tähtitekniikassa Anna Parviaisen että Tamskilla Päivi Kärkkäisen silmien alla. Huisaa!!! Eli kyllä meillä tekemistä piisaa, vaikka tuo toko onkin aikas kuralla juuri tällä hetkellä... Parhaat tokotreenit olivat Kuokkasen Elinan kanssa sateisena sunnuntaiaamuna eteläpuistossa. Back to basics niin eiköhän se sieltä ala taas muotoutua. Kun pääsisi vielä tuon oman treeniporukan kanssa treenilöimään niin olisi tosi kivaa! Mutta sitäkin kivaa on onneksi tiedossa taas ensi viikolla.

Nuorten koirien TOKO-rinkiin haku ja sairautta...

Huhtikuu on mennyt aikalailla treenatessa nuorten koirien TOKO-karsintoihin. Olemme harjoitelleet kokonaisuuksia, vireen hallintaa ja vaihtelua, häiriöitä, liikkeiden välejä... Kävimme kaksissa harjoituskokeissa,joista ensimmäinen oli aikamoinen fiasko
toinen jo huomattavasti parempi.

Pääsin sekä Christan että Jessican valvovien silmien alle ja jotenkin tästä kaikesta kehkeytyi jotain.
Nuorten koirien TOKO-ringin karsinta:
Seuruu:
Luoksetulo:
Nouto:
Vapaavalintainen liike

Paikallamakuuvideota en viitsinyt tähän ladata, mutta siitä olin superonnellinen! Fredde oli rivistössä vieraiden koirien keskellä (iso, hiukan levoton sushukkasuros ja grotskunarttu) ja onnistui rentoutumaan niin, että palatessani rivistöön se oli silmät kiinni... ja näemmä nukkui... Okei. Perusasentoon tarvittiin kaksi käskyä, mutta aivan käsittämätöntä kuinka tuon koiran mielentila paikkamakuisiin on muuttunut! Vielä vuodenvaihteessa koira vinkui ja kitisi ja pää pyöri. Nyt koissuli vajosi ensimmäisellä käskyllä leuka maahan ja oli siinä levollisena koko suorityuksen ajan! Ja huom! Mä olen palkannut pääosin nämä paikkamakuut lelulla. Kiihdyttävällä palkalla voidaan siis saada rauhallista toimintaa, kun vain vahvisteen ajoitus on oikea!

En tiedä vielä kuinka karsinnassa meidät arvosteltiin, mutta pääasia on, että nyt tiedän, että olemme oikealla tiellä. Jatkossa keskityn hakemaan asennetta enemmän kuin tuota vahvisteiden hallintaa, mihin olen keskittynyt viime aikoinat, ja alan hiljalleen opettaa lisää asioita pienelle koiralle.

Nyt keskitymme ikävä kyllä vain kennelyskästä toipumiseen... Vappuna kävimme lähellä pahinta mahdollista Fredden kuumeillessa 41 asteen verran, mutta onneksi saimme loistavaa apua sekä Tuhatjalasta ell Laura Mäkelältä että Hakametsän eläinlääkäriasemalta luottolääkäriltämme Johanna Virtaselta! Nyt vain molemmat koirat levossa, kunnes tauti talttuu.

Maaliskuun mietteitä...

Sinikäyrää koko maaliskuu... On ihan vaikea palauttaa mieleen, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Onneksi olen kirjoittanut ahkerasti treenipäiväkirjaa ja sieltä voi hiukan lunttia...

Kuukauden teemana on ollut fokus ja mielentila. Treeneissä olen käyttänyt paljon käsitargettia, välillä kosketuskeppiäkin, tauoilla ja tarvittaessa halisessioita. Välillä homma on sujunut kuin tanssi... välillä on sitten painittukin... ainakin henkisesti. Lisäksi olemme treenanneet kokonaisuuksia Nuorten koirien tokoringin pääsykoetta silmällä pitäen. Ei ihan helppoa sekään...

Maaliskuus alussa F osallistui Tamskin koetreeniin, joka oli aikamoinen fiasko... Koira kiljui ja oli lähteä maata kiertävälle radalle hetkenä minä hyvänsä. Paljon treenissä oli kuitenkin hyvääkin ja onneksi otatin kaiken videolle, sillä nauhalta homma näytti kuitenkin paremmalta kuin miltä se itsestä tuntui...
8.3. pääsimme seuraavaan harjoitukseen, kun Tamskilla oli tokokokeet SDP-hallilla. Olin ollut päivällä karsinnoissa liikkurina, mutta siitä huolimatta keräsin koiran mukaani ja ajelimme treenaamaan kisatunnelmaa iltakokeisiin. Yllättäin Fredde pysyikin kuosissa kosketuskepin ja käsitargetin avulla ja onnistuin myös luikahtamaan kehään treenaamaan, kun koe loppui. Hienoa settiä, vaikkakin tietysti taajaan palkaten.

Em. koemaisten suoritusten lisäksi pääsimme kahdesti Koirakoutsille tuuraamaan tokoryhmiin. Ensimmäinen kerta oli ok, mutta toisella kerralla pakka kaatui taas käsiin ja epätoivo alkoi vallata mieltä. Koira vain kiljui enkä saanut tehtyä oikein mitään sen kanssa... Onneksi Riitan kärsivällisyys kantoi tämänkin yli ja seuraavana päivänä teimme vielä täsmätreeniä vaikeiden asioiden yli. Ja kyllähän taas alkoi muodostua valoa tunnelin päähän.

Eli asiaan. Suurin maaliskuun oivallus on muodostunut vahvisteiden saannin rajoittamisesta. En siis oikeasti anna Freddelle mahdollisuutta vahvistaa ns. huonoja valintoja, vaan vahvisteita tulee ainoastaan oikeista valinnoista. Ja minä toki itse päätän, mikä on oikein ja väärin... Nyt olen siis käskenyt koiran heti maahan, jos se on nostanut kierroksiaan ja ruvennut karjumaan turhaumaansa tai ihan mitä tahansa. Maassa kierrokset sitten yllättäin laskevat ja pääsen vahvistamaan rauhoittumista ihan tuolla.

Toinen asia on kieltäminen ja pannasta tarttuminen. Olen ruvennut reagoimaan asioihin heti enkä huomenna ja yllättäin koira on ostanut ajatukseni. Jos se siis tulee sivulle, mutta jää mulkoilemaan ympäristöä, kiellän sitä, nappaan pannasta ja siirrän sen pois niin että suoritus mutta myös ympäristön skannaus keskeytyvät. Tämän jälkeen uusi vihje ja uusi yritys ja palkka,jos koira tekee, kuten pyydettiin. Yllättävintä minulle itselleni on ollut, että Fredde ei näytä ahdistuvan lainkaan vaan sen yritteliäisyys on vain kasvanut ja turhauman sieto parantunut. Ja nyt parin viikon harjoittelun jälkeen myös oma ahdistukseni asiasta on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Olen vihainen vain väärille valinnoille, mutta keskeytettyäni sen seuraukset, voin olla taas täysin rento ja keskittyä rauhassa uuteen tilanteeseen.

Olen testannut tuota myös Ihkun kanssa ja vaste on ollut suorastaan uskomaton! Seuraamisen tiiviys on palannut nopeasti haluamakseni (olen työstänyt asiaa varmasti ainakin vuoden ajan ilman tulosta!!!) ja koira on innoissaan! Nyt se tajuaa mitä haluan ja arvailun myötä koiran itsetunto on noussut huimasti. Jopa siinä määrin, että olen taas ruvennut haaveilemaan kisaamisesta... :)

Asioiden mustavalkoistumisen myötä olen myös kiristänyt kriteeriä kuin huomaamatta ja yllättäin pikkukoira on vastannut koulutukseen. Siirsin luoksetulot ja noudot suoraan sivulle tapahtuviksi ja ne alkavat sujua jo kivasti. Ja kadonneet jäävätkin alkavat taas löytyä. Toki kriteereiden kiristyttyä olen joutunut miettimään extrapaljon myös treenien hauskuutta ja mielestäni olen onnistunut siinäkin. Hauskuun ei itse asiassa ole vähentynyt yhtään, kun olen oppinut itse "pelaamaan" enemmän. Molempien onnistuminen haasteissa on vain kasvattanut riemuitsemista! Nyt me oikeasti hillutaan onnistumisia eikä vain mekaanisesti leikitä... :)

Susan Garrettin viimeinen Inner Circle Coaching Call oli niin mieletön, että harkitsin taas jäsenyyden jatkamista. Ehkä tässä täytyy kuitenkin siirtyä eteenpäin ja seuraava nettisuunnitelmani kohdistuukin ihan naapurimaihin eli Maria Brandelin ja Siv Svendsenin No Limit Obedience -kurssille. Hauskaa! Vain pari viikkoa ja se alkaa.

Asioita mistä olen kiitollinen koirarintamalla ovat ainakin seuraavat: Ihku - jonka kanssa olen löytänyt yhteistyön uudestaan! Fredde - joka haastaa minua päivittäin, mutta joka sulattaa sydämen alta aikayksikön vallattomalla ja rajattomalla rakkaudellaan! Riitta - aina niin kärsivällinen coachini! Mika & Krista - super super treenikaverini Riitan ohella! Ja tuleva kevät - joka on niin täynnä upeita suunnitelmia! Ja kiitos jokaiselle ihmiselle, jonka kanssa saan hetkiäni elää!!!!!!!!!!!!!!!

Helmikuukin hurahtaa

Helmikuukin on jo loppupuolella. Aika juoksee kuin hirvi…

Aloitin kuukauden 3 treenin seteillä aina 3 päivää ja alku sujuikin ihan ok. Kävin läpi aikalailla kaikkia liikkeitä (ohjatusta vain merkkitreeniä) ja homma tuntui hyvältä. Mutta… sitten taas kaikki muuttui.

Kävin Vappu Alatalon yksärillä 9.2. ja siellä kävimme asioita läpi niiltä osin, kuin en ehtinyt kysellä siellä Sika-areenakoulutuksessa. Aiheina olivat koiran sitouttaminen, mitä tehdä, jos koira ei reagoi, mitä tehdä latenssin kanssa ja kuinka treenata kokonaisuuksia. Lisäksi kävimme käytännössä läpi mm. häiriöihin reagoimista ja puhuimme paljon siitä erosta, kuinka osa koiran toimista tapahtuu puhtaasti autonomisen hermoston kautta, osa on tietoisia ratkaisuja. Nämä asiat ovat tärkeitä erottaa toisistaan, sillä vain siten niitä voi ruveta muokkaamaan järkevästi.

Hanskaan jäi päällimmäisenä ajatus siitä, että mun täytyy analysoida ja katsoa, mitä koira antaa. Ei niinkään keskittyä vain treenisuunnitelman läpiviemiseen! Ja tän mä todella tunnustan! … aina vaikeuksien tullessa, kiihdytän vain omaa vauhtiani ja rupean toteuttamaan treenisuunnitelmaa ilman ajatuksen häivää… 

Lisäksi puhuimme paljon sheippauksesta ja sen vaikutuksesta koiran turhauman sietoon. Ja käytännössä huomasin, että  mä en todellakaan ole puhtaasti sheipannut Freddeä vaan ennemminkin yhä lisääntyvässä määrin langennut houkutteluun… ja sitä kautta olen itse asiassa onnistunut sheippaamaan koirasta hyvin hyvin passiivisen. Karua.

Kissahäiriön siedätys muuttui kotona ykkösteemaksi kera sheippauksen. Siinä onkin hommaa, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä!

Kyllä olikin hyvä koulutustuokio!!!

Seuraavalla viikolla kävimme Kristan ja Annukan kanssa Jessicalla. Mukava päiväreissu, joka alkoi hienosti, kun innoissani katselin muiden treenejä ja kyselin ruutu-neuvoja. Mutta sitten… huomasin, että toteutan treenikaavaa enkä katso koiraa. Ja toinen puoli mun osuudestani uppouduimmekin jälleen tuohon koiran sitoutumiseen ja siihen kuinka olen opettanut sen passiiviseksi… Huaaah! Kauheaa, mutta totuus on joskus.

Kävimme asioita läpi siis sydänjuuria myöden, mutta tärkeintä on, että näen ongelman ja voin ruveta työstämään sitä. Fredde on superhieno koira ja tämä yksi ongelma ei meitä kaada – se on vain työstettävä muiden asioiden lomassa. Sain hirveästi uskonvahvistusta asioihin vaikka takki tyhjenikin kertaheitolla. Kiitos Jessica! Kiitos Krista & Annukka!

Kotona katsoin tilannetta, ja havaitsin, että sheippaussessioissa Fredde kääntyi heti minusta poispäin ja odotti tuossa oudossa asennossa ad 20 s ennen kuin tarjosi muuta! Se siis todella on oppinut, että minusta poispäin kääntyminen on kannattavaa, sillä minä muutun silloin aktiiviseksi ja vedän koiran mukaani… Huoooaaaah!!!! Tukka lähtee päästä!!!

Aloitimme siis alusta. Vahvistin kaikkea minua kohden suuntautuvaa toimintaa ja lopulta katsekontaktia ja sillähän se koira lähti toimimaan. Otin myös ääni-CD:n taustalle käyttöön ja havaitsin, että äänisiedätystäkin täytyy ruveta tekemään…

Näin sujui hyvin muutama päivä, mutta sitten tuli seuraava romahdus, kun keskiviikkotreeneissä olin päivystyksen jälkeen väsynyt, enkä pystynyt prosessoimaan neuvoja järkevästi… ennen kuin reilun vuorokauden viiveellä. Kiitos Mika ja Riitta! Taas ajattelemisen aihetta!

Kotona tulin siihen tulokseen, että yksi osatekijä sitoutumattomuuden taustalla on siinä, että koira saa valita leikkiikö minun kanssani vai ei riippuen lelujen läsnäolosta tai olemattomuudesta… Voitte siis arvata, että koira lopettaa leikin heti, kun lelut menevät piiloon. Se ei siis miellä leikkimistä leikiksi ilman niitä. Yhdenlainen Don’t wanna don’t hafta-tilanne. Tätä rupesin sitten seuraavaksi työstämään ja parissa päivässä tilanne muuttui, niin, että nyt menemme lenkit iloisesti rallattaen ja leikkien, mutta leluja ja nameja tarjoillaan siinä ohessa tosi harvoin.

Koulutus-burn-outissa lähdin sitten Trainer’s Choice kana-koira-kurssille… Yritin myydä paikkaani, mutten (onneksi) onnistunut. Takki tyhjänä päätin lähteä vain aikaa kuluttamaan, kun Mikkokin lähti reissuun. Mutta yllättäin sain Jaanalta monta monta kirkastumista ajatuksiini! Nyt siis treeneihin lisättiin kosketuskeppitreenit kotona ja ulkona lähelläolotreenit. Em. keppileikillä uskoisin saavani muokattua koiran sitoutumista ja toisaalta kasvatettua ruoan arvoa vahvisteena. Lähelläolotreenit ovat sitten vain tosi kivoja! Ja kanojenkin kanssa olin edistynyt sitten viimeisen oikean kanakurssin!!! Pääsin piruetin alkuun molemmilla – ja olin äärimmäisen tyytyväinen itseeni!!! Ihan oikeasti!

Niin tai näin. Paljon on siis taas tapahtunut, mutta onneksi positiiviseen suuntaan. Viikonloppuna koirien kanssa touhuilut sujuivat leikiten. Niiden kanssa lenkkeily on nykyisin äärimmäisen ihanaa, sillä molemmat ovat kuulolla, kukaan ei vedä hihnassa ja aina loppulenkistä ajaudumme hurjaan hihnan tappamisleikkiin molempien kanssa. On aika ihanaa, kun koirat toimivat niin, että ne oikeasti ihan itte haluavat olla mun kanssani!

Ihkulta poistettiin kyljestä patti vajaa 2 viikkoa sitten ja se on ollut aikas rauhallisesti sen vuoksi. Ollaan toki tehty sisällä sheippailuja ja nyt koira osaa jotenkin kääntyä edestä sivulle (vasemmalle) ja viekkuun (oikealle) puolelleni ja aloitettiinhan me jalkojen välissä kävelynkin treenaus. Huisan hauskaa!!! Ihku on niin vaan ihana!