Toko alo 15.6.2014

Do di. Tänään Fredde kävi sitten ensimmäisessä virallisessa tottelevaisuukokeessa. 172p ja 1. palkinto, 2.sija kiltiltä Tiina Heinolta. Tulokseen olen kyllä todella tyytyväinen, mutta itse suoritus oli aikas kaaoottista. Tosin ihan sitä, mitä pelkäsinkin. ;) Optimistina toki toivoin, että asiat olisivat menneet hieman hallitummin, mutta ei tämä huonosti näinkään mennyt, kun mietin millaista treenauskin oli vielä kaksi viikkoa sitten koirien sairauslomien ja mun työmatkani jälkeen!

Kaksi viikkoa sitten en päässyt edes treenaamaan koiraa, sillä se oli fokusoitunut ihan kaikkeen muuhun paitsi minuun. Blääh.Meinasin jo viskata hanskat naulaan, mutta Riitta kannusti ja aloitin tiukan "käy siihen" -treenin. Treeni alkoikin tuottaa tulosta ihan muutamassa päivässä ja yhdessä tekemistä on hiukan löytynyt taas. Toki Fredde ajoittain jumpittaa ja kovasti.

Tuota kisavideota katsoessani (Kiitos Tiia videoinnista!!!) huomasin, että koiraakin suurempi ongelma on edelleen oma toimintani. Kun Fredde lähtee liikkeiden välissä henkisesti jonnekin, mä edelleen anelen sitä enkä selkeästi keskeytä sen touhuja. Parantamista on siis hihnan tässä päässä. Kokeissa ja muiden ihmisten silmien alla on vain niin vaikeaa olla selkeä ja pitää kriteeristä kiinni, vaikken enää muita ihmisiäniin aktiivisesti ajattelekaan. Historiasta on vaan vaikea päästää irti. Mutta mä kyllä teen vielä sen! Se on niin paljon reilumpaa sekä mulle että koiralle ja vain niin voin päästää Fredden tekemään oman osuutensa innokkaasti ja niin hienosti kuin tiedän sen osaavan!

Ohessa räpellykset siis videolta. Kuvanlaatu on tosi heikko, mutta ei se paljoa suorituksesta eroa ;)

Fredden alo 1

Toukokuun koosteet

Toukokuu oli ja meni. Stressikäyrä hipoi korkeuksia työpaikan kuvioiden ja koirien sairastelun vuoksi ja varmasti sillä oli vaikutuksensa muuhunkin elämään. Onneksi nyt alkaa taas helpottamaan ja voin katsoa jo hieman valoisampaan tulevaisuuteen. :)

Fredde sai paikan siitä Pohjois-Hämeen nuorten koirien TOKO-ringistä! Ihanaa! Ja Krista ja Brii pääsivät myös, joten tuttua huippuseuraa yhdistettynä uusiin kuvioihin on tiedossa.

Ihku sai Lappalaiskoirayhdistykseltä kunniakirjan PK-tulostensa vuoksi. Se on siis III v. lappalais-PK-koira vm.2013. Luulin alkuun, että se sai I-palkinnon, mutta huomasin totuuden tänään kunniakirjaa katsoaessani... Heh hee! ;) No olin ja olen siitä tosi ylpeä joka tapauksessa!

Vappuna Fredde sairastui mystiseen ilmeisesti kennelyskän aiheuttamaan kuumeeseen ja lämpeni 41 asteeseen saakka. Sydän sykkyrällä kiikutin sen Tuhatjalkaan ja seuraavana päivänä vielä Hakametsään. Koira sai onneksi hyvää hoitoa ja paraneminen käynnistyi nopeasti. Ihkukin sairastui tuossa ohessa, mutta selvisi onneksi vain pienellä köhinällä. Rahanmenon lisäksi seurasi sitten sairauslomaa ja karanteenia... joka onneksi sattui päällekäin työmatkani kanssa niin että itse selvisin hieman helpommalla. Mikko tosin joutui hoitelemaan elikoita sitten senkin edestä... sisareni auttaessa päivälenkityksissä.

Mutta toki tästä kaikesta on seurannut se, että olemme aloittaneet monet asiat niin alusta kuin voi alusta aloittaa... Tullessani kotiin Fredde veti hihnassa ja molemmat reagoivat hurjasti vastaantulijoihin, treeneissä fokus oli kaikessa muussa kuin minussa ja kaikki oli vain niin rasittavaa, että meinasin aivan hajota...

Mutta ei toukokuu ihan kökköä ole ollut! Olemme käyneet Fredden kanssa lampailla kahdesti (kiitos Kaisa ja kiitos Anne!) ja molemmilla kerroilla on ollut ihanaa! Ja vihdoin kaiken sairastelun jälkeen pääsimme myös aloittamaan agilityn sekä Tähtitekniikassa Anna Parviaisen että Tamskilla Päivi Kärkkäisen silmien alla. Huisaa!!! Eli kyllä meillä tekemistä piisaa, vaikka tuo toko onkin aikas kuralla juuri tällä hetkellä... Parhaat tokotreenit olivat Kuokkasen Elinan kanssa sateisena sunnuntaiaamuna eteläpuistossa. Back to basics niin eiköhän se sieltä ala taas muotoutua. Kun pääsisi vielä tuon oman treeniporukan kanssa treenilöimään niin olisi tosi kivaa! Mutta sitäkin kivaa on onneksi tiedossa taas ensi viikolla.

Nuorten koirien TOKO-rinkiin haku ja sairautta...

Huhtikuu on mennyt aikalailla treenatessa nuorten koirien TOKO-karsintoihin. Olemme harjoitelleet kokonaisuuksia, vireen hallintaa ja vaihtelua, häiriöitä, liikkeiden välejä... Kävimme kaksissa harjoituskokeissa,joista ensimmäinen oli aikamoinen fiasko
toinen jo huomattavasti parempi.

Pääsin sekä Christan että Jessican valvovien silmien alle ja jotenkin tästä kaikesta kehkeytyi jotain.
Nuorten koirien TOKO-ringin karsinta:
Seuruu:
Luoksetulo:
Nouto:
Vapaavalintainen liike

Paikallamakuuvideota en viitsinyt tähän ladata, mutta siitä olin superonnellinen! Fredde oli rivistössä vieraiden koirien keskellä (iso, hiukan levoton sushukkasuros ja grotskunarttu) ja onnistui rentoutumaan niin, että palatessani rivistöön se oli silmät kiinni... ja näemmä nukkui... Okei. Perusasentoon tarvittiin kaksi käskyä, mutta aivan käsittämätöntä kuinka tuon koiran mielentila paikkamakuisiin on muuttunut! Vielä vuodenvaihteessa koira vinkui ja kitisi ja pää pyöri. Nyt koissuli vajosi ensimmäisellä käskyllä leuka maahan ja oli siinä levollisena koko suorityuksen ajan! Ja huom! Mä olen palkannut pääosin nämä paikkamakuut lelulla. Kiihdyttävällä palkalla voidaan siis saada rauhallista toimintaa, kun vain vahvisteen ajoitus on oikea!

En tiedä vielä kuinka karsinnassa meidät arvosteltiin, mutta pääasia on, että nyt tiedän, että olemme oikealla tiellä. Jatkossa keskityn hakemaan asennetta enemmän kuin tuota vahvisteiden hallintaa, mihin olen keskittynyt viime aikoinat, ja alan hiljalleen opettaa lisää asioita pienelle koiralle.

Nyt keskitymme ikävä kyllä vain kennelyskästä toipumiseen... Vappuna kävimme lähellä pahinta mahdollista Fredden kuumeillessa 41 asteen verran, mutta onneksi saimme loistavaa apua sekä Tuhatjalasta ell Laura Mäkelältä että Hakametsän eläinlääkäriasemalta luottolääkäriltämme Johanna Virtaselta! Nyt vain molemmat koirat levossa, kunnes tauti talttuu.

Maaliskuun mietteitä...

Sinikäyrää koko maaliskuu... On ihan vaikea palauttaa mieleen, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Onneksi olen kirjoittanut ahkerasti treenipäiväkirjaa ja sieltä voi hiukan lunttia...

Kuukauden teemana on ollut fokus ja mielentila. Treeneissä olen käyttänyt paljon käsitargettia, välillä kosketuskeppiäkin, tauoilla ja tarvittaessa halisessioita. Välillä homma on sujunut kuin tanssi... välillä on sitten painittukin... ainakin henkisesti. Lisäksi olemme treenanneet kokonaisuuksia Nuorten koirien tokoringin pääsykoetta silmällä pitäen. Ei ihan helppoa sekään...

Maaliskuus alussa F osallistui Tamskin koetreeniin, joka oli aikamoinen fiasko... Koira kiljui ja oli lähteä maata kiertävälle radalle hetkenä minä hyvänsä. Paljon treenissä oli kuitenkin hyvääkin ja onneksi otatin kaiken videolle, sillä nauhalta homma näytti kuitenkin paremmalta kuin miltä se itsestä tuntui...
8.3. pääsimme seuraavaan harjoitukseen, kun Tamskilla oli tokokokeet SDP-hallilla. Olin ollut päivällä karsinnoissa liikkurina, mutta siitä huolimatta keräsin koiran mukaani ja ajelimme treenaamaan kisatunnelmaa iltakokeisiin. Yllättäin Fredde pysyikin kuosissa kosketuskepin ja käsitargetin avulla ja onnistuin myös luikahtamaan kehään treenaamaan, kun koe loppui. Hienoa settiä, vaikkakin tietysti taajaan palkaten.

Em. koemaisten suoritusten lisäksi pääsimme kahdesti Koirakoutsille tuuraamaan tokoryhmiin. Ensimmäinen kerta oli ok, mutta toisella kerralla pakka kaatui taas käsiin ja epätoivo alkoi vallata mieltä. Koira vain kiljui enkä saanut tehtyä oikein mitään sen kanssa... Onneksi Riitan kärsivällisyys kantoi tämänkin yli ja seuraavana päivänä teimme vielä täsmätreeniä vaikeiden asioiden yli. Ja kyllähän taas alkoi muodostua valoa tunnelin päähän.

Eli asiaan. Suurin maaliskuun oivallus on muodostunut vahvisteiden saannin rajoittamisesta. En siis oikeasti anna Freddelle mahdollisuutta vahvistaa ns. huonoja valintoja, vaan vahvisteita tulee ainoastaan oikeista valinnoista. Ja minä toki itse päätän, mikä on oikein ja väärin... Nyt olen siis käskenyt koiran heti maahan, jos se on nostanut kierroksiaan ja ruvennut karjumaan turhaumaansa tai ihan mitä tahansa. Maassa kierrokset sitten yllättäin laskevat ja pääsen vahvistamaan rauhoittumista ihan tuolla.

Toinen asia on kieltäminen ja pannasta tarttuminen. Olen ruvennut reagoimaan asioihin heti enkä huomenna ja yllättäin koira on ostanut ajatukseni. Jos se siis tulee sivulle, mutta jää mulkoilemaan ympäristöä, kiellän sitä, nappaan pannasta ja siirrän sen pois niin että suoritus mutta myös ympäristön skannaus keskeytyvät. Tämän jälkeen uusi vihje ja uusi yritys ja palkka,jos koira tekee, kuten pyydettiin. Yllättävintä minulle itselleni on ollut, että Fredde ei näytä ahdistuvan lainkaan vaan sen yritteliäisyys on vain kasvanut ja turhauman sieto parantunut. Ja nyt parin viikon harjoittelun jälkeen myös oma ahdistukseni asiasta on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Olen vihainen vain väärille valinnoille, mutta keskeytettyäni sen seuraukset, voin olla taas täysin rento ja keskittyä rauhassa uuteen tilanteeseen.

Olen testannut tuota myös Ihkun kanssa ja vaste on ollut suorastaan uskomaton! Seuraamisen tiiviys on palannut nopeasti haluamakseni (olen työstänyt asiaa varmasti ainakin vuoden ajan ilman tulosta!!!) ja koira on innoissaan! Nyt se tajuaa mitä haluan ja arvailun myötä koiran itsetunto on noussut huimasti. Jopa siinä määrin, että olen taas ruvennut haaveilemaan kisaamisesta... :)

Asioiden mustavalkoistumisen myötä olen myös kiristänyt kriteeriä kuin huomaamatta ja yllättäin pikkukoira on vastannut koulutukseen. Siirsin luoksetulot ja noudot suoraan sivulle tapahtuviksi ja ne alkavat sujua jo kivasti. Ja kadonneet jäävätkin alkavat taas löytyä. Toki kriteereiden kiristyttyä olen joutunut miettimään extrapaljon myös treenien hauskuutta ja mielestäni olen onnistunut siinäkin. Hauskuun ei itse asiassa ole vähentynyt yhtään, kun olen oppinut itse "pelaamaan" enemmän. Molempien onnistuminen haasteissa on vain kasvattanut riemuitsemista! Nyt me oikeasti hillutaan onnistumisia eikä vain mekaanisesti leikitä... :)

Susan Garrettin viimeinen Inner Circle Coaching Call oli niin mieletön, että harkitsin taas jäsenyyden jatkamista. Ehkä tässä täytyy kuitenkin siirtyä eteenpäin ja seuraava nettisuunnitelmani kohdistuukin ihan naapurimaihin eli Maria Brandelin ja Siv Svendsenin No Limit Obedience -kurssille. Hauskaa! Vain pari viikkoa ja se alkaa.

Asioita mistä olen kiitollinen koirarintamalla ovat ainakin seuraavat: Ihku - jonka kanssa olen löytänyt yhteistyön uudestaan! Fredde - joka haastaa minua päivittäin, mutta joka sulattaa sydämen alta aikayksikön vallattomalla ja rajattomalla rakkaudellaan! Riitta - aina niin kärsivällinen coachini! Mika & Krista - super super treenikaverini Riitan ohella! Ja tuleva kevät - joka on niin täynnä upeita suunnitelmia! Ja kiitos jokaiselle ihmiselle, jonka kanssa saan hetkiäni elää!!!!!!!!!!!!!!!

Helmikuukin hurahtaa

Helmikuukin on jo loppupuolella. Aika juoksee kuin hirvi…

Aloitin kuukauden 3 treenin seteillä aina 3 päivää ja alku sujuikin ihan ok. Kävin läpi aikalailla kaikkia liikkeitä (ohjatusta vain merkkitreeniä) ja homma tuntui hyvältä. Mutta… sitten taas kaikki muuttui.

Kävin Vappu Alatalon yksärillä 9.2. ja siellä kävimme asioita läpi niiltä osin, kuin en ehtinyt kysellä siellä Sika-areenakoulutuksessa. Aiheina olivat koiran sitouttaminen, mitä tehdä, jos koira ei reagoi, mitä tehdä latenssin kanssa ja kuinka treenata kokonaisuuksia. Lisäksi kävimme käytännössä läpi mm. häiriöihin reagoimista ja puhuimme paljon siitä erosta, kuinka osa koiran toimista tapahtuu puhtaasti autonomisen hermoston kautta, osa on tietoisia ratkaisuja. Nämä asiat ovat tärkeitä erottaa toisistaan, sillä vain siten niitä voi ruveta muokkaamaan järkevästi.

Hanskaan jäi päällimmäisenä ajatus siitä, että mun täytyy analysoida ja katsoa, mitä koira antaa. Ei niinkään keskittyä vain treenisuunnitelman läpiviemiseen! Ja tän mä todella tunnustan! … aina vaikeuksien tullessa, kiihdytän vain omaa vauhtiani ja rupean toteuttamaan treenisuunnitelmaa ilman ajatuksen häivää… 

Lisäksi puhuimme paljon sheippauksesta ja sen vaikutuksesta koiran turhauman sietoon. Ja käytännössä huomasin, että  mä en todellakaan ole puhtaasti sheipannut Freddeä vaan ennemminkin yhä lisääntyvässä määrin langennut houkutteluun… ja sitä kautta olen itse asiassa onnistunut sheippaamaan koirasta hyvin hyvin passiivisen. Karua.

Kissahäiriön siedätys muuttui kotona ykkösteemaksi kera sheippauksen. Siinä onkin hommaa, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä!

Kyllä olikin hyvä koulutustuokio!!!

Seuraavalla viikolla kävimme Kristan ja Annukan kanssa Jessicalla. Mukava päiväreissu, joka alkoi hienosti, kun innoissani katselin muiden treenejä ja kyselin ruutu-neuvoja. Mutta sitten… huomasin, että toteutan treenikaavaa enkä katso koiraa. Ja toinen puoli mun osuudestani uppouduimmekin jälleen tuohon koiran sitoutumiseen ja siihen kuinka olen opettanut sen passiiviseksi… Huaaah! Kauheaa, mutta totuus on joskus.

Kävimme asioita läpi siis sydänjuuria myöden, mutta tärkeintä on, että näen ongelman ja voin ruveta työstämään sitä. Fredde on superhieno koira ja tämä yksi ongelma ei meitä kaada – se on vain työstettävä muiden asioiden lomassa. Sain hirveästi uskonvahvistusta asioihin vaikka takki tyhjenikin kertaheitolla. Kiitos Jessica! Kiitos Krista & Annukka!

Kotona katsoin tilannetta, ja havaitsin, että sheippaussessioissa Fredde kääntyi heti minusta poispäin ja odotti tuossa oudossa asennossa ad 20 s ennen kuin tarjosi muuta! Se siis todella on oppinut, että minusta poispäin kääntyminen on kannattavaa, sillä minä muutun silloin aktiiviseksi ja vedän koiran mukaani… Huoooaaaah!!!! Tukka lähtee päästä!!!

Aloitimme siis alusta. Vahvistin kaikkea minua kohden suuntautuvaa toimintaa ja lopulta katsekontaktia ja sillähän se koira lähti toimimaan. Otin myös ääni-CD:n taustalle käyttöön ja havaitsin, että äänisiedätystäkin täytyy ruveta tekemään…

Näin sujui hyvin muutama päivä, mutta sitten tuli seuraava romahdus, kun keskiviikkotreeneissä olin päivystyksen jälkeen väsynyt, enkä pystynyt prosessoimaan neuvoja järkevästi… ennen kuin reilun vuorokauden viiveellä. Kiitos Mika ja Riitta! Taas ajattelemisen aihetta!

Kotona tulin siihen tulokseen, että yksi osatekijä sitoutumattomuuden taustalla on siinä, että koira saa valita leikkiikö minun kanssani vai ei riippuen lelujen läsnäolosta tai olemattomuudesta… Voitte siis arvata, että koira lopettaa leikin heti, kun lelut menevät piiloon. Se ei siis miellä leikkimistä leikiksi ilman niitä. Yhdenlainen Don’t wanna don’t hafta-tilanne. Tätä rupesin sitten seuraavaksi työstämään ja parissa päivässä tilanne muuttui, niin, että nyt menemme lenkit iloisesti rallattaen ja leikkien, mutta leluja ja nameja tarjoillaan siinä ohessa tosi harvoin.

Koulutus-burn-outissa lähdin sitten Trainer’s Choice kana-koira-kurssille… Yritin myydä paikkaani, mutten (onneksi) onnistunut. Takki tyhjänä päätin lähteä vain aikaa kuluttamaan, kun Mikkokin lähti reissuun. Mutta yllättäin sain Jaanalta monta monta kirkastumista ajatuksiini! Nyt siis treeneihin lisättiin kosketuskeppitreenit kotona ja ulkona lähelläolotreenit. Em. keppileikillä uskoisin saavani muokattua koiran sitoutumista ja toisaalta kasvatettua ruoan arvoa vahvisteena. Lähelläolotreenit ovat sitten vain tosi kivoja! Ja kanojenkin kanssa olin edistynyt sitten viimeisen oikean kanakurssin!!! Pääsin piruetin alkuun molemmilla – ja olin äärimmäisen tyytyväinen itseeni!!! Ihan oikeasti!

Niin tai näin. Paljon on siis taas tapahtunut, mutta onneksi positiiviseen suuntaan. Viikonloppuna koirien kanssa touhuilut sujuivat leikiten. Niiden kanssa lenkkeily on nykyisin äärimmäisen ihanaa, sillä molemmat ovat kuulolla, kukaan ei vedä hihnassa ja aina loppulenkistä ajaudumme hurjaan hihnan tappamisleikkiin molempien kanssa. On aika ihanaa, kun koirat toimivat niin, että ne oikeasti ihan itte haluavat olla mun kanssani!

Ihkulta poistettiin kyljestä patti vajaa 2 viikkoa sitten ja se on ollut aikas rauhallisesti sen vuoksi. Ollaan toki tehty sisällä sheippailuja ja nyt koira osaa jotenkin kääntyä edestä sivulle (vasemmalle) ja viekkuun (oikealle) puolelleni ja aloitettiinhan me jalkojen välissä kävelynkin treenaus. Huisan hauskaa!!! Ihku on niin vaan ihana!

Tammikuun koosteet

Kovin on vaikea tiivistää, mitä tammikuussa on tapahtunut.

Kävin Huotarin Oilin ja Kiviahon Katjan tokopäivissä ja Vappu Alatalon motivaatiokoulutuksessa Fredden kanssa. Viimeiseen mun piti mennä Ihkun kanssa, mutta akutisoituneet ongelmat pikkukeepin kanssa aiheuttivat koiran vaihdon lennosta. Ja se kyllä kannatti. J Lisäksi olin yhden päivän kuuntelemassa Wiren Tommyn luentoa rodunomaisista käytöksistä.

Muutoin olen käynyt pari kertaa tavoitteellisen tokoporukan treeneissä, kerran maneesitreeneissä, neljästi keskiviikkoporukan treeneissä ja sekalaisen määrän olen treenannut Riitan, Kristan, Mikan, Tainan, Hellun ja Annukan kanssa sekä ihan muutaman kerran ihan yksinkin. Kovat pakkaset ovat vähentäneet ulkotreenausta melkoisesti ja pikkukoira on joutunut opettelemaan pukeutumista… Onneksi sisällä voi aina treenata jotain pientä.

Tällä hetkellä Fredde tykkää ruoastaan kauheasti, kun ollaan kotona! Se vahtii ruokahetkiään haukan lailla ja tästä onkin muodostunut melkoinen haaste treeneihin. Ulkotreeneissä kananugetit toimivat pieninä annoksina. Leluista vinkupallot ja punainen iso kongi taitavat olla nyt huipussaan. Lenkillä myös hihnan päässä oleva naru on jälleen toimiva peli. Siinä on kiva riekkua lämmitteeksi. Sos. palkkaukset kuten hypyttäminen, hillitty töniminen ja viime aikoina myös silittely pitkin rakastavin vedoin ovat kasvattaneet arvoaan. Tumpussa roikkuminen on ihanaa. Sisäänpääsy pakkasesta on arvokasta ja pepa iskeytyy tosi nopeasti maahan ulko-oven edessä kun tullaan kotio. Myös hihnassa vetämättömyys on alkanut saada arvoa ja uusimpana käytännön hommana Fredde on oppinut kävelemään mun takanani. Se on ihanan kätevää!

Ihku rakastaa sheippaussessioita ja on oppinut menemään selälleen maahan, kierimään selän kautta ympäri ja pyörähtämään lisäksi hyrränä mun edessäni! Jesh! Kanoille en näitä saanut opetettua, mutta porokoira oppi!!! Olen tilannut läjän Silvia Trkmanin DVD:itä ja Ihku saa testata niiden sisältöä ihan ensimmäisenä. Lenkeiltä kotiin palatessa mulla on yhä useammin molemmissa naruissa koirat, jotka repivät hihnaansa eri suuntiin niin että mun hartiat on irrota… Mutta voi jösses, kun ne on niin ihania! Ihku siis leikkii hihnallaan, Fredde hihnan päässä olevalla fleece-narulla. <3

Tämän hetken haasteet ovat lähinnä mun korvien välissä… Kuinka oppisin suunnittelemaan treenejä niin, että niissä olisi jokin punainen lanka. Mä hösään vain kaikkea niin kauheasti ja kaikki on kesken…No onneksi olen saanut treenikamuilta ja eri kouluttajilta kovasti eväitä, kuinka hommia työstää. Parasta oli ehkä viime sunnuntaina Vapun koulutuksessa, kun ymmärsin, että Fredde kyllä palkittuu sosiaalisesti, mutta sille pitää vain antaa niin paljon töitä, ettei se ehdi kyllästyä. Palkan halu on kova, ja odotuksen arvo kasvaa hiljalleen, kun vain olen kärsivällinen. Niinhän se tapahtui Ihkunkin kanssa, vaikka en meinannut millään jaksaa uskoa… Tärkeintä ovat hyvät hetket, ne liimaantuvat yhteen jossain kohden varmuudella.

Fredde kävi terveystarkastuksessa ja sillä todettiin A:n lonkat ja 0 kyynärät eli prima poika on! Ihkun eturauhasta tutkailtiin tuossa alkukuusta ja todettiin hyväksi. Koira saa siis pitää pallinsa ja kummallisen oireilun taustalla oli todenäköisesti kuitenkin mun liiallinen pupu-istumisen sheippaus ja lihaskivut… Ihku-raasu. Hullu emäntä teettää hulluja temppuja… J

Helmikuun tavoitteena on selkiyttää treenaamista niin, että keskittyisin nyt aina 3 asiaan / päivä. Voin treenata niitä vaikka sen 3 kertaa päivässä ja tällaista settiä jatkan aina 3 päivän ajan. Näin luulisi homman hiljaa etenevän! Nyt tammikuun lopun teemana on seuraaminen, luoksetulo ja tunnari. Seuraavaksi kehiin voisi ottaa vaikka kaket, noudon ja ruudun, sitten jäävät, merkin ja paikkamakuun…

Vuosi vaihtui...

Viime vuosi 2013 on ollut näin koiraelämän kannalta todella merkittävä!  Se oli Fredden ensimmäinen kokonainen vuosi meillä ja Ihkun ensimmäinen jäähdyttelyvuosi. Minulle se oli jonkinlainen keski-ikäistymisen vuosi… ;)

Osallistuin monenlaisiin koulutuksiin, mutta Susan Garrettin Recaller's 4.0 ja sen myötä laajennettu jäsenyys Inner Circle –tasolle ovat varmasti olleet merkittävimmät. Ko. nettikurssin kautta olen lukenut valtavasti materiaalia ja seurannut videopostauksia ja saanut myös aivan henkilökohtaista ohjausta Fredden tuomien haasteiden ratkaisemiseksi. Lisäksi olen ruotinut asioita useampaan kertaan Heiniemen Riikan kanssa ja nämä keskustelut ovat syventäneet oivalluksia entisestään.

Muutoin olen osallistunut Tamskin Valkkuryhmän koulutuksiin ja päässyt sitä kautta nauttimaan sekä Christa Enqvistin, Satu Taskisen että Katja Kiviahon opeista. Tamskin muun koulutustarjonnan kautta osallistuin sekä Jessica Svanljungin että Maria Brandelin koulutuksiin, joiden tunneilla kävin myös yksityisesti että Toko-valmennusrenkaan kevätleirin kautta kuunteluoppilaana. Kesällä pääsin myös uudestaan Satun silmien alle Ylökk'in tokopäivässä. Syksyllä pääsin Oili Huotarin oppiin Nuorten koirien ringin sijaisena ja lisäksi nyt 4.1.14 olin Oilin silmien alla uudelleen SDP:n järjestämässä tokopäivässä. Viime keväänä osallistuin Jaana Rajamäen ja Trainer's Choicen Perustaidot koirallesi –kurssille ja nyt syksyllä olin Eva Bertilssonin Fun with Positions -kurssilla. Viime kesänä pääsin Talasmäen Annen lampaita pyörittelemään ja Annen kautta myös Petri Keski-Korpelan paimennuspäivään. Syyskuussa osallistuin Ruotsissa Carin Söderbergin paimennusleirille. Syksyllä kävin vielä Jalosen Mikan rauhoittumisyksärillä. Valtava määrä koulutusta!!!

Lisäksi olen saanut konsultaatioapua Janne Madetojalta ja Uldan kasvattajalta Päivi Uttuslieniltä, huikeasti käytännön treeniohjausta Anne Talasmäeltä, Kati Selkämaalta, Riitta Kivimäeltä, Annukka Hulkolta, Helena Korpelalta, Krista Karhulta, Mika Jaloselta, Jukka Kivistöltä ja Outi Hermiöltä. Lisäksi olen saanut treenata upeissa treeniporukoissa, joista tärkeimpinä viime kauden Valkkuryhmä ja nyt Tamskin tavoitteellisten ryhmä, maneesiporukka ja nyt uusimpana Koirakoutsin keskiviikkojengi. Harmillisen vähän on tullut treenattua yhdessä vanhojen ystävieni Marikan, Sallan ja Sarin kanssa, mutta muutamia kertoja onneksi sentään. Yksittäisiä treenikertoja on lisäksi monen muun ihmisen kanssa mitä erilaisimmissa paikoissa unohtamatta ihan peruskimppalenkkejä, joiden aikana olen voinut muokata koirieni toimintaa ihan arjessa. Kokeissa ja kisapaikoilla olen tavannut äärimmäisen mukavia ihmisiä, joiden kanssa koirailua on ruodittu edelleen. Kiitos kaikille teille!!! Ilman ystäviä ja koirakavereita tämä ei onnistuisi eikä olisi minkään arvoista! Kiitos myös Mikolle osoittamastaan kärsivällisyydestä ja tuesta mitä kummallisimmissa asioissa <3!

Katselin juuri asettamiani tavoitteita vuodelle 2013 ja omalta osaltani olen niitä kyllä saavuttanut jopa enemmän kuin uskalsin uskoa! Jesh! Rentoutta ja hyvää mieltä on tullut, vaikka välissä onkin ajettu vuoristorataa. Kun toiset ovet sulkeutuvat, toiset avautuvat.

Ihkun tavoitteista saavutettiin FH2-koulutustunnus ja näyttelytulos, joka oli toivomaani parempi eli EH! TVA-titteli on valunut kauas kauas pois, mutta elämä pörröisen porokoiran kanssa on muuttunut aivan valtavan paljon aiempaa sujuvammaksi ja sitä on tullut jo lähes kainalokoira! <3 Olen siis enemmän kuin tyytyväinen otukseen.

Fredden suhteen elämä on myös helpottanut. Alan vihdoinkin oppia ja ymmärtää pientä eläintä ja se on oikeasti niin superkultainen, ettei paremmasta väliä! <3 Tavoitteita oli asetettu kevyesti, jottei tulisi liikaa paineita ja kaikkea on saavutettu enemmän kuin uskalsin toivoa. Kelpietä voi nykyisin pitää irti kohtuullisen turvallisesti ja autojen yms. väijyminen on muisto vain viime keväisestä… vaikkei aivan täysin olekaan kadonnut. Tokossa olemme päässeet huikean pitkälle, vaikka mä olen edelleenkin opetteluvaiheessa tuon eläimen käsittelyn ja kriteerinpidon suhteen! Paimennus saa perhoset mahaani ja viimeisimpänä olen ruvennut hiljaa unelmoimaan agilitystä. Pk-ura on jäänyt suunniteltua vähemmälle ja voi olla, että se tippuu vallan pois kuvioista, kun kaikkea en kuitenkaan ehdi enkä jaksa tehdä. Ja hei! Me käydään lisäksi Fredden kanssa juoksemassa pari kolme kertaa viikossa! Se on huikeaa, kun tuo eläin haluaa juosta!

Tulevan vuoden 2014 tavoitteet ja suunnitelmat:

Ihku kohtaa mahdollisesti kastraation tuoman helpotuksen elämäänsä. Tilanne on nyt vakavasti harkinnassa myös ilmeisen eturauhastulehduksen vuoksi. Se saa toimia pitkälti kotikoirana ja Fredden parhaana koirakaverina. Harjoittelen edelleen sen kanssa kaikkea SG-hömppää ja olen menossa myös Vappu Alatalon motivaatiokoulutukseen. Tavoitteellinen treenaaminen on nyt tauolla ja sen suhteen mietin, mitä teen, kun näen kuinka tilanne etenee kaiken suhteen. Haaveilen edelleen TVA-arvosta, mutta nyt siihen tähdätään oikeasti vain koiran ehdoilla. FH-tavoitteet on saavutettu niiltä osin kuin uskon meillä olevan mahdollisuuksia, se siis todennäköisesti jää pois kuvioista. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Fredden pään menoksi on paljon suunnitelmia. Toivon vain, etten edelleenkään laita sille tai itselleni liikaa paineita. Nopeasti oppivan ja aktiivisen koiran kanssa kaikki on niin helppoa ja jotenkin kevyttä, vaikka eivät ne asiat ilmaiseksi senkään kanssa muodostu. Tavoitteena olisi startata tokossa keväällä 2014 ja mahdollisesti osallistua SM-alokas-kokeeseen heinäkuussa Tamskin joukkueessa. Treeneissä on siis paljon tehtävää kokonaisuuden ja häiriökestävyyden suhteen, mutta mulla on luottoa tuohon eläimeen ja itseeni. Katsotaan mihin saakka päästään. Tavoitteena on myös hakea Nuorten koirien rinkiin jahka seuraava haku on.

Tavallisen elämän opettelussa on vielä paljon asioita, joita pitää  työstää, joten se on edelleen meillä ykkösharrasteena. Kesän tullen toivon pääseväni jälleen paimentamaan ja mahdollisesti myös agiliitämään, jos nyt vain jaksan vääntää noita perusteita ensin itse. PK-lajien suhteen katsellaan palaako motivaatio talven jälkeen… jos talvea nyt tulee lainkaan.

Kiitos vielä kerran kaikille matkan varrella kohtaamilleni ihmisille ja kiitos Maria Winbergille loistavasta pienestä koirasta! Sinä osasit kyllä valita oikean pennun minulle!