Sivut

torstai 30. tammikuuta 2014

Tammikuun koosteet



Kovin on vaikea tiivistää, mitä tammikuussa on tapahtunut.

Kävin Huotarin Oilin ja Kiviahon Katjan tokopäivissä ja Vappu Alatalon motivaatiokoulutuksessa Fredden kanssa. Viimeiseen mun piti mennä Ihkun kanssa, mutta akutisoituneet ongelmat pikkukeepin kanssa aiheuttivat koiran vaihdon lennosta. Ja se kyllä kannatti. J Lisäksi olin yhden päivän kuuntelemassa Wiren Tommyn luentoa rodunomaisista käytöksistä.

Muutoin olen käynyt pari kertaa tavoitteellisen tokoporukan treeneissä, kerran maneesitreeneissä, neljästi keskiviikkoporukan treeneissä ja sekalaisen määrän olen treenannut Riitan, Kristan, Mikan, Tainan, Hellun ja Annukan kanssa sekä ihan muutaman kerran ihan yksinkin. Kovat pakkaset ovat vähentäneet ulkotreenausta melkoisesti ja pikkukoira on joutunut opettelemaan pukeutumista… Onneksi sisällä voi aina treenata jotain pientä.

Tällä hetkellä Fredde tykkää ruoastaan kauheasti, kun ollaan kotona! Se vahtii ruokahetkiään haukan lailla ja tästä onkin muodostunut melkoinen haaste treeneihin. Ulkotreeneissä kananugetit toimivat pieninä annoksina. Leluista vinkupallot ja punainen iso kongi taitavat olla nyt huipussaan. Lenkillä myös hihnan päässä oleva naru on jälleen toimiva peli. Siinä on kiva riekkua lämmitteeksi. Sos. palkkaukset kuten hypyttäminen, hillitty töniminen ja viime aikoina myös silittely pitkin rakastavin vedoin ovat kasvattaneet arvoaan. Tumpussa roikkuminen on ihanaa. Sisäänpääsy pakkasesta on arvokasta ja pepa iskeytyy tosi nopeasti maahan ulko-oven edessä kun tullaan kotio. Myös hihnassa vetämättömyys on alkanut saada arvoa ja uusimpana käytännön hommana Fredde on oppinut kävelemään mun takanani. Se on ihanan kätevää!

Ihku rakastaa sheippaussessioita ja on oppinut menemään selälleen maahan, kierimään selän kautta ympäri ja pyörähtämään lisäksi hyrränä mun edessäni! Jesh! Kanoille en näitä saanut opetettua, mutta porokoira oppi!!! Olen tilannut läjän Silvia Trkmanin DVD:itä ja Ihku saa testata niiden sisältöä ihan ensimmäisenä. Lenkeiltä kotiin palatessa mulla on yhä useammin molemmissa naruissa koirat, jotka repivät hihnaansa eri suuntiin niin että mun hartiat on irrota… Mutta voi jösses, kun ne on niin ihania! Ihku siis leikkii hihnallaan, Fredde hihnan päässä olevalla fleece-narulla. <3

Tämän hetken haasteet ovat lähinnä mun korvien välissä… Kuinka oppisin suunnittelemaan treenejä niin, että niissä olisi jokin punainen lanka. Mä hösään vain kaikkea niin kauheasti ja kaikki on kesken…No onneksi olen saanut treenikamuilta ja eri kouluttajilta kovasti eväitä, kuinka hommia työstää. Parasta oli ehkä viime sunnuntaina Vapun koulutuksessa, kun ymmärsin, että Fredde kyllä palkittuu sosiaalisesti, mutta sille pitää vain antaa niin paljon töitä, ettei se ehdi kyllästyä. Palkan halu on kova, ja odotuksen arvo kasvaa hiljalleen, kun vain olen kärsivällinen. Niinhän se tapahtui Ihkunkin kanssa, vaikka en meinannut millään jaksaa uskoa… Tärkeintä ovat hyvät hetket, ne liimaantuvat yhteen jossain kohden varmuudella.

Fredde kävi terveystarkastuksessa ja sillä todettiin A:n lonkat ja 0 kyynärät eli prima poika on! Ihkun eturauhasta tutkailtiin tuossa alkukuusta ja todettiin hyväksi. Koira saa siis pitää pallinsa ja kummallisen oireilun taustalla oli todenäköisesti kuitenkin mun liiallinen pupu-istumisen sheippaus ja lihaskivut… Ihku-raasu. Hullu emäntä teettää hulluja temppuja… J

Helmikuun tavoitteena on selkiyttää treenaamista niin, että keskittyisin nyt aina 3 asiaan / päivä. Voin treenata niitä vaikka sen 3 kertaa päivässä ja tällaista settiä jatkan aina 3 päivän ajan. Näin luulisi homman hiljaa etenevän! Nyt tammikuun lopun teemana on seuraaminen, luoksetulo ja tunnari. Seuraavaksi kehiin voisi ottaa vaikka kaket, noudon ja ruudun, sitten jäävät, merkin ja paikkamakuun…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti