Sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ihkun 1. EVL-koe!

Eilen Ihku korkkasi vihdoista viimein evl:n. Maneesikoe järjestettiin Mäntässä ja tuomarina toimi Ossi Harjula.

Koe oli minun kannaltani menestys, vaikka pistesaldo oikeutti hädintuskin 3. tulokseen. Onnistuin olemaan rento ja tekemään asioita oikeasti yhdessä koiran kanssa. Yleisö, tuomari ja liikkuri unohtuivat kokonaan, siellä olimme vain me - minä ja Ihku! <3 Haasteet muodostuivat pitkälti maneesin pohjasta ja ikävistä sattumuksista, joihin toki vaikuttaa vielä riittämätön varmuus liikkeiden oikean suoritustavan suhteen.

Eli paikallaoloista Ihku sai 10p molemmista ja oli ilmeisesti pitänyt myös tassunsa paikoillaan, sillä sen edessä maassa ei ollut ylimääräisiä jälkiä! Hienoa! Ja sekä kehäänmeno että sieltä poistuminen tapahtuivat ihan rennosti.

Yksilöliikkeet suoritettiin kahdessa osassa. Seuraamisesta 8. Kaavio oli pitkä ja alusta hieman hankala - olin todella tyytyväinen tähän! Zetari 7, sillä siinä seuraaminen oli huonoa ja varmistin viimeisenä tulevan istumisen.   Luoksetulosta 0! Ihku teki jälleen kerran kiihdytyksen stoppimerkin kohdalla ja maasta viimeisen pätkän luoksetuloon tarvittiin vielä kaksi käskyä. Auuuuh! Mitä ihmettä mä teen ton stopin kanssa! :) Mutta oikeasti - mua vain nauratti! Tästä ruutu, josta saimme 9,5p, jotain pientä siinä, mutta olin tosi tyytyväinen.

Kakkososuuteen lähdimme jälleen hyvissä tunnelmissa. Ohjatusta saimme 7, vaikka oman arvosteluni mukaan sen olisi pitänyt olla 0. Ihku takertui katseellaan "vasemman" puoleiseen kapulaan, vaikka meille olikin arvottu toinen suunta. Se lähti käskystä vauhdilla suoraan noutoon, mutta tiukalla "up"-käskyllä sain kuin sainkin pysäsytettyä sen merkin ympyrän sisäpuolelle. Siitä käskyjä "oikealle" ainakin 3 ja yksi ylimääräinen pysäytys - ja jotenkin ihmeellä Ihku nouti halutun kapulan! Mutta... omasta mielestsään se teki väärin, ja sen ilme lätsähti täysin tämän jälkeen... Metallista saimme sitten sen 0. Ihku ei edes yrittänyt nostaa kapulaa. Kehuin sen siitä huolimatta ja yritin tsempata koiraa parhaani mukaan. Tunnarista saimme sitten sääli-6p. Lähtö oli loistava, valinta ok, mutta paluussa koira tiputti kapulan kolmesti ja lopulta noukin sen maasta ja pyysin koiran sivulle edestä seisomasta. Kehuin sen kuitenkin edelleen ja yritin hieman nostattaa viimeisiin kakeihin. Näistä 6p eli istumiseen tarvittiin 3 käskyä, sen jälkeen loput vaihdot mallikkaasti ja liikkumatta. Mutta koira-ressu oli kyllä aivan liiska...

Onneksi Ihku piristyi huomattavasti saatuaan lampaankylkeä kehän ulkopuolella. Olin oikeasti todella tyytyväinen pieneen koiraani! Ohjatun noudon aiheuttama litistyminen oli tosi harmillista, mutta harjoitellaan lisää vaan!

Loppusaldo siis 196p/3.palkinto.

Kilpailukirjojen palautuksessa ja palkintojenjaossa olin Fredden kanssa. Taputukset paremmin menestyneille olivat Freddelle kuitenkin hieman liikaa ja se alkoi kiljua ja riehua sylissäni. Onneksi namit olivat lähellä ja sain siirryttyä hieman kauemmaksi tilanteesta - kyllä pentu siinä sitten rauhoittuikin. Mutta on se reaktiivinen!

Kävimme hieman treenaamassa kehässä luokkien välissä - hiukan kontaktin vahvistamista "pyytämisestä", peruutuksessa seuraamista ja ystävällisen liikkurin avustamana luoksetulo, joka oli superhieno! Hienosti penne odotti kiljumatta ja tuli aivan täysillä luokse leikkimään. :) On se vaan hieno!!! <3

Kotosalla metsälenkillä Ihku oli palautunut hyvin kokeesta ja se haastoi mua leikkiin onnellisena! Ihanaa! Mulla on kaksi maailman hienointa koiraa! Ja olen aiemmin saanut elää kahden yhtä hienon koiran kanssa! Mikä onni! <3

Oman mielentilani hallinnan suhteen kiitän Katri Syväristä ja Esa Ikosta loistavasta ohjauksesta NLP-kurssilla. Toki mielentilan hallinta on prosessi, jota saan opiskella koko ikäni, mutta kurssin aikana ja sen jälkeen se on edennyt aimo harppauksella eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti