Ulkotreenikausi korkattu!!!!

Tällä viikolla olen korkannut ulkotreenikauden! Ihanaa! Fredde on kasvanut niin, ettei se jäädy heti omaa vuoroaan odotellessaan ja toisaalta sen kärsivällisyys on myös kasvanut niin, ettei se räjähdä innosta ja odottamisen turhaumasta. Okei. Muutaman kerran olen joutunut hieman kieltämään sitä, mutta pääosin penneli on odottanut ihan hiljaisena omaa vuoroaan. Toki Ihkun treenisessiot ovat olleet lyhyitä ja aluksi tehtiin ihan lähellä Freddeä. Nyt ollaan kuitenkin tehty Ihkun kanssa jo ohjattua noutoa ja vauhtipalkkauksia ja hyvin F pysyy nahoissaan. Luulen, että pahin asia on se, kun minä etenen pennun mielestä liian kauas…

Ensimmäiset ulkotreenit tein niin, että heittelin penskulle nameja ja Ihkulle palloa. Omalla vuorollaan pensku saa tehdä asioita kytkettynä, sillä sen pinna ei ulkona riitä kuitenkaan keskittymään harjoituksiin aivan täpöllä. Näin voin poistaa kilpailevat ärsykkeet ja pääsen oikeasti vahvistamaan yhdessä tekemistä ilman konflikteja.

Fredde aloitti treenit istumisilla ja maahanmenoilla, mutta huomasin heti, että ulkona moinen harjoitus on liian vaativaa. Muutaman testauksen jälkeen näyttää treenimoodi löytyneen. Teemme vinkupalloleikkiä ja kosketuskeppiä ja mikäli nämä sujuvat, myös muita harjoituksia. Eilen huomasin, että Freddellä oli hieman vaikeuksia luopua vingusta leikin jälkeen, joten senkin osuutta on kuitenkin tarkoin säädeltävä. Varsinaisena harjoituksena teimme istumisen ja maahanmenon erottelua ja hyvinhän tuo alkaa sujua.

Ihkun kanssa ulkotreeniteemana on ollut siis seuraamisen ja sen eri osien vahvistaminen sekä ohjattu nouto. On ihana nähdä kuinka hommat etenevät! Nyt oikean ja vasemman erottelu on vahvistunut ja eilen koira meni pomppuloikkaa merkille, mikä on siis loistavaa, kun kyse on Ihkusta! Sehän ei ole maailman nopein, mutta tehdessään pomppuloikkaa, se on todella innoissaan! Muru…

Ja kaikki aivan alusta jälleen kerran!

Tiistaina oli 4/5 sessio Fredden koirakoulussa, ja voioih! kun se oli tuskallista! Sain lähes kanakurssiaffektikohtauksen... Koottuani itseni tajusin, että ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin että alan oikeasti muuttamaan omaa toimintaani ja opettelemaan kouluttamaan paremmin! Voisin nyt oikeasti keskittyä itseni ja ajtusteni muokkaamiseen ilman, että yritän säveltää uusia metodeja jo toimiviksi todettuihin... Pakkoko mun on olla muka niin viisas, että voisin tuosta vain muuttaa hommat paremmiksi?!

Ostin kelloon patterin. Se oli ensimmäinen tärkeä asia. Ja tänään palasin treenimatkalta takaisin,kun huomasin, että kello jäi keittiöön. En siis treenaa enää ilman. Nyt kahden päivän harjoittelun aikana olen huomannut, ettäkello myös toimii; mun stressitaso on laskenut ja molemmat koirat ovat kärppänä paikalla, kun niiden lyhyt koulutusvuoro alkaa. En voi myöskään koulutella tyhjänpäiväisiä, sillä aikaa ei ole sellaiseen. Jokainen kotitreeni on nyt ollut n. 4 x 1minuutin mittainen. En tee sen enempää sessioita, vaikka haluaisin. Se ei ole koulutuksellisesti järkevää, sillä en pysty etenemään enää omassa päässäni.

Tiistaina sheippasimme koirille maahanmenon ja aloitimme keston kasvatuksen ja häiriökestävyyden opettamisen. Fredden kanssa huomasin, etten osaa edes sheipata kunnolla... Olen hidas enkä ole pitänyt perusteista kiinni: Click for action, pay for position! Mutta, kun näin tein niin kyllä homma alkoi sujua. Nyt Fredde osaa mennä kotona vihjeestä maahan 12x/min, kun häiritsen sitä samalla heiluvalla narupallolla! Treeneissä ulkopuoliset häiriöt toimivat riittävästi, siellä vahvistan vain peruskäytöstä ja yritän saada frekvenssin tarpeeksi suureksi. Paikkamakuussa F-miäs kestää olla minuutin häirittynä ja välissä palkaten - aamulla mätkin sitä Ikea Råtalla ja koira vain makasi liikkumatta... ;)

On vaikea uskoa, mutta mä yritän, sillä jotain uuttahan ihmisen täytyy opetella.

Ihku treenaa sisällä nyt todenteollaoikean ja vasemman erottelua - taas! Mutta nyt minuutin seteissä sekin. Jäävien erottelu sujuu jo hyvin, miksi se ei siis tätäkin oppisi?!

Kaikista ihaninta on se, että mulla on maailman ihanin pentu ja voin nauttia sen kanssa touhuamisesta ilman suorituspaineita sen oppimisesta. Pääasia on, että mä opettelen ja opin - koira oppii kyllä siinä sivussa.

Perustaidot koirallesi -kurssi puolivälissä

Fredde on osallistunut perustaidot koirallesi -kurssille Trainer's Choicella ja mä oon oppinut taas niin valtavasti, että jaksan vain ihmetellä, kuinka mä aina voinkaan oppia niiiiiin paljon!!! Toki kurssilla on tullut jo  paaaaljooon tuttua asiaa, mutta muutamia helmiä kuitenkin taas.

Ensimmäisenä treenipäivänä oivalsin ärsykenäkymän tärkeyden eli kuinka tärkeää on, että koira alkuvaiheen opettamisessa näkee saman näkymän silmiensä edessä joka kerta kun se on nielaissut namin ja on valmiina uuteen yritykseen! Tämän tajuttuani sain molemmille koirille opetettua tolpan kierron alle vuorokaudessa... ja se on ollut mulle tosi haastavaa aikaisemmin! Samalla sain parannettua ihan kaikkea Fredden perusharjoittelua mutta Ihkun kanssa treeneissä toistuva iänikuinen perusasentoon tulon kirous alkoi myös hävitä!!!

Toinen suuri asia oli asioiden yksinklertaistaminen eli treeni täytyy alkuopetuksessa muodostaa mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta koira onnistuisi mahdollisimman hyvin ja vahvistetiheys olisi mahdollisimman nopea! Nyt, kun annan kosketuskepin aivan koiran pään tasolle ja namitan sen myös samalta korkeudelta, pääsen helposti toitomääriin n.20/30s. Sama asia lätkän kanssa. Kun koiran tarvitsee astua lätkälle vain 10-20cm, saan toistoja uskomattoman paljon suuremman määrän kuin silloin, kun etäisyys on 1 m.

Luennolla käytiin läpi Ei-sanan problematiikkaa ja uskon, että minulle Ei-sana on hätäsana, jota käytän,kun hermoon menossa ja ikäänkuin varotan tällä koiraa siitä... Muutoin yritän oikeasti keksiä aina jonkin positiivisemman tavan selvitä tilanteesta eteenpäin. On kuitenkin tilanteita, jolloin en siihen pysty ja silloin on hyvä, että minulla on tuo pieni sana, jonka tarkoituksena on sanoa koiralle, että nyt kannattaa lopettaa toiminta ja katsoa omistajaan, sillä kohta ei hyvä heilu, jos et niin tee... :)

Muita asioita joita olen havainnut, ovat ihan tuo kosketuskepin monimuotoisuus koiran käytöksen aktivoinnissa ja lähellä olo -leikin hienous! Wow! En olisi uskonut, että aloitan joskus tokotreenit kosketuskepillä, mutta näin tein torstaina ja wow! miten hienoa, kun sain Ihkun aktivoitumaan ilman, että mun tarvitsi houkutella sitä hiukkaakaan!

Kyllä uuden opettelu on vain hienoa! Kerrokset kasaantuvat hiljalleen ja opitut asiat alkavat muodostua vakiintuneiksi toimintatavoiksi. Aikaa tässä näemmä menee, mutta mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa.

Jos haluat olla parempi, harjoittele perusteita! -Bob Bailey-

Ihkun moottorista

Eilen tajusin vihdoista viimein sen, mitä Sari on minulle vuosikausia jauhanut, mutta jota en ole halunnut uskoa… Eli Ihkun moottorin akku ei vain riitä kovin pitkäkestoiseen ja intensiiviseen suorittamiseen. Heh! Kaikki muut ovat varmuudella nähneet tämän, mutta mun uskoni on näköjään tosi kova J

Olen tässä joulukuun alkupuolelta pohtinut, miksi Ihku on niin vetelä, kun se oli aikaisemmin niin hyvä!? Ero marraskuun ja joulukuun välillä on suurin. Syytin alkuun itseäni, siitä, että olen jälleen vaatinut koiralta liikaa ja onnistunut jotenkin litistämään sen henkisesti vaatimuksillani. Eilen kuitenkin havaitsin (ihan oikeasti! ;)), että koira on kyllä onnellinen ja leikkii ja tekee, mutta kun virtaa ei pitkän päivälenkin ja pennun kanssa painimisen jälkeen ole jäljellä, niin ei sitä vain ole, vaikka kuinka haluaisin!

Ongelmanahan on mun kova tarve treenata ja tehdä… En ole vain malttanut antaa koiran tehdä vähempää… Itsekästä ja ajattelematonta, mutta sitähän elämä usein on. No nyt minulla onneksi on tuo pikkukoira, jonka energiataso on todennäköisesti huomattavasti sopivampi minulle kuin porokoiran. Jatkossa yritän siis rajoittaa Ihkun lenkkejä ja riekkumista penskun kanssa ainakin maanantaisin ja sunnuntaisin, kun treenit ovat illalla. Teen sen kanssa vain pienen lenkin ja jatkan sitten pennun kanssa seuraavalle. Silloin kun treenit voidaan vetää ennen lenkkiä, voin antaa koiran riekkua niin paljon kuin se tahtoo. Ja tämä sama metodi täytynee ottaa kesäkaudella käyttöön myös jäljestämisen suhteen… Jos haluan innokkaan koiran treeneihin, mun on yksinkertaisesti pakko laskeskella, kuinka energiamäärä saadaan riittämään. Parempi harvat ja onnistuneet treenit kuin monet ja väärässä henkisessä tilassa tehdyt!

Vuosi 2012 ja tavoitteet seuraavalle vuodelle

Viime vuosi alkoi synkästi, sillä Ursula Kuuttinen jätti meidät. Vieläkin puristaa rinnasta, kun vain ajattelen sitä söpökkiä. Onnellista asiassa oli tietenkin se, että Ulda ei ehtinyt muuttua vanhukseksi. Se lähti tästä maailmasta rauhoittavasti häntäänsä heilutellen. Olen onnellinen, että olen saanut tuntea niin ihanan olennon kuin mitä Ulda oli!

Ihkun kanssa eleltiin kevät ja opeteltiin perusasioita. Elämä sen kanssa on helpottanut hiljalleen ja yhteistyö on alkanut löytyä niin arkielämässä kuin harrastuksissakin. Kesällä poju alkoi ensimmäistä kertaa ikinä tarjota vatsaansa rapsuteltavaksi ja alkoi myös viihtyä sohvalla kainalossa.
Harrastuspuolella tokon voittajaluokka läpäistiin helmikuussa ja evl:ssä startattiin marraskuussa. Kesä sujui taas aika lailla jäljestäen ja syksyllä startattiin FH2:ssa. Jäimme kuitenkin ilman tulosta harhajäljelle hairahtamisen vuoksi. Harrastuspuolella saavutimme siis hyvin asetetut tavoitteet, arkielämän puolella koira yllätti minut kehityksellään! Se on edistynyt valtavasti… ja ehkä myös minäkin. Kävin syyskuussa NLP-1-kurssin ja moni asia elämässä selkiytyi sen myötä. Tästä on hyvä jatkaa.

Kesän alusta aktivoiduin kelpie-projektissani ja Maria Brandelin avustuksella sain yhteyden Kennel Tanspotin Maria Winbergiin. Marraskuussa Fredde alias Tanspot Son muutti sitten meille elämää sulostuttamaan. Se on ihana… monessa asiassa ihan kuin Ulda… <3

Tulevan vuoden tavoitteet sitten:
Ihku:
Tavoitteena TVA. Mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja yritetään tehdä asioita yhdessä. Näyttelytuloskin uupuu vielä, mutta eiköhän se saada jostain, jos vain nuo toko-tulokset saadaan kasaan. Hyvässä mielentilassa Ihku alkaa olla aika varma evl:n suhteen, mutta mielentila on vielä kovin häilyväinen ja häiriöitä on vaikea aina ennakoida.
Jäljestämisen suhteen tavoitteena on jatkaa siitä mihin jäätiin eli varmuutta vain lisää ja pidempiä jälkiä. Ehkä syksyllä oltaisiin taas yrittämässä FH2:sta. Koulari on toki haaveena…

Fredde:
Tavoitteena arjen opiskelu ja oppimisen oppiminen. Tarkoituksena on vain touhuta kaikkea tulevan vuoden aikana. Treenauksiin sisältyvät samat lajit kuin Ihkulla eli toko ja peltojälki, mahdollisesti tehdään myös esineruutualkeita ja ehkä testataan myös paimentamista?

Minä itte:
Tavoitteena lisääntyvä rentous ja mielenhallinta. Työsarkaa piisaa! Ja lisäksi haluan oppia lisää kaikkea tähän koira- ym. elämään liittyvää!

Joulua ja pikkumurheita...

Joulu tuli ja meni. Kerrankin hösäsin joulua vain ihan pari päivää ennakolta – elin siis ehkä hieman aiempaa enemmän hetkessä! Sen seurauksena tosin lahjat jäivät pääosin ostamatta, mutta laskin, että maailmassa on jo niin paljon kaikkea, ettei se enää mun pikkuostoksistani kummemmaksi muutu… Jos menetin jonkun ystävän lahjattomuuteni takia, niin se oli varmaan sitten tarkoitettu siten ;).

Koiratkaan eivät saaneet lahjoja muuta kuin siskoltani possunkorvat! Ja nekin annettiin jo ennakolta…

Joulua juhlistettiin kuitenkin useampana päivänä, joten kyllä sitä touhua riitti! Ensin juhlittiin mun lähisuvun kesken, sitten käytiin anoppilassa ja sitten aattona kemuteltiin ystävien kera… Mutta mikä tärkeintä – joulupäivänä ja tapanina mä lepäsin ja mietin mihin olen taas elämäni kanssa kiirehtimässä! Lenkkeilin koirien kanssa ja niiden treenauksessa keskityin oleelliseen eli asenteeseen. Lukaisin myös Hagströmin Från valp till stjärna-kirjasta oleellisimmat harjoitukset ja kirjasin ylös mitä Freddeliinin kanssa kannattaa seuraavan tehdä. Samalla huomasin, että monet Ihkun toimintatavat ovat ihan minun sille opettamiani… Mm. seuraamisessa hidastelu tulee ihan siitä, että minä aina pysähdyn palkkauksessa, jolloin pysähtyminen ikäänkuin linkittyy liikkeen loppuun! Ja ihan vastaavasti olen opettanut koiralle jääviin hitaan tekniikan… Voi mua! J

Fredden koulutuslistaan tuli lähes 40 eri kohtaa, joita kaikkia täytyisi hiljalleen rakentaa… enkä saanut nouto-osuutta edes mukaan tähän! No aikaahan on! Oleellisinta nyt on oikean tunnetilan ja sitoutumisen rakentaminen treeneihin ja jokapäiväisen elämän harjoittelu… Sitä samaahan teen edelleenkin myös Ihkun kanssa eli harjoittelua koko elämä!

Autojen jahtaus yltyi joulun tienoilla jo pienoiseksi ongelmaksi, vaikka olen yrittänyt huomioida Fredden toiminnan koko ajan. Se väijyi vastaantulevia autoja ja siirtyi litteänä niiden perään… Aina en ehdi namittaa koiraa ennen kuin auto jo tulee, ja silloin homma menee helposti plörinäksi. Pääosin olen kuitenkin onnistunut keskittynyt asiaan ja namittelemaan pentua kontaktista paljon jo ennen kuin ensimmäistäkään autoa näkyy. Olemme käyneet ihan varta vasten autoja katsomassa Teiskontien vierellä ja homma on tuottanut tulosta – eilen väijymistä ei ilmennyt lainkaan!

Toinen käytännön ongelmaksi muodostunut asia on ollut pikkukoiran reaktiivisuus ympäristöönsä. Ymmärrän kyllä pennun puhkumisen outojen asioiden suhteen, mutta ajoittain Fredde näyttää palkittuvat hälytyksestään niin, ettei se palaudu enää vaan jää vain karvat pystyssä louskuttamaan kaikelle mahdolliselle. Huaah! Haluaisin kouluttaa koirani mahdollisimman pitkälle positiivisesti vahvistaen, mutta näissä tilanteissa olen ollut aika voimaton pelkin positiivisin avuin, kun tilanteesta ei pääse poiskaan, Eilen hermostuin pennulle todenteolla ja otin tiukan ravistusotteen elukkaan. Sittemmin lyhyt "Ei" on riittänyt lakkauttamaan orastavan rähinän. Tämän jälkeen olen sitten vahvistanut positiivisesti oikeaa toimintaa… Ikävää, mutta hysteriaan ei näytä auttavan pelkkä positiivisuus – kierre on katkaistava, ennen kuin se yltyy mahdottomaksi!

Kotona yksinolo on kolmas ongelmakohta. Homma sujui jo ihan hyvin, kun koirat olivat alakerran huoneessa, mutta Fredde on tehokkaasti oppinut pakenemaan aitauksestaan ja aitaus siirrettiin nyt joulun alta yläkertaan yökyläilijöiden vuoksi… Tänään koirat suljettiin siis kiireessä kylppäriin, ja päivällä töiden jälkeen saan todella miettiä, kuinka ratkaista tämä pieni ongelma… ellei Ihku hermostu ja listi pentua jo päivän aikana… En haluaisi antaa  koirien riehua aivan vapaasti, mutta pentu ei kestä olla yksin ilman Ihkua… Tai kyllä se kestää, mutta huuto on kamala ja naapurit hermostuu pian. Jep jep. Pentu muistuttaa Uldaa tässäkin… onneksi muut muistuttavat asiat ovat positiivisia!!!

Pieniä huolia ja murheita siis, mutta pääosin elämä on ihanaa ja pentu on todellinen helmi! Voi, kun osaisin aina nauttia siitä ja kaikesta muustakin täysin siemauksin! Eilen kuulin, että Fredden emolla Megillä oli diagnosoitu AIHA! Meg-rukka taistelee nyt elämästään, mutta toivon todella, että se selviää! Onneksi ko. tauti ei ole tiettävästi perinnöllinen… Mutta pentuja Megille ei enää tule, sillä pennutus voi lisätä riskiä uudelleensairastamiseen. 

----- Ei selvinnyt Meg ei... Näin tuli Freddestä orpo...  

Oppimaan opiskelua

Fredde saavutti eilen huiman 3 kk iän! <3 Yhteistä taivalta meillä on siis jo 6 viikkoa! Hui!

Mun mielialani penskun ja oman edistymiseni suhteen vaihtelee kuin vuoristoradalla. Välistä olen tosi tyytyväinen... välistä taas aivan epätoivoinen. Huh! Yritän nyt vain palauttaa mieleeni, että otin kelpien oppiakseni lisää koirista, en siis todistaakseni, että osaan jo kaiken... Näin rauhallisesti mietittynä asia on päivänselvä, mutta jostain mun sisimmästäni kumpuaa perfektionismin kuiske, joka vaatii ihan jotain muuta.

Mutta pennun kanssa harjoittelu on ollut aika ihanaa. Fredde on niin kovin ihana ja oppivainenkin, kun vain olen löytänyt sopivat keinot vahvistella asioita. Kotona naksuttelu alkaa taas sujua, mistä suurkiitokset Tinille, joka näytti lähes kädestä pitäen kuinka kaikki oikeasti tehdään. Perusteet alkavat olla jo ihan kivasti läpikäytynä, mutta toki hommaa piisaa vielä paljon. Nyt työstön alla on noutokalpulan nostaminen ja se on alkanut sujua ihan kohtuudella.

Perjantaina sain koiran eyeaamaan oikein kunnolla, kun näytin Tinille sen Ta i -leikkiä... Koira oli todella koomassa eikä silmän käyttö loppunut kuten aiemmin, kun olen vain heilauttanut kättäni lelun edestä. Kooma keskeytyi kuitenkin namilla ja sillä, kun vingutin vinkupalloa selän takana ja annoin koiran tämän jälkeen hyökätä leluun kiinni heti, ilman sen kummempia vaikeutuksia. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tuo silmä esiintyy. Uskon kuitenkin, että osin tuolla ta i -leikillä koiralle voidaan opettaa käsky, joka puree eyeauksen läpi. Tässäkin harjoittelussa onnistumis-% on pidettävä kuitenkin tosi korkeana, sillä silmän käyttö on niin luontaista, että se kyllä vahvistuu, jos sille vain sen mahdollisuuden antaa.