Mun mielialani penskun ja oman edistymiseni suhteen vaihtelee kuin vuoristoradalla. Välistä olen tosi tyytyväinen... välistä taas aivan epätoivoinen. Huh! Yritän nyt vain palauttaa mieleeni, että otin kelpien oppiakseni lisää koirista, en siis todistaakseni, että osaan jo kaiken... Näin rauhallisesti mietittynä asia on päivänselvä, mutta jostain mun sisimmästäni kumpuaa perfektionismin kuiske, joka vaatii ihan jotain muuta.
Mutta pennun kanssa harjoittelu on ollut aika ihanaa. Fredde on niin kovin ihana ja oppivainenkin, kun vain olen löytänyt sopivat keinot vahvistella asioita. Kotona naksuttelu alkaa taas sujua, mistä suurkiitokset Tinille, joka näytti lähes kädestä pitäen kuinka kaikki oikeasti tehdään. Perusteet alkavat olla jo ihan kivasti läpikäytynä, mutta toki hommaa piisaa vielä paljon. Nyt työstön alla on noutokalpulan nostaminen ja se on alkanut sujua ihan kohtuudella.
Perjantaina sain koiran eyeaamaan oikein kunnolla, kun näytin Tinille sen Ta i -leikkiä... Koira oli todella koomassa eikä silmän käyttö loppunut kuten aiemmin, kun olen vain heilauttanut kättäni lelun edestä. Kooma keskeytyi kuitenkin namilla ja sillä, kun vingutin vinkupalloa selän takana ja annoin koiran tämän jälkeen hyökätä leluun kiinni heti, ilman sen kummempia vaikeutuksia. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tuo silmä esiintyy. Uskon kuitenkin, että osin tuolla ta i -leikillä koiralle voidaan opettaa käsky, joka puree eyeauksen läpi. Tässäkin harjoittelussa onnistumis-% on pidettävä kuitenkin tosi korkeana, sillä silmän käyttö on niin luontaista, että se kyllä vahvistuu, jos sille vain sen mahdollisuuden antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti