Joulua ja pikkumurheita...

Joulu tuli ja meni. Kerrankin hösäsin joulua vain ihan pari päivää ennakolta – elin siis ehkä hieman aiempaa enemmän hetkessä! Sen seurauksena tosin lahjat jäivät pääosin ostamatta, mutta laskin, että maailmassa on jo niin paljon kaikkea, ettei se enää mun pikkuostoksistani kummemmaksi muutu… Jos menetin jonkun ystävän lahjattomuuteni takia, niin se oli varmaan sitten tarkoitettu siten ;).

Koiratkaan eivät saaneet lahjoja muuta kuin siskoltani possunkorvat! Ja nekin annettiin jo ennakolta…

Joulua juhlistettiin kuitenkin useampana päivänä, joten kyllä sitä touhua riitti! Ensin juhlittiin mun lähisuvun kesken, sitten käytiin anoppilassa ja sitten aattona kemuteltiin ystävien kera… Mutta mikä tärkeintä – joulupäivänä ja tapanina mä lepäsin ja mietin mihin olen taas elämäni kanssa kiirehtimässä! Lenkkeilin koirien kanssa ja niiden treenauksessa keskityin oleelliseen eli asenteeseen. Lukaisin myös Hagströmin Från valp till stjärna-kirjasta oleellisimmat harjoitukset ja kirjasin ylös mitä Freddeliinin kanssa kannattaa seuraavan tehdä. Samalla huomasin, että monet Ihkun toimintatavat ovat ihan minun sille opettamiani… Mm. seuraamisessa hidastelu tulee ihan siitä, että minä aina pysähdyn palkkauksessa, jolloin pysähtyminen ikäänkuin linkittyy liikkeen loppuun! Ja ihan vastaavasti olen opettanut koiralle jääviin hitaan tekniikan… Voi mua! J

Fredden koulutuslistaan tuli lähes 40 eri kohtaa, joita kaikkia täytyisi hiljalleen rakentaa… enkä saanut nouto-osuutta edes mukaan tähän! No aikaahan on! Oleellisinta nyt on oikean tunnetilan ja sitoutumisen rakentaminen treeneihin ja jokapäiväisen elämän harjoittelu… Sitä samaahan teen edelleenkin myös Ihkun kanssa eli harjoittelua koko elämä!

Autojen jahtaus yltyi joulun tienoilla jo pienoiseksi ongelmaksi, vaikka olen yrittänyt huomioida Fredden toiminnan koko ajan. Se väijyi vastaantulevia autoja ja siirtyi litteänä niiden perään… Aina en ehdi namittaa koiraa ennen kuin auto jo tulee, ja silloin homma menee helposti plörinäksi. Pääosin olen kuitenkin onnistunut keskittynyt asiaan ja namittelemaan pentua kontaktista paljon jo ennen kuin ensimmäistäkään autoa näkyy. Olemme käyneet ihan varta vasten autoja katsomassa Teiskontien vierellä ja homma on tuottanut tulosta – eilen väijymistä ei ilmennyt lainkaan!

Toinen käytännön ongelmaksi muodostunut asia on ollut pikkukoiran reaktiivisuus ympäristöönsä. Ymmärrän kyllä pennun puhkumisen outojen asioiden suhteen, mutta ajoittain Fredde näyttää palkittuvat hälytyksestään niin, ettei se palaudu enää vaan jää vain karvat pystyssä louskuttamaan kaikelle mahdolliselle. Huaah! Haluaisin kouluttaa koirani mahdollisimman pitkälle positiivisesti vahvistaen, mutta näissä tilanteissa olen ollut aika voimaton pelkin positiivisin avuin, kun tilanteesta ei pääse poiskaan, Eilen hermostuin pennulle todenteolla ja otin tiukan ravistusotteen elukkaan. Sittemmin lyhyt "Ei" on riittänyt lakkauttamaan orastavan rähinän. Tämän jälkeen olen sitten vahvistanut positiivisesti oikeaa toimintaa… Ikävää, mutta hysteriaan ei näytä auttavan pelkkä positiivisuus – kierre on katkaistava, ennen kuin se yltyy mahdottomaksi!

Kotona yksinolo on kolmas ongelmakohta. Homma sujui jo ihan hyvin, kun koirat olivat alakerran huoneessa, mutta Fredde on tehokkaasti oppinut pakenemaan aitauksestaan ja aitaus siirrettiin nyt joulun alta yläkertaan yökyläilijöiden vuoksi… Tänään koirat suljettiin siis kiireessä kylppäriin, ja päivällä töiden jälkeen saan todella miettiä, kuinka ratkaista tämä pieni ongelma… ellei Ihku hermostu ja listi pentua jo päivän aikana… En haluaisi antaa  koirien riehua aivan vapaasti, mutta pentu ei kestä olla yksin ilman Ihkua… Tai kyllä se kestää, mutta huuto on kamala ja naapurit hermostuu pian. Jep jep. Pentu muistuttaa Uldaa tässäkin… onneksi muut muistuttavat asiat ovat positiivisia!!!

Pieniä huolia ja murheita siis, mutta pääosin elämä on ihanaa ja pentu on todellinen helmi! Voi, kun osaisin aina nauttia siitä ja kaikesta muustakin täysin siemauksin! Eilen kuulin, että Fredden emolla Megillä oli diagnosoitu AIHA! Meg-rukka taistelee nyt elämästään, mutta toivon todella, että se selviää! Onneksi ko. tauti ei ole tiettävästi perinnöllinen… Mutta pentuja Megille ei enää tule, sillä pennutus voi lisätä riskiä uudelleensairastamiseen. 

----- Ei selvinnyt Meg ei... Näin tuli Freddestä orpo...