Jäljestystä!

Jiiihaaa! Tänään oli tosi hauska päivä, kun Outi katsoi molempien koiruuksien jälkiesityksiä ja mä pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan Argon supernuuskutusta!

Fredden jälki on nyt siinä n. 100 askeleen hujakoilla, nameja n. 80 askeleessa 2 ja niissä lopuissa 1/askel. Kelpie on kohtuullisen häiriöherkkä ja reagoi ympäristön ääniin, mutta itse jälkityöstö on aikas kivan näköistä. Puolityhjät askelmat meni siinä kuin täydet ja mäkin olen kuulemma oppinut hihnatyöskentelyä! Nyt vain lisäillään maltilla noiden puolityhjien määrää ja harjoitellaan eri paikoissa, jotta ympäristön merkitys hiukan vähenisi (kodin lähellähän se ei juur häiriötä ota...).

Ihkulle olin tehnyt 1h 53min vanhan jäljen ja Outi vain tahtos tulla katsoon senkin. Hiukan mua jännitti, koska me on vain puuhasteltu Ihkun kanssa, mutta poju oli kyllä aika hyvä. Veti jäljelle innoissaan ja suoritti tuon lyhyen taipaleen oikein kivasti. Mä sain taas muistutusta ohjausotteesta (ei se siis vielä kovin hääviä ole!!!) ja Ihku vastasi joka kerta myötäykseen ihan sairaan hienosti! Olipa kivaa!!!!

Kiitos Outi!

Something has changed...

Tässä päivänä muutamana havaihduin siihen, että jotain on nyt ehkä ihan oikeasti muuttunut. Alkuun ajattelin, että vain helteet ovat imeneet liiat mehut kelpielapsesta, mutta sitten rupesin katselemaan Ihkua ja huomasin, että sekin on muuttunut. Lenkeillä on leppoisaa... Kukaan ei vedä viirapäisesti hihnasta, rusakot ja naapurin viholliskoirat ohitetaan ilman meidän kaikkien kolmen yhteiskarjumista, Ihku on aktivoitunut tokottelutreeneissä ja hakee itse taajaan katsekontaktia, Fredde on yhtäkkiä kuulolla ja oppii silmissä uusia asioita... En tiedä. Ehkä olen saanut auringonpistoksen ja elämä näyttää sen vuoksi suloiselta, mutta mä niin toivon, että tää on totta!

Olen siis saanut jotenkin muutettua kontrolloinnin johtamiseen... Koirat saavat valita enemmän, ja yllättävää, että ne valitsevat mieluusti sitä, mitä minä toivon. Mustavalkoisuus on lisääntynyt eli asioiden moninaiset merkitykset ovat vähentyneet niin, että yhä useammalla asialla on vain yksi merkitys. Koirat ovat oppineet valitsemaan - ja minä olen jossain määrin oppinut pitämään kriteeristä kiinni, jolloin koirien on myös pakko valita. Minun aktiivisuuteni on muuttunut reagoimiseksi koirien aktiivisuuteen eikä päinvastoin kuten aina aikaisemmin... Ja jotenkin se kyttäys ja järjettömät toiveet, mitä olen koiriini kohdistanut on hävinnyt...

No. En tiedä mitkä asiat muutoksen takana ovat ja kauanko tämä flow kestää... Paree nauttia kuitenkin juuri niin kauan kuin mahdollista...

...Aamulla Fredden syömät ballerinatkaan eivät onnistuneet tiputtamaan mua maan pinnalle...

Paimennuspäivä

9.6. raahauduin Nokialle paimennuspäivään, jota Keskikorpelan Pete tuli vetämään. Huisan jännää!!! Kiitos Anne & Tuija järjestelyistä.

Jännitin kauheasti, mutta F oli taas salaa kehittynyt viikon takaiseen lampaiden tapaamiseen nähden. Se tuli ihan kuosissa laitumelle ja pystyin jopa päästämään sen irti lampaiden luona! Toki sille hiukan kerrottiin kaapin paikkaa juoksupiiskan avulla, mutta se tajusi nopeasti tilanteen ja rupesi kuuntelemaan. Väsyessään se toki hiiltyi kuten niin monessa muussakin tilanteessa, mutta saimme kuitenkin alkeita lampaiden kuljetuksesta niin, että mä olin lampaiden edessä ja Fredde tuli niiden takana. Sytyttelyä kaivataan vielä, sillä tasapainopisteestä koiralla ei ole vielä hajuakaan (tai ei se siltä ainakaan vielä näytä), mutta 2-4 vkon välein lampailla käynti pitäisi tässä vaiheessa riittää. Katsellaan tilannetta sitten syksyllä uudestaan, jos päästään taas Peten paimennuspäivään.

Taskisen Satun koulutus valkkuryhmälle

Satu kävi kouluttamassa meitä viikko sitten eli 8.6. ja päivä oli kyllä tosi antoisa! Tosin aika karu... ainakin minun osaltani.

Aloitin Ihkulla ja homma oli hikistä... kuin kivirekeä perässä vetäisi. Mutta koska asia on taas vaihteeksi näin, ajattelin että tartun härkää sarvista ja kysyn olnko Satulla mitään ajatusta, kuinka tästä jatkaa. Ja olihan hänellä. :)

Jatkossa yritän muokata treenit tarjoamis-/sheippaussessioiksi niin, että Ihku on aktiivinen ja minä aktivoidun vasta palkkaukseen. Koitan lisäksi namipalkkausta aiempaa enemmän, mutta yritän leikkiä ruoalla enemmän ja aktivoida koiraa sitä kautta jatkamaan aloittamaansa aktiivista toimintaa. Huh! Tää tulee olemaan henkisesti raskasta, mutta uskon, että aina kannattaa yrittää. Kotonahan Ihku on superaktiivinen sheippaussessioissa. Sama mentaliteetti pitäisi vain saada ulos.

Fredden kanssa katsoimme myös palkkausta ja sen suhteen sama asia, eli koira aktiivisemmaksi ja minä passiivisemmaksimuuten paitsi palkkauksessa, jossa mun täytyy aktivoitua huomattavasti etenkin, jos käytän nameja. No nythän en ole nameja juuri käytänyt, sillä Fredde ei niistä juuri motivoidu. ... Tai sanotaanko, ettei motivoitunut, sillä nyt otettuani leikkimisen mukaan myös namipalkkaukseen, ovat ruoatkin alkaneet maistua! :)

Lisäksi katsoimme seuraamista. Siinä kainalopallo käyttöön ja oikean seuruumuodon hakeminen ja vahvistaminen. Viikon treeni onkin vaikuttanut hyvin ja koira on siirtynyt taaksepäin ja pitäänyt kontaktia mun kasvoihin eikä oikeaan kätreen. Hyvä hyvä! :)

Muita tärkeitä asioita, mihin Satu puuttui, oli mun löperyys käskyjen merkityksestä huolehtimisessa! Jos laitan koiran maahan odottamaan, sen on siellä maattava, kunnes muuta kehoitan. Löperöllä toiminnollani hankaloitan vain koiran elämää eikä se oikein tiedä kuinka toimisi. Lisää siis sitä kuuluisaa mustavalkoisuutta, josta alan näin hiljalleen saada hiukan kiinni... Noloa... Tässä on tietenkin mun omana henk.koht. ongelmana ollut se, etten haluaisi fyysisesti rankaista koiraa, mutta kait se on nähtävä niin, että mustavalkoisuus ajaa joskus ideologian ohi... Koska en osaa (vielä) ihanteellisesti ideologiani mukaan kouluttaa, kannattaa ehkä kuitenkin puuttua asioihin vanhanaikaisesti, jotta väärät asiat eivät vahvistuisi. Tärkeintä koiralle on kuitenkin loogisuus. Clarity makes confidence, kuten Susan Garrettkin aina hokee.

Lisäksi luoksetuloissa jännitteen kasvattaminen myös pidemmille matkoille täytyy ottaa treeneihin ja on otettukin nyt. Ja luoksarit on aikas hienoja vaikka itse sanonkin, parantuivat kivasti tuolla ta i -jännitteellä.

Jeps. Opettavainen päivä kaiken kaikkiaan! Seuraavan kuun tavoitteena on treenata ihan oikeasti tokoa Fredden kanssa ja Ihku pääsee sheippauskurssille.:) Mä ainakin yritän!

Lampaita ja muutakin edistymistä :)

Olemme käyneet kahdesti Talasmäen Annen kanssa LAMPAITA katsomassa ja pienestä kelpiepojasta on kuoriutumassa aikamoinen PAIMEN! Ensimmäinen kerta oli täysi fiasko: koira huusi ja mylvi ja olisi vain syönyt kiharakarvaiset. Toisella kerralla mä tiesin, mitä olisi edessä ja Annekin oli varustautunut tyhjällä lannoitepussilla ja homma olikin ihan eri näköistä.

Lähestyimme aitausta tiukassa ruodussa eli vaadin Freddeletä maahanmenon aina, kun se yritti keulia mun ohitseni. Eteenpäin se pääsi vain makaamalla rauhassa. Aluksi eteneminen olikin tuskallisen hidasta, mutta jossain kohden äly alkoi voittaa hullun kaahotuksen ja pääsimme kohtuullisen sivistyneesti lammasaidalle saakka. Olisin lopettanut jo tuohon, mutta Anne yllytty aitaukseen ja mentiinhän me sitten yrittämään.

Aitauksessa alkoi vanha huutomeininki, kunnes Anne kahautti pelottavaa muovisäkkiä ja Fredden suu sulkeutui kuin taikaiskusta... Sen jälkeen alkoi kieltosanoilla olla merkitystä ja penneli alkoi toimia ihan aloittelevan paimenoppilaan tavoin. Meni liiskana lampaiden perässä, oli ohjattavissa sivuun ja meni jopa maahan käskystä... tosin aika pitkällä viiveellä. Toki koira oli myös koko ajan liinassa, jottei lampaita liikaa kiusattu.

Paimennuksen jälkeen öttiäinen oli niin väsynyt, että päivälankki jä väliin. Ketarat vain sojottivat kohti taivasta, kun kelpie unelmoi ja laski lampaita... :)

Muutenkin edistymistä on tapahtunut. Tosin askeleet ovat olleet tosi pieniä, mutta kävin läpi toukokuussa treenattuja asioita ja olin itsekin tosi yllättänyt, mitä penneli on oppinut!

Autojen ja pyörienkin jahtaus on jäänyt jo lähes unholaan. treeneissä lenkkelijät eivät enää kiinnosta. Kissan kyttäys ei sotke enää treenikuvioita... ainakaan joka päivä... tai edes joka viikko! Seuraaminen on lähtenyt hienosti eteenpäin ja uusia SG-leikkejä on opittu. Koirat osaavat molemmat kulkea nyt hihnassa melkolailla vetämättä ja ne pyytävät istuen lupaa erilaisiin toimiin, kuten ulos menoon. Ihku on rentoutunut aivan valtavasti ja sen pissojenhaistelujähmettymiset ovat vähentyneet huomattavasti!

JA FREDDE ON ALOITTANUT MYÖS HAKUILUN!!! Jo kaksi treenikertaa takana ja penneli on innoissaan!!!!

Toukokuun päivitystä

Aika rientää ja toukokuun puoliväli on ohitettu. Fredde on jo huiman 8 kk ikäinen! Hui! Ajoittain musta tuntuu ettei se osaa vielä yhtikäs mitään, mutta toisaalta se osaa kovasti ja paljon.

Toukokuun teemana on ollut siedätys pyöräilijöihin ja lenkkeilijöihin. Pääosin homma on edistynyt kivasti, mutta muutaman kerran mä olen sössinyt sillä seurauksella, että takapakkia on tullut ja paljon… Lenkkipolulle ei voida vielä mennä, sillä useampi eri suuntaan viilettävä ihminen koomauttaa pennun täysin. Kuitenkin normilenkit, joissa viilettäjiä tulee vastaan ja ohittaa meidät silloin tällöin, sujuvat jo ihan kivasti. Lenkeillä pyrin pääosin rauhoittamaan koiraa eli vahvistan paikalla olemista nameilla. Joskus, kun pyöräilijä menee kaukaa näkökentän rajasta ohi ja pikkukoira ottaa katsekontaktin sen nähtyään, palkkaan hurjalla leikillä.

Kotitreeneissä Mikko on ystävällisesti taluttanut ja ajanut fillaria edestakaisin tietä pitkin, kun me ollaan tehty häkkileikkiä. Tässä edistyimme jo siihen saakka, että kelloakin pystyi soittamaan ohiajelussa, mutta sitten mä väsyneenä hajotin koko pakan ja häkkiin menokin piti ottaa uudestaan työn alle. Kahden päivän takapakki on kuitenkin nyt toivottavasti korjattu.

Juttelin eilen Heiniemen Riikan kanssa (meidän oma coachin call!) ja otin leikkirepertuaariin Don't wanna don't have to –leikin eli käytännössä laitan pyörän pihalle seisomaan ja menen muutamien metrien päähän siitä, missä Fredden täytyy tehdä hieman käsitargettia ja sen päälle leikkiä kunnolla. Mikäli harjoitus onnistuu, saa pentu juosta pyörälle, minkä luona ruokakippo on odottamassa. Jos joku osuus ei onnistu, siirrymme kauemmaksi, kunnes onnistuu ja siitä sitten vapautus pyörälle. Eilisen perusteella olen hyvin tyytyväinen. J

Myös Ihku on päässyt taas leikkimaailmaan ja työ on tuottanut kivasti tulosta. Se repii innokkaasti lelua, vaikka mulla olisi toisessa kädessä ruokakippo häiriönä ja nyt koiruudet leikkivät taas vuorotellen repimislelulla, kun tarjoan sitä niille lenkillä. Freddellä on ajoittain vaikeuksia hillitä itseään, kun on Ihkun vuoro, mutta tänä aamuna tilanne kääntyi myös toiselle suunnalle eli Ihku tuli kesken Fredden ja mun pelin mukaan härkkimään. Tämä vaihtoleikki on kyllä huisin hauskaa, sillä molemmat koirat valitsevat mut, eikä niillä ole keskenään minkäänlaista toraa asiasta. Leikin säännöt vain menevät niin ja se joka ei sääntöjä noudata, ei saa leikkiä!

Tottistelurintamallakin teen nyt pienen aloituksen. Ihku aloitti jo eilen, mutta treenit päättyivät ikävästi lyhyeen, kun toinen uros syöksyi paikalle ja koirille tuli tappelu. Ikävää, mutta eiköhän tästä selvitä. Oli kuitenkin ihana huomata, että mä olen hieman edistynyt! Tappelun jälkeen jatkoin vain Ihkulle pallon heittämistä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja otimme pikku pätkän seuruutakin, mistä ruokakipolle juoksu. Ruoan syöminen oli hiukan hankalaa, kun poski oli lävistetty, mutta tänä aamuna sekin homma sujui jo. Ja eiköhän tuo antibiootilla parane. Uskon, että henkiset traumat jäivät kuitenkin aika minimiin, kun en mennyt itse niitä lisäämään! J

Fredde aloitti myös seuruutreenit! Hui! Pensku osaa tosi hyvin eri asentoja ja räjähtävät lähdöt sekä paikalle rauhoittumisen, mutta liikkeessä toimiminen on jäänyt lapsen kenkiin harjoittelussa. Nyt siis sitä ensin kotona ja lisääntyvässä määrin myös häiriössä. Viikon päästä katsotaan mihin on päästy!

Fredden 1. jälki! Ja lenkkeilijä-treeniä a la Outi!

Tein Freddelle yhden jälkikolmion viime viikonloppuna, mutta pentu alkaa olla liian suuri moiseen tuherrukseen ja niinpä odottelinkin, että Outi ehti auttamaan meitä ihan oikean jäljestämisen alkuun. Ja tänään me sitten mentiin! Kiitos Outi!

Tallasin arviolta reilun sadan askeleen vinoaskeljäljen nurmelle myötätuuleen. Nameja paalulla ja lisäksi jokaisella askelmalla 2 kpl sekä lopussa iso läjä.

Mutta huh! Kyllä oli vaikeaa! Unohdin melkein hengittää, kun jouduin niin keskittymään. Mutta ihan kivaa pätkää siinä tuli välillä ja näitä nyt harjoitellaan. Ihan superia harjoitella, kun on oikeasti ehkä maailman paras koutsi ohjaamassa.

Vuodatin jäljestämisen jälkeen Outille surujani Fredden keksimästä lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden jahtaamisesta. Eilenhän pikkupiru kävi oikeasti nappaamassa lenkkeilijää kädestä ja sen jälkeen mä olen surrut, että mulla on kaksi koiraa koko loppu ikänsä narussa... Mä en vain tiedä, missä kohden ja kuinka asioihin puuttuisi.

Outi ihanainen kuunteli ja neuvoi ja järjesti samantien ensimmäisen treenin! Juoksi aina kulman takaa paikalle ja mä harjoittelin. Ja niinhän muuttui Fredden käytös välittömästi. Viimeisellä kerralla, kun Outi pyyhälsi kulman takaa paikalle, Fredde otti heti tiiviin kontaktin! Ja ihan oikean pyöräilijänkin ohitus sujui kohtuullisen mallikkaasti. Voi ihanaa! Tää on mulle niin tärkeetä, että en tiedä kuinka sen kertoisin. :)