Sivut

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Jessican koulutus n:o 2.



Olimme jälleen Jessican koulutuksessa ja päivä oli oikein antoisa.

Fredden ja mun haasteina olivat noudot sekä yleinen treenausmoodi. Noudoissa haasteena on ollut pikkukoiran sekoaminen, eli se lähtee kyllä innokkaasti noutoon, mutta jatkaa sitten hurjasti vilistäen pitkin kenttää noutokapula suussaan, eikä meinaa millään vaihtaa kapulaa leluun. Tähän saimme hyvän ja eilen treeneissä myös toimivaksi todetun avun, eli palkkaan pari ensimmäistä noudonpalautusta namilla ja ne tehdään ihan lyhyellä etäisyydellä. Silloin kapula irtoaa, eikä koira sekoa ihan täysin. Tämän jälkeen sitten lelupalkkaus ja avot näin se homma toimii! Fredden noudot on HIENOT!!!!

Yleisessä treenausmoodissa mulla on vielä etsimistä. Olen nyt tehnyt paljon asenteen hakemista ja häiriön siedätystä ja niinpä seuraamisia yms. ei ole tehty oikeastaan lainkaan. Nyt aloitan jälleen aktiivisesti näiden kotiharjoittelun, ja jahka hommat on opittu kotona, otan ne mukaan myös kentälle. Jessicalta tuli hyvä vinkki opettaa perusasennon ja kontaktin tarjoamista aina kentällä ja palkata tämä lelulla. Perusteita siis, mutta mukavalla tavalla tehtynä. Ja ulkotreeneissäkin mun pitäisi uskaltaa aloittaa liikkeiden treenaus heti, kun ne alkavat olla mallillaan sisällä ja sisähäiriöissä.

Koulutus oli kiva, mutta nyt on vain todettava, että jatkokoulutuksista ei ole mitään iloa, ellen rupea oikeasti harjoittelemaan asioita käytännössä. Tietoa mulla on, mutta harjoitusta vaaditaan! Jihuuu! Tokokärpänen on purrut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti