Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ihkun moottorista


Eilen tajusin vihdoista viimein sen, mitä Sari on minulle vuosikausia jauhanut, mutta jota en ole halunnut uskoa… Eli Ihkun moottorin akku ei vain riitä kovin pitkäkestoiseen ja intensiiviseen suorittamiseen. Heh! Kaikki muut ovat varmuudella nähneet tämän, mutta mun uskoni on näköjään tosi kova J

Olen tässä joulukuun alkupuolelta pohtinut, miksi Ihku on niin vetelä, kun se oli aikaisemmin niin hyvä!? Ero marraskuun ja joulukuun välillä on suurin. Syytin alkuun itseäni, siitä, että olen jälleen vaatinut koiralta liikaa ja onnistunut jotenkin litistämään sen henkisesti vaatimuksillani. Eilen kuitenkin havaitsin (ihan oikeasti! ;)), että koira on kyllä onnellinen ja leikkii ja tekee, mutta kun virtaa ei pitkän päivälenkin ja pennun kanssa painimisen jälkeen ole jäljellä, niin ei sitä vain ole, vaikka kuinka haluaisin!

Ongelmanahan on mun kova tarve treenata ja tehdä… En ole vain malttanut antaa koiran tehdä vähempää… Itsekästä ja ajattelematonta, mutta sitähän elämä usein on. No nyt minulla onneksi on tuo pikkukoira, jonka energiataso on todennäköisesti huomattavasti sopivampi minulle kuin porokoiran. Jatkossa yritän siis rajoittaa Ihkun lenkkejä ja riekkumista penskun kanssa ainakin maanantaisin ja sunnuntaisin, kun treenit ovat illalla. Teen sen kanssa vain pienen lenkin ja jatkan sitten pennun kanssa seuraavalle. Silloin kun treenit voidaan vetää ennen lenkkiä, voin antaa koiran riekkua niin paljon kuin se tahtoo. Ja tämä sama metodi täytynee ottaa kesäkaudella käyttöön myös jäljestämisen suhteen… Jos haluan innokkaan koiran treeneihin, mun on yksinkertaisesti pakko laskeskella, kuinka energiamäärä saadaan riittämään. Parempi harvat ja onnistuneet treenit kuin monet ja väärässä henkisessä tilassa tehdyt!

2 kommenttia:

  1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ja ei se Ihku siitä kärsi, että sillä on välillä tylsää, itselle se on rankempaa kuin koiralle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ihkun kärsimys vähenee ainakin sen takia, kun mun ei tarvi hermostua siihen!!!! Parempi siis hiukan tylsyyttä ja onnellinen omistaja, kuin vauhdikasta menoa ja epävarmuus omistajan hermoista.... :D

      Poista