Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

Perustaidot koirallesi -kurssi puolivälissä

Fredde on osallistunut perustaidot koirallesi -kurssille Trainer's Choicella ja mä oon oppinut taas niin valtavasti, että jaksan vain ihmetellä, kuinka mä aina voinkaan oppia niiiiiin paljon!!! Toki kurssilla on tullut jo  paaaaljooon tuttua asiaa, mutta muutamia helmiä kuitenkin taas.

Ensimmäisenä treenipäivänä oivalsin ärsykenäkymän tärkeyden eli kuinka tärkeää on, että koira alkuvaiheen opettamisessa näkee saman näkymän silmiensä edessä joka kerta kun se on nielaissut namin ja on valmiina uuteen yritykseen! Tämän tajuttuani sain molemmille koirille opetettua tolpan kierron alle vuorokaudessa... ja se on ollut mulle tosi haastavaa aikaisemmin! Samalla sain parannettua ihan kaikkea Fredden perusharjoittelua mutta Ihkun kanssa treeneissä toistuva iänikuinen perusasentoon tulon kirous alkoi myös hävitä!!!

Toinen suuri asia oli asioiden yksinklertaistaminen eli treeni täytyy alkuopetuksessa muodostaa mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta koira onnistuisi mahdollisimman hyvin ja vahvistetiheys olisi mahdollisimman nopea! Nyt, kun annan kosketuskepin aivan koiran pään tasolle ja namitan sen myös samalta korkeudelta, pääsen helposti toitomääriin n.20/30s. Sama asia lätkän kanssa. Kun koiran tarvitsee astua lätkälle vain 10-20cm, saan toistoja uskomattoman paljon suuremman määrän kuin silloin, kun etäisyys on 1 m.

Luennolla käytiin läpi Ei-sanan problematiikkaa ja uskon, että minulle Ei-sana on hätäsana, jota käytän,kun hermoon menossa ja ikäänkuin varotan tällä koiraa siitä... Muutoin yritän oikeasti keksiä aina jonkin positiivisemman tavan selvitä tilanteesta eteenpäin. On kuitenkin tilanteita, jolloin en siihen pysty ja silloin on hyvä, että minulla on tuo pieni sana, jonka tarkoituksena on sanoa koiralle, että nyt kannattaa lopettaa toiminta ja katsoa omistajaan, sillä kohta ei hyvä heilu, jos et niin tee... :)

Muita asioita joita olen havainnut, ovat ihan tuo kosketuskepin monimuotoisuus koiran käytöksen aktivoinnissa ja lähellä olo -leikin hienous! Wow! En olisi uskonut, että aloitan joskus tokotreenit kosketuskepillä, mutta näin tein torstaina ja wow! miten hienoa, kun sain Ihkun aktivoitumaan ilman, että mun tarvitsi houkutella sitä hiukkaakaan!

Kyllä uuden opettelu on vain hienoa! Kerrokset kasaantuvat hiljalleen ja opitut asiat alkavat muodostua vakiintuneiksi toimintatavoiksi. Aikaa tässä näemmä menee, mutta mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa.

Jos haluat olla parempi, harjoittele perusteita! -Bob Bailey-

1 kommentti:

  1. Hienoja oivalluksia ja se on aina niin "raadollista" kun ne ovat aina niin yksinkertaisia :) mutta toimivia!! Kyllä mäkin olen ihan liekeissä kun olen nyt 3 päivän sisällä oikeasti oppinut kiristämään ruuvia ja pitämään KRITEERISTÄ kiinni, jihaa!!!

    VastaaPoista