Sivut

perjantai 4. joulukuuta 2015

Vuosi vierähtänyt... ;)

Blogin päivitys on näemmä jäänyt tänä vuonna... Treenipäiväkirjaa olen kyllä kirjoittanut senkin edestä, joten kyllä me jotain on tehty vaikkei mitään niin julkista. :)

Tässä koioruudet leikkii... <3


Ihku on hengaillut mukana, mutta mystinen kipuilu on häirinnyt sen elämää. Puunhalaaja on sitä muutaman kerran käsitellyt ja siihen koira tuntuu vastanneen. Kipulääkityksiä on kuitenkin lisätty ja näistä viimeisimpänä nyt tänä aamuna aloitettu pitkävaikutteinen Trocoxin. Toivon todella, että siitä olisi apua, sillä vaisun koiran katsominen repii sielua... Onneksi Ihku on kuitenkin kotosalla ollut varsin onnellinen ja sydämellinen, liikkuminen vain on aina aka ajoin hiukan tahmeaa...



Fredde on onneksi ollut kunnossa ja olen saanut purkaa tarmoani sen kouluttamiseen. Vuoden aikana on Fredden kanssa kisattu voittajaluokassa ja saatiin TK3-tittelikin tässä marraskuussa ja jo aiemmin toukokuussa SBCAK voittajaluokan rotumestaruus. Ollaan treenattu erilaisissa porukoissa mutta tärkeimpänä treenikaverina edelleen Riitta & Tikka, varmasti tärkeimpänä treeniryhmänä Tamskin valmennusryhmä n:o 1, johon päästiin taas jatkamaan myös tulevalle kaudelle. Olen kyllä onnellisessa asemassa, kun loistavaa treeniseuraa on riittänyt! Kiitos kaikille siitä! <3


Arkikuviot Fredden kanssa ovat hiljalleen selkeytyneet vuoden aikana. Nyt pientä hörökorvaa voi pitää jo aika luotettavasti irtikin ja autojen sekä pyörien väijyminen on vähentynyt huomattavasti, vaikkei ihan kokonaan olekaan hävinnyt. Riista ei aiheuta enää pääsääntöisesti ongelmia. Jännintä ovat edelleen muiden koirien kohtaamiset ja satunnaiset vastaan poukkoilevat suunnistajat metsässä. Suurin kiitos arjen salojen ratkaisuista menee Vappu Alatalolle! Otin Nuppijumppaa helmikuusta marraskuulle ja siinä ohessa todella moni asia avautui ja selkiytyi (sekä arjen, treenien että oman ajattelun suhteen!). Suosittelen lämpimästi!


Ollaan me hiukan aksailtukin Tähtitekniikalla Annan opeissa. Eteneminen on ollut paikoin hidasta, mutta osa kuvioista sujuu jo vallan hienosti! Jossain kohden syksyllä mun aksapipo hieman kiristi, mutta nyt sekin on onneksi taas venähtänyt ja me voidaan oikeasti vain nauttia ko. hommasta palkaten aina parin kolmen esteen välein. On ihanaa tehdä jostain ilman selkeitä tavoitteita... vaikka se onkin mulle henkilökohtaisesti todella haastavaa!

Ohessa Fredden ekat kepit!


Koulutuksissa olen käynyt edelleen paljon. Christa, Oili ja Puolan Joanna Hewelt lienevät ne meitä useimmin kouluttaneet "ulkopuoliset" tahot. Nettijutuista olen edelleen jatkanut Susan Garrett'n IC-Peeps-ohjelmassa ja senkin olen kokenut huomattavan kannattavaksi, vaikka rahaa siihen palaakin... Monia muitakin olen tässä vuoden aikana kuunnellut, mutta yhä lisääntyvässä määrin olen vihdoista viimein alkanut luottamaan itseeni ja kantamaan vastuun ihan itse omista teoistani...

Olen saanut paljon uusia ystäviä ja olen päässyt jopa vetämään muutamia koulutuksia kuluneen vuoden aikana. Kiitos hirveästi kaikille koulutuksiini osallistuneille! Teiltä olen saanut paljon uutta päivittäessäni omia ajatuksiani!

Lähitulevaisuudessa treenataan uusia evl-liikkeitä, jotka alkavat olla jo aika kivalla mallilla parin viikon työstön jälkeen. Paljon on vanhoissakin hommissa hiomista ja kriteerin kiinni pitämisestä yritän itseäni muistuttaa lähes joka päivä. Siitä huolimatta yhdessä tekeminen ja asioiden arvon kasvattaminen sekä ilo tekemiseen on tärkeintä. Helmikuussa yritetään päästä taas kokeisiin tavoitteena saada evl-ykköset ja SM-kisaoikeus! Siinä sitä onkin jotain sellaista, mitä en ole ikinä aiemmin tehnyt. Toivon oikeasti kanttini riittävän uusille urille. Mutta eiköhän se riitä. Uskon ainakin niin!





3 kommenttia:

  1. Piia! Sinut on haastettu Liebster Award-haasteeseen, käyhän lukemassa blogistani :) terkuin Heidi ja pojat

    VastaaPoista
  2. Mitäs tuo nuppijumppa pitää sisällään? t. Raija ja pojat :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mitä itse haluaa käsitellä henkisen valmennuksen avulla. Mulla oli tavoitteena yhdistää operanttia koiratreeniä ja omaa mielentilan hallintaa ja onnistuinkin molemmissa osuuksissa aika kivasti tavoitetasoihini suhteutettuna.

    VastaaPoista